Kirjoitin blogiin kesällä paljon minimalismista ja siitä, kuinka tyhjensimme asunnostamme kaiken ylimääräisen tultuamme heinäkuussa kotiin Bangkokista, jossa asuimme puoli vuotta vähillä tavaroilla. Kävimme läpi ihan kaiken mahdollisen jokaista keittiön astiaa, makuuhuoneen liinavaatetta sekä työkalupakin ruuvia ja mutteria myöten tehden armottomia päätöksiä sen suhteen, mikä on tarpeellista tai iloa tuottavaa. Kaikki muu lähti hyväntekeväisyyteen, myyntiin tai lajitteluasemalle. Pakkasimme jopa sänkymme pois asunnostamme ja nostimme sen vintille voidaksemme testata, olisiko sängytön elämä meidän juttu.
Olin haaveillut tavaroiden huolellisesta läpikäynnistä vuosia jo blogini alkuajoista lähtien, mutta en ollut koskaan saanut toteutettua sitä tällaisessa mittakaavassa. Nyt kun asiasta kuitenkin innostui myös mieheni ja kävimme kaiken läpi yhdessä samaan päämäärään tähdäten, sujui homma tietysti erinomaisesti.
Tuntuu, että viimeiset kuukaudet ovat olleet niin täynnä kiirettä, etten ole ehtinyt jäädä miettimään minimalismin vaikutuksia liiemmin. Kirjoitin kaksi kuukautta sitten, kuinka koin sen tuoneen elämän rauhallisuutta, mutta sen jälkeen en ole ehtinyt kunnolla pysähtyä miettimään asiaa sen tarkemmin ennen kuin eilen.
Uskon rehellisesti, että jos emme olisi käyneet tavaroitamme läpi ja luopuneet kaikesta ylimääräisestä, olisi kulunut syksy ollut hyvin paljon raskaampi. Minusta tuntui usein, että mieleni päällä oli valtavasti asioita ja stressitasot huitelivat pilvissä. Välillä oli sellainen olo, että se pienikin juttu voisi katkaista kamelin selän, mutta kiitos minimalistisen kodin, sitä ratkaisevaa kuormitusta ei tullut. Minimalistinen koti on ollut lähes poikkeuksetta aina rauhoittavan siisti.
On ollut ihanaa saada tulla kotiin, jonka ainoa sotku ovat sinne levittelemäni kosmetiikkatuotteet, miehen instrumentit tai astiat. Mikään näistä ei kuitenkaan tuota stressiä kenellekään, sillä vain astiat voivat vaatia sen, että ne nostetaan aina välillä tiskikoneeseen, jotta puhtaita ruokailuvälineitä löytyy jatkossakin. Meillä on kotona ruokailusetti kahdeksalle hengelle, mikä on toki enemmän kuin kahden hengen talous tarvitsee, mutta käytännössä se on ollut täydellinen määrä. Tiskikonetta ei tarvitse juoksuttaa puolityhjänä, astioita on hallittava määrä eikä astioidenpesusta tarvitse ottaa stressiä. Astioita riittää vieraillekin ongelmitta.
Meillä on mieheni kanssa hyvin neutraali suhtautuminen toistemme henkilökohtaisiin tavaroihin, eli minä voin kyllä hyppiä instrumenttien yli eikä miestä kiinnosta, jos olen unohtanut kosmetiikkaani olohuoneen pöydälle. Siirrämme ne kohteliaisuudesta toisiamme kohtaan aina välillä alueille, joilla tiedämme toistemme toivovan meidän ne pitävän, mutta asiasta ei ole koskaan liiemmin tarvinnut keskustella. Mies on onnellinen voidessaan tarttua instrumentteihinsa koska tahansa ja minä hypistellessäni kivoja kosmetiikkatuotteita.
Yksi aivan erityinen asia, johon minimalismi on tuonut hyvinkin suurta helppoutta viimeisen parin kuukauden aikana on ollut pukeutuminen. Olen jo ennenkin elänyt hyvin minimalistisella vaatekaapilla, jossa on kerralla roikkunut 10-15 vaatetta ja jonka sisältöä olen muutamien kuukausien välein päivitellyt vintillä olevasta, loput vaatteeni sisältävästä matkalaukusta.
Viimeiset kaksi kuukautta olen kuitenkin elänyt lähes täysin vain kahdella mustalla mekolla ja niitä täydentävällä muutamalla neuleella.
Olin pitkään leikitellyt ajatuksella siitä, että eläisin kokonaisen vuoden yhdellä ja samalla mekolla. Ajatus tuntui houkuttelevalta, mutta vähän työläältä ja jopa ehkä hieman stressaavaltakin, sillä jos käytössä olisi vain yksi vaate, olisi sen puhtaanapidosta huolehdittava jopa hieman strassaavalla tasolla. Sen pitäisi aina olla edustusvalmiudessa ja jos kaataisin syliini ruuat, olisi se pestävä riippumatta siitä, onko kotona muuta pyykkiä. Minusta se kuulosti enemmän stressiä kuin vapautta tuovalta jutulta.
Päädyin kahden mekon tilanteeseen kuitenkin hieman huomaamattani. Käytännöllinen ja joustava pikkumusta mekko on jo vuosia ollut uniformuni, sillä se päällä menevät niin rennommatkin kuin juhlavammatkin tilanteet ja minulla on siinä hyvä olo. Syyskuussa ilmojen kylmetessä vedin päälleni aamuisin puolipitkillä hihoilla varustetun pikkumustan mekkoni aamusta toiseen vuorotellen välillä sitä vastaavan, mutta kaula-aukoltaan hieman eri mallisen mekon välillä.
Saman vaatteen valinta aamusta toiseen on yleisesti tunnettu juttu suuria päätöksiä tekevillä ihmisillä, sillä se poistaa elämästä yhden (jopa aika turhan) päätöksen. En koe olevani suuria päätöksiä tekevä ihminen, mutta ihan rehellisesti sanottuna olin syksyllä välillä niin väsynyt miettimään, että aloin joskus jopa itkeä, kun mieheni kysyi, haluanko riisiä vai pastaa ja pyysin häntä päättämään puolestani, joten en todellakaan halunnut alkaa aamuisin miettiä, mitä puen päälleni.
Syyskuussa päälleni saattoi välillä eksyä myös joku muu vaatekaapissani roikkunut mekko, jos olin viitseliäämmällä päällä, mutta kun lokakuussa lähdin kahdeksi viikoksi Etelä-Koreaan en ottanut mukaan kuin kolme mustaa mekkoa. Näistä kolmesta päälleni päätyivät vuorotellen kaksi suosikkiani ja tämä aiemmin esittelemäni, täydelliseksi kutsumani monipuolinen pikkumusta jäi vähemmälle huomiolle ihan vain siksi, ettei siinä ollu käteviä taskuja, joihin kännykän voi sujauttaa.
Soulista paluun jälkeen olen käyttänyt vain näitä kahta mekkoa lukuunottamatta muutamaa poikkeustilannetta, joissa en ole halunnut sotkea niitä. Joka ikisenä työaamuna olen kuitenkin vetänyt niistä päälleni jomman kumman ja elämä on ollut ihanan helppoa. En ole vielä nostanut vaatekaapista sivuun muita vaateita, mutta ehkä voisin jo tehdä niin.
Mainitsin myös, että kärräsimme kokeeksi vintille sänkymme ja olemme nyt nukkuneet ilman sitä kolme kuukautta. Olemme molemmat olleet tyytyväisiä sängyttömään elämään ja näyttäisi siltä, että se on meidän juttumme. Nukun lattialla olevan paksun petauspatjan päällä loistavasti eikä sen rullaaminen sivuun päiväksi ole tuottanut vaivaa. Tällä hetkellä en usko, että palaamme sängylliseen elämään kovin helposti.
Kaikki minimalismiprojektistamme kuulleet kysyvät aina kaksi kysymystä: olemmeko huomanneet luopuneemme jostain sellaisesta, mitä olisimme jääneet jälkikäteen kaipaamaan ja voisiko käydä niin, että alamme lipsua hommasta ja koti täyttyykin jälleen tavaroista.
Vastaus molempiin on toistaiseksi ollut ei. Kävimme läpi tavaramme ajatuksella emmekä luopuneet mistään sellaisesta, mikä voisi harmittaa jälkikäteen. Vakavimmat asiat ovat olleet, että meillä oli alunperin kaksi huonoa halpisblenderiä, joista toisesta luovuimme ja joista jäljelle jäänyt sitten hajosi, mutta olemme olleet tähänkin aika tyytyväisiä, sillä olemme haaveilleet kunnollisen laitteen ostosta.
Ainoa asia, joka on jäänyt hieman harmittamaan on ollut se, että tavaranvähennysprojektin tiimellyksessä olemme ilmeisesti huomaamattamme heittäneet roskiin, kierrätykseen tai muuten vain jonnekin kassin, joka on sisältänyt mieheni nahkatakin, sillä sitä ei ole enää tullut missään vastaan. Emme kuitenkaan ole tietoisesti luopuneet mistään sellaisesta, minkä pois antaminen olisi harmittanut jälkikäteen.
Vähäinen määrä tavaroita on tuntunut meistä molemmista niin hyvältä, ettemme kumpikaan usko, että voisimme ikinä palata muuhun. Löimme juuri eilen onnellisina ja helpottuneina ylävitoset kun puheeksi tuli, ettei kumpikaan toivo tänäkään jouluna toiselta mitään joululahjoja. Yhteisenä hankintana ostamme sitten sen hyvän blenderin itsellemme.
Tuntuu, että nyt kun kiireet vihdoin alkavat helpottaa omassa elämässäni ja ehdin taas nauttia kodista muutenkin kuin vain pakenemalla maailmaa sohvan nurkkaan Netflixiä tuijottamaan, voin myös jälleen hieman miettiä, olisiko meillä kotona vielä jotain, mistä voisimme luopua. Yleisellä tasolla näin ei ole, mutta nyt voin alkaa kääntää katsetta lisää oman vaatekaapin ja kosmetiikkavarastojen puolelle, joista jälkimmäiset ovat saaneet olla melko rauhassa. Mitään stressiä en niidenkään kanssa aio kuitenkaan ottaa, sillä juuri sitä vartenhan kotimme tyhjensimme, että täällä on tilaa asioille, jotka oikeasti tuottavat iloa ja kuten tiedätte, on kosmetiikkani vahvasti tähän kategoriaan lukeutuvaa.
Jos muuten kiinnostaa, niin Ilta-Sanomat teki vähän aikaa sitten jutun minimalistisesta kodistamme ja artikkelin voi lukea täältä. Itseäni hihitytti kuitenkin erityisesti, että sen pohjalta syntyi juttu myös virolaiseen Postimees-lehteen!
Onko joku muu tyhjentänyt kotiaan ja päässyt nauttimaan sen vaikutuksista?
Lue myös:
”Onpas askeettista!” – väärinymmärretty minimalismi
Mistä minimalismissa oikeasti on kyse ja kuinka siinä pääsee alkuun?