Tehokosteutusta kuivalle ja janoiselle iholle: Holika Holika 3 Seconds Starter

*Sis. mainoslinkkejä

Minusta korealaisen kosmetiikan ylivoimaisesti paras anti maailmalle eivät suinkaan ole kangasnaamiot vaan hoitonesteet ja uskon, että moni muukin tulisi samoihin ajatuksiin jos vain antaisi niille tilaisuuden. Ne ovat nimittäin melkoinen tähtituote tarjoamaan jopa suoranaista oikotietä ihon onnellisuuteen. Hoitoneste on tuote, joka kuulostaa monien mielestä aivan totaalisen turhalta ja ylimääräiseltä ihonhoidon vaiheelta, mutta sen löytäneet tietävät, ettei se todellakaan ole sitä.

Hoitoneste on siis kasvoveden ja seerumin välissä käytettävä nestemäinen hoitotuote, joka muistuttaa ulkomuodoltaan lähinnä kasvovettä, mutta on hoitavuudeltaan lähempänä seerumia, vaikka ei silti olekaan yhtä täynnä tehokkaasti vaikuttavia aktiiviaineita. Kasvoveden jälkeen iholle siveltävän hoitonesteen tehtävänä on  juottaa iholle kosteutta, jotta ihosta tulee täyteläisemmän ja heleämmän näköinen. Samalla ohut hoitoneste voi imeyttää iholle myös esimerkiksi ihoa kirkatavia, ravitsevia tai epäpuhtauksia hoitavia ainesosia. Kun hoitonesteen päällä vielä käyttää seerumia, pääsee seerumi imeytymään hoitonesteen pohjustamalle iholle erityisen hyvin.

Monen ihon kuivumisen kanssa tuskailevan ei siis itseasiassa tarvitsisi vaihtaa paksumpaan kosteusvoiteeseen ja parepi idea olisikin mielummin vain lisätä hoitorutiiniin ohut hoitoneste.

 Holika Holika 3 Seconds Starter Vita Complex Hoitoneste Kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Olen viimeaikoina itse käytellyt loppuun supersuositua Holika Holika 3 Seconds Starter Vita Complex -hoitonestettä, jonka siniseen purkkiin pakattu sisartuote Holika Holika 3 Seconds Starter Hyaluronic Acid -hoitoneste on itseasiassa meillä töissä verkkokauppamme myydyin korealainen ihonhoitotuote.

En ole itse käyttänyt sinistä versiota säännöllisesti, mutta omien kokemuksieni mukaan sekin vaikuttaa aivan loistavalta. Tämä keltainen versio on ainakin ollut omalla ihollani  todella mainio tuote täyttämään ihon kosteusvarastoja sekä nimenomaan heleyttämään ja kirkastamaan janoista, väsynyttä ihoa.

Nämä Holika Holikan 3 Seconds Starter -tuotteet ovat hieman mystisiä. Useimmat käyttävät niitä hoitonesteen tapaan ja ne ovat niin käytettyinä aivan loistavia. Itsekin olen käyttänyt omaani näin ja pumppailen juuri ulos pullon pohjalta lähes viimeisiä pisaroita, joita olin hieman säästellyt.

Tosiasiassa tuote on kuitenkin kehitetty sen nimen mukaisesti ihonhoitorutiinin kirjaimellisesti välittömästi ihonpuhdistuksen jälkeen alkuun potkaisevaksi tuotteeksi. Holika Holikalla nimittäin uskotaan, että ihon hyvinvoinnin kannalta on erityisen tärkeää tasapainottaa iho kolmessa sekunnissa kasvojen pesun jälkeen  ja tätä tuotetta on siksi tarkoitettu paineltavaksi iholle heti ihonpuhdistuksen jälkeen jo ennen kasvoveden käyttöä.

Korealaisessa ihonhoitorutiinissa tämä voi toimia, sillä monet korealaiset kasvovedet ovat itseasiassa jo lähes kuin hoitonesteitä, joita ei ole tarkoitettukaan kaadettavaksi vanulappuun vaan ne painellaan hellästi iholle. Kaksoispuhdistuksen jälkeen ihon myös pitäisi jo olla niin puhdas, ettei sitä tarvitse pyyhkiä enää puhdistavalla kasvovedellä, joten tuote sopii loistavasti korealaiseen ihonhoitorutiiniin todelliseksi lisävaiheeksi ennen kasvovettä, varsinaista hoitonestettä, seerumia ja kosteusvoidetta.

Koska länsimainen suhtautuminen ihonpuhdistukseen on kuitenkin tavallisesti se, että kasvovesi viimeistelee ihonpuhdistuksen ja iho pyyhitään siksi kasvovedellä vanulapun avulla, ei tämän tuotteen painelu kasvoille juuri ennen sitä ole tietenkään hyödyllistä.

Koska myös koko monivaiheisen ihonhoidon konsepti on ollu varsin uusi juttu länsimaiden markkinoilla, ei tätä tuotetta suinkaan nosteta esiin näin vaan siitä puhutaan ihan vaan hoitonesteenä, jollaisena käytettynä se toimii erinomaisesti. (Olenpa joskus nähnyt jonkun sivuston jopa myyvän sitä seerumina, mutta sellainen se ei tietenkään ole seerumi-sanan varsinaisessa merkityksessä.)

 Holika Holika 3 Seconds Starter Vita Complex Hoitoneste Kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Minulla on tosiaan ollut käytössä tämä keltainen versio, josta olen tykännyt kovasti, mutta koska tuotteen sininen, hyaluronihappoa pursuava versio on ollut niin suosittu, että verkkokauppamme tuotearvostelut näyttävät sen kohdalla arvostelusta toiseen viittä tähteä ja kaikki kehuvat tuotetta vuolain sanoin taitaa olla, että tilaan itselleni pian oman kappaleen.

Teemme töissä yhteistyötä brändilähettiläänämme toimivan Pupulandia-blogin ihanan Jennin kanssa ja minulla oli ilo päästä levittämään korealaisen ihonhoidon sanomaa myös Jennille ja valita hänelle tuotteet korealaiseen ihonhoitorutiiniin. Jennillä on todella herkästi reagoiva iho ja hän suhtautui siksi korealaisen ihonhoitorutiinin kokeiluun pienellä varauksella peläten, että se laittaisi ihon temppuilemaan. Herkkyyden lisäksi Jennillä on taipumusta atopiaan, epäpuhtauksiin, kuivuuteen ja jopa perioraalidermatiittiin, joten ei ihme, että uusien tuotteiden kokeilu jännitti.

Ilokseni onnistuin valitsemaan Jennin herkälle iholle täydellisesti sopineet tuotteet ja Jenni kertoikin juuri julkaisemassaan postauksessa, kuinka hänen ihonsa  on mahdollisesti jopa paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin.

Myös Jennin ihonhoitorutiiniin päätyi Holika Holika 3 Seconds Starter Hyaluronic Acid -hoitoneste ja Jenni kirjoitti, ettei hänen atooppiseen kuivuuteen taipuvainen ihonsa ole varmaan koskaan aiemmin tuntunut niin pehmeältä, sileältä ja kosteutetulta kuin korealaiseen rutiiniin siirtymisen jälkeen ja uskon, että tuo tehokosteuttava hoitoneste on hommassa suuressa roolissa. Nyt uskallan entistä vahvemmin suositella tuota nimenomaista hoitonestettä myös herkästikin reagoivalle iholle.

Jos siis varsinkin näin syksyn alkaessa tuntuu, että ihonhoitorutiini kaipaa lisäboostia tehokkaasti kosteuttavalla tuotteella, suosittelen tutustumaan tähän minulta juuri loppuvaan *Holika Holika 3 Seconds Starter Vita Complex -hoitonesteeseen tai supersuosittuun  siniseen *Holika Holika 3 Seconds Starter Hyaluronic Acid -hoitonesteeseen.

Myynnissä on myös kolmas, erityisesti ikääntyvälle iholle tarkoitettu punainen *Holika Holika 3 Seconds Starter Lifting & Moisturizing Collagen -hoitoneste, jota en ole itse kokeillut, mutta josta olen myös kuullut paljon kehuja.

Edit. Lue myös uudempi postaukseni, jossa vertailen näitä kaikkia kolmea hoitonestettä keskenään!

 Holika Holika 3 Seconds Starter Vita Complex Hoitoneste Kokemuksia Ostolakossa Virve Vee

Onko teillä kokemuksia Holika Holika 3 Seconds Starter -hoitonesteistä?


Lue myös:

Paras vinkkini kaikkien ihotyyppien tehokosteuteukseen

Ihonhoitotuote, josta en enää luopuisi: hoitoneste