Minulla olivat tänään tunteet melkoisesti pinnalla töissä.

Päivälleen kaksi vuotta sitten aloitin elevenillä työharjoittelun. Toivoin salaa, että työllistyisin ruotsalaiseen yritykseen ja oppisin ainakin vihdoin keittämään sitä kahvia, kuten kunnon harkkarin kuuluukin. Jännitti hurjasti ja koko päivä hujahti ohi nopeasti miettiessäni, että voisinkohan työllistyä tänne jotenkin, vaikka en puhukaan sujuvaa ruotsia.

Tasan kaksi vuotta myöhemmin istuin oma työpöytäni ääressä samalla toimistolla. Edessäni oli itse laatimani Suomen yrityksemme organisaatiokaavio, jossa oli nimettynä kolme työroolia – minä ja kaksi muuta tiimiläistäni.

Vuosi sitten sain rekrytoida itselleni ensimmäisen suomalaisen kollegani, jonka kanssa olemme painaneet hiki hatussa töitä. Tämän kesän korvilla minusta alkoi tuntua, etten voi enää jatkaa yrityksessä, jossa aikani menee aalloilla eteenpäin surffailun sijaan pinnalla räpiköintiin ja ilmoitin toimitusjohtajallemme, että minulle voisi alkaa etsiä seuraajaa.

Kahden kuukauden rekrytointiprosessin aikana minä tajusin, etten osaisi olla ilman eleveniä ja toimitusjohtajamme piti kiinni ajatuksesta, ettei hän haluaisi, että eleven jatkaisi ilman minua.

Istuin aamulla pöytäni ääressä tuijottaen kaaviotani. Kaikki ne työtehtävät, joita olin itse kuluneen kahden vuoden aikana ehtinyt hoitaa oli jaettu vanhan kollegani ja juuri tiimiimme rekrytoidun uuden henkilön kesken. Tuijotin kaavion kolmatta, omalla nimelläni varustettua tyhjää kenttää, jonka alle saisin itse kirjoittaa, millaisessa roolissa tulisin itse yrityksessämme jatkossa olemaan.

Tiesin heti runsaan määrän juttuja, joihin haluaisin tulevaisuudessa keskittyä ja joiden parissa työskentely auttaisi meitä surffaamaan isoilla aalloilla. Halusin päästä osallistumaan sisäänostoprosesseihin enemmän. Löytää uusia kiinnostavia tuotteita ja tuotemerkkejä. Varmistaa, että parhaita tuotteita on varmasti varastossa. Tuottaa sivustolle lisää omaa sisältöä ja jakaa tietoa. Kehittää verkkolehteämme. Suunnitella uusia yhteistyökuvioita. Valmistella uusia lanseerauksia. Tehdä niitä kaikkia juttuja, joita maapäällikön oikeasti kuuluisikin olla tekemässä, jotta yritys voi painaa kaasu pohjassa eteenpäin.

Kaksi vuotta ensimmäisen eleven-päiväni jälkeen sain suunnitella itselleni uuden unelmien työpaikan ja päättää itse, kuinka paljon halusin siinä tehdä töitä ja millaisten juttujen parissa. Kun vielä lisäksi tiesin, että minulla on kasassa aivan mahtava Suomi-tiimi, jonka kanssa saisin yhdessä tehdä töitä, olivat tunteet väkisinkin pinnassa. Vähän meinasi tulla liikutuksen kyyneleitä silmiin miettiessäni, että minun pieni eleven-vauvani oli jälleen ottanut uuden askeleen.

Tulevaisuuden suunnitelmiini kuuluu edelleen puolen vuoden reissu Thaimaahan, jonka senkin saan toteuttaa omilla ehdoillani ja työskennellä etänä tai olla työskentelemättä. Aion löytää sopivan balanssin etätyön ja bloggauksen välillä ja nauttia siitä, että saan pitää kiinni molemmista ja tehdä juuri niitä juttuja, joita kohtaan tunnen paloa. Juuri nyt tuntuu todella hyvältä.

En malta odottaa, mitä mielettömiä juttuja tulevaisuus tuo tullessaan!