Blogi minimalismista, kosmetiikasta ja onnellisesta elämästä

Mieheni on mitä parhain matkakumppani. Hän ei ole se, joka koskaan etukäteen suunnittelisi yhtään mitään matkaan liittyvää tai ottaisi kohteessakaan selvää siitä, mitä voisimme tehdä, joten nuo osat lankeavat luontevasti minulle. Myönnän, että olen jopa se, joka ehdottaa matkakohteet ja saa miehen sitten innostumaan. Mieheni on kuitenkin se rauhallinen tyyppi, jonka kanssa on turvallista matkustaa, joka toimii järjen äänenä ja joka aina löytää ratkaisun kaikkeen, kun olen puolihuolimattomasti ottanut jostain vähän selvää, mutta seisomme sitten jossakin kadunkulmassa hieman eksyneinä. Voin aina luottaa, että hän kyllä hoitaa ja pelastaa.

Jos ollaan parisuhteessa on muilla aina oletuksena, että tottakai matkaan lähdetään kumppanin kanssa. Juuri siksihän sitä yhdessä ollaan, että voidaan tehdä asioita ja jakaa kokemuksia. Samoista syistä minäkin tykkään matkustaa mieheni kanssa ja haluan nähdä paikkoja nimenomaan yhdessä.

Kun (tänäkin vuonna) kerroin ihmisille, että olen lähdössä pariksi viikoksi Etelä-Koreaan, tunsin ja joskus myös kuulin ääneen sen ihmetyksen, etten ole lähdössä matkaan kumppanini tai edes hyvän ystäväni kanssa. Läheisimmät ihmiseni tuntevat minut ja tietävät, miksi nämä reissut tekevät minulle hyvää, mutta tutut, työkaverit ja uudet tuttavuudet yksin matkustaminen saa jostain syystä edelleen vuonna 2018 ihmettelemään.

Jos parisuhteessa oleva lähtee yksin matkalle, kuulostaa se monien korvaa siltä, että parisuhteessa on jotain vikaa ja omia tuntemuksiaan lähdetään selvittelemään pitkän etäisyyden päähän. Ehkä jopa harkitaan eroa. Jos matkaan ei lähde edes hyvää ystävää, on raukka ja reppana, jolla ei edes ole kavereita, jotka haluaisivat matkaseuraksi. Monien suuri ”lohdutus” on sitten sano ääneen, että ”no tapaathan sinä siellä sitten varmasti ihmisiä niin ei tarvitse yksin olla kuitenkaan”. Siinä vaiheessa jo naurattaa, sillä vaikka monet nauttivatkin lähteä yksin matkaan juuri siksi, että he hakeutuvat uusien ihmisten pariin ja tutustuvat uusiin ihmisiin, en minä ole todellakaan tätäkään tyyppiä. Haluan lähteä matkaan yksin, jotta voin olla rauhassa itsekseni. Suorastaan torjun kaikki lähestymisyritykset ihan vain oman rauhan varmistamiseksi.

Minusta tuntuu, että minun on myös aina välillä päästävä matkalle yksin ihan vain muistuttaakseni itseäni, että vaikka olenkin osa aivan mahtavaa parisuhdetiimiä, johon toivon saavani kuulua lopun elämääni, olen myös itsenäinen ihminen. Matka ulkomaille yksin auttaa aina tuomaan muistutuksen siitä, että vaikka nautinkin mieheni kanssa matkustamisesta tiedän, että pärjään myös itse tarvittaessa. En ole riippuvainen parisuhteestani ja meihin mahtu myös minä.

Ne ”pärjäämiset” voivat olla pieniä juttuja, joista tulee sitten kuitenkin yhdessä hyvin voimaannuttava tunne. Ihan vain se, että sain eilen ostettua lentokentältä bussilipun, löysin oikean bussin ja pääsin perille hotellille, vaikka jäinkin bussista pois liian aikaisella pysäkillä toi sellaisen pienen onnen tunteen ja muistutuksen siitä, että pärjään myös itse.

Samoja tuntemuksia koin kun esimerkiksi Bangkokissa asuessani tein välillä omia pieniä seikkailuja pitkin kaupunkia. Joskus se ”itsekseen pärjääminen” voi olla ihan vain sitä, että rohkaistuu kiipeämään yksin salaperäisiä portaita, jotka johdattavat paikalliseen ravintolaan, jonka käytännöistä ei tiedä yhtään mitään ja jossa olisi siksi helpompaa olla ihan pihalla kaksin kuin yksin. Kun homman uskaltaa tehdä ja huomaa, että se menikin hyvin, saa itseensä jännittävällä tavalla erityistä varmuutta, josta voi olla hyötyä myöhemmin aivan muunlaisissa tilanteissa.

Trendisana yksin matkustamiselle on määmatka, joka on vastaisku häämatkalle. Määmatka ei kuitenkaan ole vain sinkuille, vaan minusta loistava juttu myös parisuhteessa eläville. Toki määmatka yksin bilettämään Ibizalle voisi olla hieman outo juttu parisuhteessa olevalle (tai no, ei kaikilla tietenkään), mutta pieni määmatka omien kiinnostuksen kohteiden mukaiseen paikkaan omassa seurassa voi tehdä itse kullekin välillä hyvää. On mukavaa saada mennä omilla ehdoilla, omalla aikataululla ja ihan vain olla omien ajatuksiensa kanssa. Tehdä niitä juttuja, jotka saavat itselleen aikaan hyvän mielen ilman, että kukaan on hoputtamassa.

Kuulin vähän aikaa sitten hyvän määritelmän, jonka mukaan itsensä tuntee yksinäiseksi silloin, kun ei ole ketään, joka kuuntelisi omia ajatuksiaan. Tajusin heti, että minun kohdallani tämä piti hyvin paikkansa. Rakastan olla yksin, mutta en tunne itseäni yksinäiseksi, sillä minulla on läheisiä, joille voin aina omia ajatuksiani jakaa. Näistä läheisistä ensisijainen ajatuksieni kuuntelija, peilaaja ja omia mietteitään vastakaikuna antava henkilö on puolisoni, jonka kanssa elämä tuntuu päivä päivältä vain paremmalta. Olemme olleet yhdessä vasta neljä vuotta, eli elämme vielä kuherruskuukautta, mutta hän saa aikaan vahvan tunteen siitä, että tässä tiimissä haluan pysyä lopun elämääni.

Olen myös onnekas, sillä minulla on kokonainen yleisö, jolle voin ajatuksiani jakaa sekä blogin että Instagramin puolella, joista varsinkin jälkimmäisen videoklippeihin päätyy lähes päivittäin niitä ajatuksia, joita helposti jakaisi jollekin kaverille. Tottakai verkossa ajatuksiensa jakamisessa on aina se ongelma, että ne kuulee myös joku, joka ei katso maailmaa samasta vinkkelistä tai tunne minua tarpeeksi ymmärtääkseen, mitä sanani oikeasti tarkoittavat, mutta minusta se on pieni paha verrattuna siihen, että omien ajatusten jakamiseen saa vastakaikua ihmisiltä, joiden kanssa ei olisi tullut muuten jutelleeksi. Saan päivittäin niin fiksuja sanoja, mahtavia vinkkejä ja loistavia kommentteja, että en todellakaan koe olevani yksin. Kun esimerkiksi edellisessä postauksessani sain jakaa ajatuksiani uupumisesta ja innostumisesta oli ihanaa saada teiltä niin mukavia viestejä, joista huokui välittävä fiilis. Kiitos!

Tällaiset ”kosmetiikkamatkat” ovat minulle niitä sopivia reissuja tehdä yksin, sillä en kaipaa niille matkaseuraa. Kerään näiltä inspiraatiota ja raportoin näkemiäni juttuja verkossa, mutta näitä juttuja minun ei tarvitse edes jakaa mieheni kanssa erityisemmin. Hänelle kerron, jos join kosmetiikkakahvilassa erityisen hyvää matchalattea ja somessa sitten jaan ne kosmetiikkakahvilan muut jutut. Sen sijaan lähtisin edelleen mielellään esimerkiksi Kiinaan yhdessä mieheni kanssa, jotta voimme kokea ja nähdä uudet asiat yhdessä ja puhua niistä sitten jälkikäteen.

Haluaisinkin kannustaa muitakin tekemään asioita myös yksin. On sanomattakin selvää, että on monia, jotka joutuvat syystä tai toisesta tekemään asioita ilman seuraa, mutta on myös monia, jotka eivät ole kokeilleet tehdä juttuja yksin. Aina kyse ei tarvitse olla matkasta ulkomaille, vaan kyse voi olla pienemmästäkin jutusta. Vaikka edes päiväreissusta lähellä sijaitsevaan kaupunkiin, jossa ei ole ennen käynyt! Tiedän monia, jotka eivät ole koskaan käyneet yksin esimerkiksi elokuvissa tai ravintolassa, sillä varsinkin jälkimmäisen kohdalla ajatellaan paljon sitä, että mitä muut mahtavat miettiä yksin syövästä ja sitä pidetään jopa nolona. Totuushan on kuitenkin, että jokainen on sen verran keskittynyt tuijottamaan omaan napaansa, ettei taatusti ole kiinnostunut pohtimaan yhtään, miksi joku muu syö ravintolassa yksin.

Pieni määmatka ulkomaille, uuteen kaupunkiin tai ainakin kiinnostavaan ravintolaan tekee varmasti useimmille hyvää!

(Olin itse ensimmäisen kerran yksin matkalla kuusi vuotta sitten, kun otin äkkilähtönä pakettimatkan viikoksi Kreikkaan. Ajatuksiani yksin matkustamisen hyvistä ja huonoista puolista voi lukea silloin kirjoittamastani postauksesta täältä.)