Tällaiset häät meillä oli

Menin naimisiin melkein kaksi kuukautta sitten, mutta aivan kuten en ole ollut mikään häähössöttäjä ennen häitäkään, en ole ollut sitä myöskään häiden jälkeen ja oikeastaan jopa unohdin postata teille häistäni, vaikka olinkin niistä lupaillut postausta jo aiemmin. (Aiemman hääpostaukseni voi lukea täältä.)

Me molemmat halusimme mahdollisimman pienet ja helpot häät, sillä meitä kumpaakaan ei kiinnostanut tippaakaan kaikki häihin liittyvä näpertely tai yhteen päivään kohdistuva ylenpalttinen tuhlailu. Käytännössä tämä tarkoitti siis, että vedimme kutsuvieraslistaan tiukan rajan ja kutsuimme paikalle vain perheemme.

Miehelle oli se ja sama, missä menisimme naimisiin, mutta vaikka en itse kovin uskovainen ihminen olekaan, olivat kirkkohäät olleet minulle aina sellainen juttu, jotka olin halunnut. Ajatuksena tuntui myös mukavalta, jos häät saataisiin Tukholman suomalaisen seurakunnan kautta, joten olimme alun perin heihin yhteydessä. Sieltä ei kuitenkaan osattu sanoa vielä viime syksynä varmaksi, mitä kirkkoa voitaisiin käyttää ja asian sopiminen venyi ja lopulta jopa tuntui jääneen kokonaan, minkä vuoksi otimme vihdoin muistaakseni lopputalvesta yhteyttä Nackan (eli vähän niinkuin Ruotsin Espoon, jossa itse asumme) seurakuntaan ja sovimme vihkimisestä paikallisessa kirkossa. Meillä ei ollut hajuakaan, miltä kirkko näytti, mutta epäilemättä se ajaisi virkansa.

Reilua kuukautta ennen häitämme saimme puhelun suomalaisesta seurakunnasta, joka halusi vahvistaa buukkauksemme Tukholman vanhassakaupungissa sijaitsevaan upeaan Saksalaiseen kirkkoon. Olimme hieman hämmentyneitä asiasta, mutta koska ajatus suomalaisesta papista ja kauniista kirkosta vanhassakaupungissa tuntui kivalta, päätimme vaihtaa suunnitelmiamme – siitäkin huolimatta, että kirkko oli valtava ja meillä riitti vieraita tuskin edes kahteen penkkiriviin.

Saksalaisen kirkon lisääminen kuvioon nauratti hieman, sillä meillä oli muutenkin jo varsin hauskan kuuloiset häät. Häämme pidettäisiin siis Ruotsissa Saksalaisessa kirkossa suomalaisen papin toimittamana englannin kielellä. (Papin vaimo oli Walesista, joten häneltä sujui englanti loistavasti.)

Perheistämme koostuva juhlaseurue sisälsi paitsi miehen ruotsista tulevaa perhettä, myös hänen Norjassa brittiläisen vaimonsa ja lapsiensa kanssa asuvan veljensä että minun suomessa asuvat vanhempani ja veljeni lapsineen sekä hänen Filipiineiltä kotoisin olevan vaimonsa ja vaimon siskon, joka myös on tiivis osa perhettämme. Siinä olikin sitten muutama maa, pari kieltä ja sitäkin useampi kansallisuus edustettuna varsin pienessä, noin 15 hengen hääseurueessa.

Koska en ollut yhtään innostunut ajatuksesta, että joutuisin käydä testailemassa erilaisia hääpukuja, olin päätynyt tilaamaan häämekkoni netistä maalis-huhtikuussa. Kansainvälinen, hääpukuihin erikoistunut sivusto DressFirst kuulosti lupaavalta, sieltä löytyi runsaasti tarjotaa sopuhintaan ja kun haluamani mekon saattoi vielä tilata omat mitat antamalla päädyin kokeilemaan mekon tilausta netistä. Riskinä oli toki, että mekko olisi aivan kamala ja totaalisen erilainen kuin miltä se kuvissa näytti, mutta otin silti riskin ja se kannatti. Olisinhan vielä ehtinyt hankkia uuden mekon hätätilanteessa.

Vastaanottamani mekko oli aivan loistavaa laatua ja olisin ostanut sen myös kaupasta. Valitsemani lyhyt mekko oli tehty täydellisen istuvaksi antamieni mittojen pohjalta ja jouduin pyytämään räätäliä tekemään sille vain aivan pienen muutoksen, kun tarkasti istuvasta rinnanympäryksestä huolimatta mekko tuntui ”aukenevan” rinnustasta hieman liikaa ja paljastavan vähän turhan paljon.

Muutos maksoi kuitenkin vain noin 40 euroa ja itse mekolla oli hintaa vain 150 euroa, joten olin sijoitukseeni tyytyväinen. Tarkoituksena oli ollut hankkia tarpeeksi häämekolta näyttävä mekko, joka ei kuitenkaan näyttisi niin paljon häämekolta etteikö sitä voisi mahdollisesti käyttää vielä joskus toistekin jossakin muussa yhteydessä ja mielestäni onnistuin siinä hyvin.

(Häämekostani voi lukea lisää täältä ja sormuksesta puolestaan täältä.)

Olin ajatellut, että kokeilisin häälookkiani useampaan kertaan ennen häitä, mutta lopulta kokeilin meikin kunnolla kasvoilleni vain kerran etukäteen ja päätin sitten luottaa vain siihen, että hyvin se menisi, kun sen hääpäivänä itselleni taiteilisin. Jotenkin en vain jaksanut ottaa asiasta yhtään stressiä. Suunnittelin kyllä kampaustani moneen kertaan, mutta lopulta päädyin vain avonaisiin kihariin, jotka tuntuivat täysin minulta. En ollut liiemmin kokeillut hunnun kiinnitystä hiuksiini ennen hääpäivää, mutta luotin siihen, että sekin onnistuisi.

Hääkimppunikin syntyi melko spontaanisti, kun viikkoa ennen häitä muistin, että sellainenkin pitäisi tilata. Kävelin töistä kotiin mennessäni metroaseman viereiseen kukkakauppaan ja parin minuutin kävelymatkalla bongasin Pinterestistä kivan kimpun, jota halusin näyttää inspiraationa. Kukkakaupan työntekijä ei tosin kokenut sitä inspiraatiokuvaksi tai ottanut korviinsa jutusteluani siitä, etten oikein itsekään ollut varma, että millaisen kimpun haluaisin ja ehkä jotain tällaista, mutta että kuulisin mielelläni ehdotuksia. Parissa minuutissa hän oli näyttänyt, kuinka syntyisi identtinen kimppu ja se oli sillä selvä. En jaksanut alkaa vängätä, sillä näyttihän se kivalta.

Päivää ennen häitä tajusimme sitten, että miehellekin puvun rinnustaan pitäisi hankkia jostain kimppuun sopiva kukka ja että häneltä puuttui sopiva taskuliina. Keksipä hän sitten vielä siinä yhteydessä, ettei hänellä ollut häihin sopivia kenkiäkään, jotka nekin piti sitten vielä käydä ostamassa. Mitäpä sitä turhaan näitä asioita aiemmin miettimään…

Onnekseni kaikki sujui oman häälookin kanssa täysin ongelmitta. Meikki onnistui hyvin, huntu kiinnittyi tiukasti ja kurvasimme kirkollemme Tukholman vanhaankaupunkiin taksilla täysin aikataulussa. Häämme pidettiin kesäkuisena lauantaina, joten voitte vain kuvitella, kuinka monen turistin kameraan päädyin, kun automme jätti meidät korttelin päähän kirkosta ja sain kävellä mekossani, hunnussani ja kukkakimppuani täydellisen aurinkoisena päivänä vanhassakaupungissa kirkolle kantaen.

Saksalainen kirkko on muutenkin turistinähtävyyksiä, joten se oli saapuessamme täynnä turisteja, joita tyhjennettiin kirkosta ulos ennen seremoniamme alkua. Pienistä häistä huolimatta saimmekin melkoisen valtavan määrän onnitteluja joka suunnasta ihmisten bongallessa hääparia ja pyytäessä jopa myöhemmin meitä poseeraamaan heille.

Vihkiseremoniamme sai heti alkuun hieman jännitystä kun selvisi, että mieheni äiti ei jostain syystä ollut tietoinen, että hääkirkon vaihtumisen myötä myös seremonia oli aikaistunut. Lopulta saimme hätääntyneen äidin paikalle puoli tuntia myöhässä enkä ole koskaan elämäni aikana nähnyt varmasti yhtä pahoillaan olevaa ihmistä. Seurakunnan työntekijöillä ei onneksi ollut kiire ja meikin olimme laatineet varsin löysän aikataulun, joten olimme vain onnellisia, että saimme äidin paikalle ja lykättyä häiden alkua siihen asti. Hauska kommellushan siitä vain tuli eikä kukaan ollut asiasta oikeasti edes harmissaan.

Toteutimme päivämme melko pienellä budjetilla, mutta yksi parhaista sijoituksistamme oli ehdottomasti häävalokuvaaja. Olimme löytäneet netistä aivan mielettömän ihanan ja ammattitaitoisen kuvaajan, joka ikuisti ensin seremonian ja sitten meidät perheinemme kirkon pihalla.

Tämän jälkeen ihana kuvaajamme keskittyi pariksi tunniksi ihan vain hääpariin ottaen meistä ihania kuvia. Emme ole kumpikaan kovin luontevia kameran edessä, mutta hän antoi meille ihania tehtäviä, joita tehdessämme hän otti kuvia ja oli vieläpä löytänyt aivan loistavia rauhallisia kuvauspaikkoja aivan vanhankaupungin kupeesta, mikä ei ole ihan helppo juttu.

Olin etukäteen lukenut, että jos häissä kahteen asiaan kannattaa sijoittaa, niin ne ovat sormus ja valokuvaaja, sillä sekä sormus että kuvat olisivat ne jutut, jotka tuosta erityisestä päivästä jäisivät käteen. Olin tyytyväinen, että olin kuunnellut näitä neuvoja, sillä allekirjoitin ne jälkikäteenkin katsottuna täysin.

Kauhistelimme aluksi hieman kuvaajamme hintaa, mutta kun tajusimme, millainen ammattilainen hän kaikkine suunnitelmineen ja niiden varasuunnitelmineen on, oli hän ehdottomasti hintansa arvoinen ja vielä enemmänkin. (Tyypillä oli kameralaukussaan mm. energiapatukoita siltä varalta, että hääparille tulee nälkä!) Loputuloksena oli satoja ihania kuvia, jotka kaikki saimme sekä mustavalkoisina että värillisinä ja saatoimme jakaa linkin niihin läheisillemme, joten kenenkään heistä ei ollut tarvinnut keskittyä kuvaamiseen häissämme.

Hääkuvajaamme heitti meidät lopuksi hotellillemme, joka oli Vanhan kaupungin vieressä Slussenilla sijaitseva Hilton. Ehdimme jättää sinne tavaramme ja freshata itseämme hieman, minkä jälkeen kävelimme illallispaikalle, jossa kuvaaja jatkoi vielä hetken hommiaan. Olimme varanneet ravintolasta seurueellemme oman huoneen, jossa saimme rauhassa jutella, syödä ja pitää puheita. Hääohjelmaamme ei kuulunut hääkakkua tai hääleikkejä, mutta tilaisuudessa oli rento tunnelma.

Koska olimme kerrankin saaneet kaikki läheisemme koolle, halusimme vielä seuraavana aamuna tarjota kaikille brunssin jazz-teemaan keskittyneessä ravintolassa Slussenin nurkilla. Tämä oli mukava tapa saada kaikki vielä uudelleen koolle ennen kuin jokaisen piti lähteä taas omaan suuntaansa.

Kaiken kaikkiaan hääviikonloppumme oli todella onnistunut ja vähäisestä suunnittelusta huolimatta kaikki sujui loistavasti. Lähdimme heti viikonlopun jälkeen häämatkallemme Balille ja Singaporeen onnellisina ja kiitollisina siitä, että kaikki kutsutut olivat päässeet paikalle ja häät olivat sujuneet ilman stressiä.

Kuka muu sai olla morsian tänä kesänä ja miten häät menivät?