Tämä postaus juontaa juurensa kolmeen edelliseen Inside the Industry -sarjan postaukseen, joista yhdessä puhuttiin siitä, kuinka medialla on taito tehdä kärpäsestä härkänen ja aiheuttaa hysteriaa leimaamalla jonkun tuotteen tai raaka-aineen pelottavaksi.
En missään tapauksessa halunnut väittää postauksellani, että media olisi aina jotenkin väärässä (esimerkiksi tämä viimeaikainen uutisointii on todella tärkeä asia), mutta totuus vaan on, että niitä aiheellisia mediamyllytyksiä on tämän aihepiirin ympärillä huomattavasti vähemmän kuin aiheettomia.
Sama pätee ihan mihin tahansa uutisointiin. On huomattavasti mielenkiintoisempaa kertoa, että kala hyökkäsi lapsen kimppuun kuin kertoa, että 17-vuotiasta nuorta miestä nappasi kiiski varpaasta.
Inside the Industry -postaussarjan kahdessa edellisissä osassa kerroin, kuinka jokasen EU:n markkinoille asetettavan kosmetiikkatuotteen tulee käydä läpi turvallisuusraportti-prosessi ja millaisia turvallisuustestejä yksittäisen kosmetiikkatuotteen raaka-aineille ja niiden yhdistelmälle sen tuotteen kohdalla tehdään.
Näillä testeillä pyritään eliminoimaan kaikki mahdolliset haitat, joita juuri tuon yksittäisen tuotteen käytöllä voisi kuluttajalle mahdollisesti olla.
Faktahan on kuitenkin, ettei mikään ikinä ole täysin vaaratonta. Normaalisti niin hiljaisella tiellä voi sattumusten summana tulla kovaa vauhtia auto, joka ajaa päälle tai yhtäkkiä voi vaan tulla se once in a billion people’s life time -tilanne, jossa lentokone tipahtaa päälle keskellä kirkasta päivää.
Elämä on sattumusten summa ja lopputuloksia ei voi aina arvata.
Sama pätee kosmetiikan turvallisuuden kanssa. Kerroin oman kantani tästä lyhyemmin jo aiemmin, mutta toistan sen tässä yhteydessä nyt vielä uudelleen.
Jokaista kosmetiikassa käytettyä ainesosaa ja tuotetta voidaan arvioida tarkasti niiden turvallisuutta testattaessa ja ne voidaan todeta senhetkisen tietämyksen mukaan täysin turvallisiksi.
Voi kuitenkin olla, että parinkymmenen vuoden kuluttua saadaan käsiin täysin uutta tietoa, jota ei edes villeimmissä unelmissa osattu aiemmin aavistella ja aihe palaa taas tutkimuspöydälle arvioitavaksi uudelleen senhetkisten tutkimusmenetelmien ja kerättyjen tietojen pohjalta.
Vaikka jokaista yksittäistä kosmetiikan ainesosaa ja tuotetta olisi kuinka testattu ja pidetty niiden raja-arvot tiukasti kontrollissa, ei kukaan voi tietää, millaisen cocktailin kukin ihminen itselleen elämänsä aikana synnyttää.
Kukaan ei edes arvaa, millainen se kasvoilla oleva cocktaili voi olla, kun päällekäin kerrostuvat merkin X seerumi, merkin Y kosteusvoide, merkin Z täsmähoito, merkin Å meikinpohjustaja, merkin Ä meikkivoide ja merkin Ö puuteri kreikkalaisin aakkosin jatketuilla peiteaineella, poskipunalla, aurinkopuuterilla, korostustuotteella ja meikinkiinnityssuihkeella.
Jokainen noista tuotteista on täysin turvallinen yksinään ja jopa vaikkapa sillä hetkellä yhdessäkin, mutta mitäs jos tuotteita käyttää päällekkäin vuosia tai jopa vuosikymmeniä?
Sitten on tietysti olemassa se kosmetiikkatuotteiden aiheuttama haittavaikutus ympäristölle aineiden valuessa lopulta viemäreistä alas pesuveden mukana. Saako kaikkea puhdistettua ja mitä haittaa siitä voi ympäristölle loppupeleissä olla?
Sain kerran eräässä tapahtumassa aikaan hyvän keskustelun tästä aiheesta ihmisen kanssa, joka kertoi vähentäneensä kosmetiikkansa määrää huomattavasti juuri tästä syystä.
Enää hän ei käyttäisi esimerkiksi kuorintojakaan, sillä muovit jäisivät ympäristön haitaksi (hyvä juttu aiheesta täällä). Hän oli aidosti huolissaan kosmetiikkansa mahdollisesti aiheuttamista negatiivisista ympäristövaikutuksista ja halusi siksi vähentää niitä.
Ymmärsin häntä täysin ja vaikka en tupakoi, halusin lähteä hänen mukaansa ulos hänen voidakseen polttaa savukkeensa ja meidän voidaksemme jatkaa keskustelua.
Tosiasiassa suurin syy, miksi lähdin hänen mukaansa oli, että halusin nähdä, mitä hän tekee tupakantumpilleen kadunvarressa tupakan poltettuaan. Aivan kuten arvasin, polki hän sen tottuneen tupakoijan elein lopuksi kadunvarteen ilmoittaen, että olisi valmis ja voisimme palata sisälle. En sanonut asiasta mitään, mutta te kyllä arvaatte, mitä ajattelin.
Kysyin myöhemmin illan aikana aivan muussa yhteydessä tarkoituksella (ihan vaan omaa pahankurista mieltäni ravitakseni), kuinka hän kierrättää kaikki jätteensä nyt keskustaan juuri muutettuaan.
Biojäteroskiksen pitäminen oli kuulemma hieman hankalaa ja energiajätteitäkään hän ei useinkaan jaksanut lajitella, sillä oli niin paljon poissa kotoa ja halusi vain kaikki käytännöllisyyssyistä helposti samaan pussiin. Tyydyin vain keskustelemaan jätteiden lajittelusta, mutta kyllä te taas arvaatte, mitä päässäni mietin. Hän puolestaan oli jo unohtanut aiemman keskustelumme.
Lue myös: Kosmetiikan mikromuovit – melkolailla liioiteltu pahis?
Blogini ei ole paikka, jonne kenenkään tarvitsisi tulla todistelemaan mitään tai perustelemaan tässä yhteydessä minulle valintojaan. Minä en vaadi ketään tilille, sillä minulla riittää ihan täysin jo pohdittavaa pelkkien omienkin valintojeni tekemisessä.
Tämä postaus ei ole yhtään minun tyyppiseni eikä yhtään sitä, mitä minä haluan kosmetiikan ilolla tuoda esiin. Koin kuitenkin tarpeelliseksi nostaa aiheen esiin, sillä se on toki tärkeä ja moni koki, että siitäkin pitäisi täällä puhua.
En siis edelleenkään halua viedä keneltäkään kosmetiikan iloa, sillä minun elämässäni se on ainakin yksi suurimmista iloista ja niin karua kun se vaan on, niin kaikki me kuollaan lopulta kuitenkin, vaikka jätämmekin maapallon seuraavalle sukupolvelle tietysti toivoen sen olevan yhä elinkelpoinen.
Asiaan ei pidä suhtautua turhan leikkisästi, mutta tästä eteenpäin jätän jokaisen ihmisen omaksi henkilökohtaiseksi arvioitavaksi sen, huolestuuko omasta kemikaalicocktailistaan tai kosmetiikkatuotteidensa mahdollisesti aiheuttamista ympäristöhaitoista vai ei.
Sen verran haluaisin kuitenkin toivoa, että ennen kuin asiasta alkaa tehdä itselleen liian isoa juttua, miettisimme ensisijaisesti kohdilleen oman ravintomme, sillä elimistöön koko kehon suojamuuriksi tarkoitetun ihon läpi imeytyvän kosmetiikan määrä on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin suoraan suuhun laitettujen aineiden imeytymisen määrä.
Kärjistetysti siinä yhdessä elintarvikkeessakin voi kenties olla jo huomattavasti suurempi määrä niitä mahdollisesti haitallisiksi ajattelemiaan kemikaaleja kuin kuukauden aikana ihonsa kautta kehoonsa imeyttämissä tai huuliltaan lipomissaan kosmetiikkatuotteissa.
Haluaisinkin herättää meidän jokaisen mielessämme pohdintaa aiheesta nimeltä prioritisointi. Pienistä pisaroista syntyy toki se isompi virta eikä niitä pidä missään tapauksessa vähätellä, mutta haluaisin vain nostaa esiin kysymyksen, olisiko helpointa alkaa kantaa vettä mukeilla lusikoiden sijaan?
Eihän siis vaivuta hysteriaan, mutta muistetaan olla kriittisiä ja silti nauttia elämästä ja kosmetiikasta, sillä se on varsin pieni ja helppo keino tuoda elämään isompaakin iloa!
Kenenpä päivää ihana huulipuna tai pirtsakka kynsilakka ei piristäisi puhumattakaan siitä, jos loistava peiteaine auttaa kätkemään väsymyksen merkit tai ihana aurinkopuuteri luomaan terveen hehkun kasvoille.