Minäkö muka uupunut?

*Sis. mainoslinkin

Kuten varsinkin Instagram Stories -tarinoitani seuranneet tietävät, olen ollut viimeiset parisen kuukautta aivan totaalisen hurmaantunut erilaisista äänikirjoista. Kerroin blogissakin elokuussa, että pidän eniten elämäkerroista, mutta nykyään olen siirtynyt etupäässä oman mielen hyvinvointia lisäävien kirjojen pariin.

Minua naurattaakin nyt jopa hieman, etten ole ennen tajunnut, kuinka paljon niiden avulla voi muuttaa itseään ja vaikuttaa siihen, millainen tyyppi on. Olen aiemmin ollut jotenkin ihan täysin jumissa sen ajatuksen kanssa, että “minä nyt olen tällainen tyyppi, tykätkää tai älkää” ja on ollut aivan mullistavaa tajuta, että siinä missä itsensä hyväksyminen on toki älyttömän tärkeää, on myös hyvä ja täysin mahdollista tunnistaa niitä oman mielensä heikkouksia ja yrittää kehittää niitä, jotta voi muuttua mukavammaksi tyypiksi – niin itseään kuin muitakin kohtaan.

Käytän äänikirjojen kuunteluun (ja välillä e-kirjojen lukemiseen) Storytel-sovellusta ja lukulistalleni on kasautunut jo valtava määrä äärettömän kiinnostavia kirjoja. (Kirjavinkkejäni voi katsoa Instagram-profiilini kohokohdista.)

Uupumus työssä Virve Fredman Ostolakossa

Yksi näistä viimeaikoina kuuntelemistani kirjoista on ollut Liisa Uusitalo-Arolan Uuvuksissa, jota ryhdyin aluksi kuuntelemaan vain puoliksi tosissani. Olin ensin kuunnellut aivan loistavia ajatuksia minulle antaneen Saku Tuomisen Hyvä elämä -kirjan, siirtynyt siitä uteliaana Sanna Aulankosken ja Maaret Lindahlin erittäin mielenkiintoiseen Voimat takaisin -kirjaan ja sen innoittamana sitten aloin kuunnella tätä kirjaa ajatellen, että “no katsotaan nyt tämäkin kortti, ehkä tästä saa jotain uusia ajatuksia”. 

Jestas, kuinka paljon niitä uusia ajatuksia saikaan! Tämä kirja havahdutti minut tajuamaan, kuinka uupunut olinkaan ollut työelämässä ollessani siitäkin huolimatta, että koin välillä täysin vastakkaisia tuntemuksia. Itseasiassa kirja antoi yhdeksi varoitusmerkiksi juuri sen ristiriitaiselta kuulostavan olotilan, jossa ihminen tuntee jaksavansa ällistyttävän hyvin ja voi saada tavattoman paljon aikaan  siitäkin huolimatta, että tuntee itsensä ilottomaksi sekä saattaa itsekin ihmetellä, millainen supernainen itsestään onkaan tullut. 

Juuri tuoltahan minusta usein tuntui! En todellakaan aina nauttinut ja iloinnut kaikesta, mutta tuntui hyvältä, kun niin moni aina mainitsi, että olet niin aikaansaava. En todellakaan kokenut olevani sitä ja tunsin jopa pientä huijarisyndroomaa, mutta hitto, kai minä sitten olen aikaansaava kun teen vähän kaikkea, eikä minua todellakaan väsytä!

Tosiasiassa samalla kyllä tuntui, etten tehnyt enää oikein mitään hyvin, vaan vähän kaikkea vain hieman sinnepäin ja satuin nyt vain olemaan monessa mukana ja pitämään siitä vähän meteliä, mikä vaikutti ehkä muille siltä, että sain aikaan kokoajan paljon.

Uupumus työssä Virve Fredman Ostolakossa

Tunnistin itsestäni niin monta kirjassa mainittua, uupumuksesta viestivää varoitusmerkkiä ja monet niistä kolahtivat ihan kirjaimellisesti hyvinkin pelottavalla tavalla.

Kaikilla uupumus ei kuulemma kehity samassa oireilujärjestyksessä eikä oireiden kirjo tai yhdistelmä ole sama, mutta oli mielenkiintoista tunnistaa niistä itsensä esimerkiksi siinä, kuinka tekeminen oli muuttunut suorittamiseksi, itsestään ei saanut enää parasta irti, luovuus alkoi kuihtua, ahdisti, oli hieman vaikeaa keskittyä vain yhteen asiaan ja negatiivisuus lisääntyi – varsinkin noista jälkimmäisin oli minulla todella ilmeistä.

Varoitusmerkkien joukossa mainittiin myös klassisesti se, kuinka työ tuottaa mielessä jatkuvaa ristiriitaa ja saa toistuvasti pohtimaan, lähtisikö siitä vai jäisikö siihen. Viimeiset pari vuotta ovat olleet minulla niin täynnä tuota pohdintaa, että kun juuri ennen irtisanoutumistani kerroin aikeistani lähimmille kollegoilleni, eivät he edes uskoneet minun oikeasti tekevän sitä, sillä olin nostanut aiheen esiin jo niin monesti – välillä leikilläni, usein ihan tosissaan kuitenkin. Kunhan nyt vain taas puhuu lämpimikseen kun sitä ärsyttää.

Uupumus työssä Virve Fredman Ostolakossa

“Mielesi palaa kerta toisensa jälkeen elämänmuutossuunnitelmiin ja suoranaisiin pakofantasioihin. Reppureissaajaksi Aasiaan vaiko omavaraiseläjäksi Pohjois-Karjalaan? Voi kun tulisi edes jokin kivuton ja vaaraton tauti, että pääsisi sairauslomalle!” – Uuvuksissa, Liisa Uusitalo-Arola

Kirjaa kuunnellessa teki välillä mieli vain painaa pää piiloon tyynyn alle, kun tuttujen juttujen kuuleminen kuumotti poskia niin paljon. Blogiani lukeneet tietävät esimerkiksi tasan tarkkaan, että elämäni on ollut viimeiset vuodet yhtä pakofantasiaa.

Olen jopa kirjaimellisesti viime joulukuussa lanseerannut blogissani “Pako Ruotsista” -projektin, päättänyt lähteä reppureissaamaan Aasiaan ja jos nyt en sentään ole halunnut omavaraiseläjäksi Pohjois-Karjalaan, niin ainakin muuttaa pieneen taloon tai jopa pakettiautoon elämään.

Olisiko joku psykologi voinut vilkaista blogiani näiden vuosien varrella ja vinkata minulle asiasta? Ei sillä, että olisin kaikessa tohinassa väitettä uupumisesta täysin uskonut, sillä enhän minä suoranaisesti tuntenut itseäni uupuneeksi, mutta ehkä ajatuksen siemenen olisi voinut silti laittaa mielessäni itämään.

Muistan vieläkin, kun joskus viime talvena näin unta, että istuin lentokoneessa, joka kaapattiin ja minut otettiin panttivangiksi ja mietin vain unessani, että onpas ihanaa, kun ei tarvitse mennä töihin ja kyllä ne siellä töissä varmasti nyt ymmärtävät, etten ole tavoitettavissa – toivottavasti ainakin. Muistan myös, että häämatkallani olin eniten innoissani siitä, että lento olisi pitkä ja saisin vetäytyä sen ajaksi täysin tavoittamattomiin. 

Uupumus työssä Virve Fredman Ostolakossa

Tämä silmiäni avannut kirja oli täynnä mielenkiintoista pohdintaa liittyen uupumukseen ja siihen, kuinka uupumus itsessään ei yllättävää kyllä ole Suomessa sairaus eikä se siksi oikeuta esimerkiksi sairauslomaan kuten esimerkiksi masennus.

Kirja myös summasi hyvin toisiinsa usein sekoitettavan uupumuksen ja masennuksen  (tai ahdistuksen) eroja eli mm. sitä, kuinka masennuksen väsyttämää ihmistä pitäisi nimenomaan kannustaa tekemään asioita ja menemään vaikka kävelylle, mutta uupunutta ihmistä tulisi puolestaan kehottaa juuri olemaan tekemättä mitään, sillä hän on jo tehnyt aivan tarpeeksi.

Moni uupunut saakin kuulemma usein jopa hieman virheellisen diagnoosin lääkäriin väsyneenä hakeutuessaan, kun lääkäri tietää, että ihminen tarvitsee lepoa, mutta pelkällä uupumuksella ei saa Suomessa sairauslomaa. Meillä Ruotsissa ollaan tässä asiassa onneksi hieman edellä, sillä meillä uupumus on sairauslomaan oikeuttava oireyhtymä (utmattningssyndrom). Suomessa kun vain ajatellaan vielä toistaiseksi, että lähtökohtaisesti työtä pitäisi vain muokata työntekijälle sopivammaksi, mikä on helpommin sanottu kuin tehty.

Uupumus työssä Virve Fredman Ostolakossa

Halusin kirjoittaa tästä aiheesta ja kirjasta blogiini, sillä uskon, että tämän kirjan lukemisesta (tai kuuntelemisesta) voi olla monelle paljon apua tilannetta korjaavassa tai jopa ennaltaehkäisevässä mielessä. Suosittelenkin tätä kirjaa jokaiselle, jota ehkä vain vähän väsyttää työssä tai joka kokee oikeasti olevansa todella uupunut.

Kirja antaa hyviä ajatuksia ja vinkkejä oman jaksamisen tueksi ja voi auttaa monia myös ehkäisemään jo orastavaa uupumusta. Kirjassa on myös oma osansa uupumuksesta toipumiseen ja apua siihen. Kirjassa oli mukana myös hyviä harjoitteita, joista voi olla apua monille oman mielensä ja työtilanteensa kanssa painivalle.

Uupumus työssä Virve Fredman Ostolakossa

Minulla on itselläni tällä hetkellä todella hyvä olla, sillä olen työt lopetettuani saanut levätä, tehdä asioita, joista nautin ja suunnittelen (sekä välillä myös olen suunnittelematta) tulevaisuutta omilla ehdoillani.

Kirja auttoi minua kuitenkin loistavasti tunnistamaan niitä omia mieleni heikkouksia, joiden vuoksi minulla voi olla taipumusta ajaa itseni uupumukseen toistekin. Sainkin kirjan myötä todella paljon hyviä ideoita siihen, millaisia asioita minun kannattaa itsessäni lähteä kehittämään ja millaisiin juttuihin minun kannattaa kiinnittää huomiota, jotta voin itse paremmin ja jotta olen mukavampaa seuraa niin privaatisti kuin myös työelämässäkin.

Jatkan tämän kirjan parista siis lukulistani muihin kirjoihin ja jään mielenkiinnolla odottamaan, mitkä niistä tuovat vastaavia ahaa-elämyksiä ja mihin suuntaan ne puolestaan mieltäni johdattavat.

Samalla mietin jälkiviisaana, kuinka hyvää minulle olisi jo aikoja sitten tehnyt katsella vähän vähemmän suoratoistopalveluja sekä YouTube-videoita ja kuunnella niiden sijaan tämänkaltaisia kirjoja…

Uuvuksissa-kirjan voi kuunnella esimerkiksi Storytel-palvelussa äänikirjana tai *ostaa nidottuna Adlibris-verkkokaupasta.

Uupumus työssä Virve Fredman Ostolakossa

Onko joku muu tuskaillut uupumuksen kanssa?

 

 

10 kommenttia artikkeliin ”Minäkö muka uupunut?”

  1. Kaikella rakkaudella, muistan lukeneeni useammankin sinulle jätetyn kommentin, jossa lukija on nähnyt uupumuksen merkkejä ja varoitellut. 🙂 Itsekin seurasin tilannetta sillä silmällä, että sinulla menee ehkä hieman liian lujaa näin lukijan näkövinkkelistä. En siis usko, että olisit voinut aiemmin tajuta uupumustasi, olisi kuka tahansa (vaikka se psykologi) siitä vinkannut. Olet itsekin kirjoittanut, että selittelit oireilua erilaisilla asioilla ja lukijat varmaankin muistavat nämä ”en ole uupunut, on vaan niin paljon kaikkea kivaa meneillään” -lausahdukset. Joku taisi joskus aikoja sitten kommentoidakin, että myös ne kivat jutut voivat liiallisina uuvuttaa. 🙂 Mutta uupumushan on siitä mielenkiintoista, että sen tajuaa usein vasta jälkikäteen. Ainakin ensimmäisellä kerralla. Myöhemmin sitä oppii jo tunnistanaan oireet paremmin. Mieli taitaakin tarvita sen levänneen olon, jotta pystyy ymmärtämään ja käsittelemään uupumusta. Olen aidosti ilahtunut siitä, että voit nyt paremmin ja osaat tunnistaa itsestäsi uupumuksen merkkejä. <3 Ja tämän ei ole tarkoitus olla mikään besserwisser-kommentti! Lähinnä vaan halusin tuoda esiin, että uupumus ja siitä toipuminen vie aina aikansa ja on oppimisprosessi. Sinun piti käydä se omalla tavallasi, niin kuin meidän kaikkien. 🙂 Ethän suorita nyt liiaksi vapaa-aikaasi? 😉 🙂

    Vastaa
    • Ihana kun sanoit tuon ja olet kyllä aivan oikeassa! Kiitos siis ihanasta kommentista. <3 Miten sokea sitä voikaan itselleen olla ja lukea vain kaikki siihen vihjaavat viestit pinkit lasit silmillä ja ajatella, että "noh ehkä tämä voi siltä kuulostaa, mutta tuo nyt vain ei tarkalleen tiedä tilannettani ja luulee siksi noin".

      Itseasiassa olen todellakin pysähtynyt miettimään paljon tuota vapaa-ajan suorittamista, mistä mainitsit ja koittanut olla itselleni armollinen. Ihan helppoa se ei ole, mutta kai sitä pienten havaintojen ja itsetutkiskelun kautta oppii myös siinäkin paremmaksi pikkuhiljaa... 🙂

      Vastaa
  2. Arkea aika usealle – itselleni myös – mutta kuten toteat; itse ei sitä näe pitkiin aikoihin. Se fyysinen väsymys kun iskee siinä vaiheessa kun antaa luvan tajuta; tai kuinka kirkkaasti merkkejä juuri näkee jälkikäteen katsovana… tätä kutsutaan myös suorittajien helvetiksi. =) Koska jaksan, en ole väsynyt, ei vaan innosta… Mutta kun antaa itselleen luvan nähdä, tuntea, kokea… joskus olisi kiva olla se tyyppi joka ei vaadi itseltään 101% jatkuvasti. Voimia kaikille suorittajille – sateenkaari (ja etenkin sen toinen pää) on olemassa! =)

    Vastaa
    • Kiitos hyvistä sanoista! Toivottavasti mahdollisimman moni havahtuu huomaamaan ajoissa, mikä on oma tilanne. 🙂

      Vastaa
  3. Samaa mietin tätä tekstiä lukiessani kuin ensimmäisenä kommentoinut Susa: muistan myös useamman kommentin, joissa nostettiin esiin mahdollinen uupuminen/kuormittuminen – ja itsekin olen tehnyt saman havainnon (tai epäillyt samaaa). Ja tämä nykyinenkin moodi, jossa olet koko ajan kehittämässä itseäsi, oppimassa uutta ym. tuntuu minun näkökulmastani vähän pakonomaiselta suorittamiselta. Varsinkin nyt, kun itse tunnustat, että olet (ollut) uupunut/kuormittunut. Esimerkiksi se yksi postaus, jossa kerrot, mitä aiot tehdä nyt lopetettuasi päivätyön, oli minusta hengästyttävää luettavaa (ja jollain tapaa suorituskeskeistä ajattelua). Omalla listallani olisi ollut suurpiirteisesti: nukkuminen, rentoutuminen, paremmin syöminen, liikkuminen… Mutta tuo kertoo ehkä jotain minusta persoonana 😀

    Itse mietin tuota uupumuksen ja masennuksen eroa. Nehän eivät siis sulje toisiaan pois. Itse esimerkiksi koin työuupumuksen, kuormituin, ja sairastuin masennukseen – ja kyllä ne molemmat olivat yhtä aikaa päällä. Eikä näin ollen voi sanoa, että masentunut ei olisi tehnyt (liikaa). Masentunut voi myös kokea huonoa omaatuntoa siitä, että jaksa enää toimia entiseen tapaan. Siksikin aika raakaa patistella masentunutta liikkumaan tms. – se on vähän kuin tokaisisi ottamaan itseään niskasta kiinni. Mutta tämähän ei siis ollut sinun mielipiteesi vaan kirjailijan. Halusin vaan nostaa tämän näkökulman esille 🙂

    Tsemppiä Virve – ole itsellesi armollinen ja pyri pois liiasta suorittamisesta. Aina ei tarvitse tehdä asioita, jotka kehittävät tai joista voi oppia jotain. Joskus voi vaan olla tai tehdä täysin ”turhia” juttuja 🙂

    Vastaa
    • Joo, nyt on ollut todella ihanaa nimenomaan olla tekemättä välillä mitään. Juuri viimepäivinä esimerkiksi ahmin uusimman kauden kahdeksan Vain Elämää -jaksoa lähes putkeen ja vain nautin olemisesta ilman pienintäkään huonoa omaatuntoa. 🙂

      Tuo mainitsemasi postaus on tosiaan hyvä esimerkki tuosta… 😀 (Vaikkakin lisään toki tähän, että kuten siinä mainitsin, kirjoitin sen listauksen ennen töiden loppumista ja siinä itsekin vähän naureskelin sille, että tein listauksen asioista, jotka halusin tehdä voidessani ottaa rennosti.)

      On kyllä ollut ihanaa nukkua lähes joka yö juuri niin pitkään kuin nukuttaa, kokata ja syödä hyvää, ravitsevaa ruokaa, liikkua enemmän ja keskittyä vain voimaan hyvin. Samalla on ollut ihanaa, kun sen lopun ajan päivästä on voinut käyttää juuri sellaisiin asioihin, jotka ovat sillä hetkellä kiinnostaneet ja on mielenkiintoista, kuinka moni niistä on ollut täysin sen listani ulkopuolelta.

      Ehkä pitää lukea vielä muutama kirja, että saa lisää ahaa-elämyksiä ja voin sen myötä vähentää lisää sitä, mikä ehkä muille näkyy suorittamisena, mutta en itse välttämättä tajua sen olevan sitä. Tällä hetkellä ei onneksi varsinaisesti tunnu siltä, että suorittaisin jotain, vaan elän lähinnä hetkessä keskittyen joka päivä tekemään juuri sellaisia asioita, jotka sillä hetkellä tuntuvat hyvältä, vaikka olisin edellisenä päivänä ajatellut tekeväni jotain muuta. <3

      Vastaa
  4. Ei liity aiheeseen, mutta olisi todella kiva lukea kokoneinen blogiteksti ruokaan liittyen 🙂 esim kuinka paljon rahaa menee kuukaudessa, kuinka usein kauppaan ja mitä ruokaa lähtee mukaan jne. Tai esim mitä syötävää ostit koko viikon/kuukauden aikana.

    Toinen mikä kiinnostaa olisi ’kaikki tavarani/tavaramme’ tyylinen postaus. Ei siis pelkät henkilökohtaiset vaan myös esim kuinka monet astiat tai kodintekstiilit teillä on jne. Kun keskiverto kodissahan on jotain yli 10000 jopa 100000 tavaraa.

    Vastaa
    • Kiitos ihanista postaustoiveista! <3 Täytyy varmasti tarttua noihin, sillä vastaavia on muutama muukin pyydellyt. 🙂

      Vastaa

Jätä kommentti