Tuntuu, että viimeiset vuodet ovat olleet jatkuvaa kiirehtimistä sekä myös stressaamista. Toimin hyvin pienen stressin puristuksessa ja ehkä se jopa antaa minulle virtaakin, joten voi olla, että siksi jopa tiedostamattani otan kaikesta hieman stressiä.
Viime vuosi oli erityisen stressaava, kun tasapainottelin päivätyön, blogin, kirjan kirjoittamisen ja muiden projektieni välillä. Tämä vuosi on periaatteessa alkanut helpommin, mutta silti tuppaan ottamaan kaikesta vähän stressiä. Jossakin vaiheessa alkoi kuitenkin tuntua, että se pieni stressi, jonka olin ennen kokenut eteenpäin puskevana voimana, oli alkanut yhtäkkiä olemaan lähempänä lyttyyn painavaa taakkaa.
Kaikki meni hyvin niin kauan kuin sain keskittyä tekemään niitä asioita, joita normaalistikin tein tai lisäämään siihen juttuja oman intoni mukaan. Kun sitten paletilleni tuli yksikin lisätehtävä jonkun kollegani ystävällisestä pyynnöstä tuntui heti, että se on se, joka katkaisee kamelin selän. Joskus se sai aikaan jopa lähes lamauttavan tunteen. Oli monia iltoja, joina mietin, että en halua mennä töihin seuraavana päivänä ja monia aamuja, joina ajattelin, että haluan vain jäädä peiton alle.
Oikeasti en koskaan voisi jättää menemättä töihin ja jos en ole kuoleman kielissä, mutta en kykene menemään konttorille, teen töitä kotoa sohvalta. Varsinkin nyt kun teen vain osa-aikaista viikkoa ja minulle maksetaan palkkaa vain kolmesta työpäivästä, tuntuu entistä vaikeammalta sanoa, että ei voi hyvin ja pitää sairaslomaa. Tuntuu, että saan jo sen verran löysää, että enempää ei kehtaa vaatiakaan ja tarvittaessa vain vaihtaisin työpäivien paikkaa.
Tajusin onneksi alkuvuodesta, että minulla oli vielä valtaosa viime kesän kesälomista pitämättä. En pitänyt kesällä varsinaista lomaa, sillä jotenkin vain oli tuntunut siltä, että koska olin juuri saanut tehdä puoli vuotta töitä Thaimaasta, koki moni minun juuri olleen lomalla. Olisi ollut hassua tulla takaisin ja olla sitten heti taas kuukausi poissa. Koska ruotsalaiset muutenkin lomailevat aina heinäkuussa ja palasin Ruotsiin juuri heinäkuuksi, tuntui suorastaan lomalta saada olla konttorilla lähes yksin ja vain rauhassa tehdä töitä. Elokuussa kaikkien palatessa lomilta alkoikin sitten jälleen hurja puristus enkä olisi edes halunnut vetäytyä siitä sivuun, sillä halusin olla mukana.
Lähdin lokakuussa pariksi viikoksi Etelä-Koreaan lomalle, mutta vietin yhden päivän työtapaamisessa ja kävin useampana päivänä kosmetiikkamessuilla. Muun ajan pyörin pitkin kosmetiikkaliikkeitä periaatteessa lomaillen, mutta silti miettien, olenko vapaalla vai teenkö töitä. Ne olivat joka tapauksessa hyviä ja mukavia viikkoja, joiden aikana sain arkiseen työhöni etäisyyttä ja tunsin rentoutuvani.
Koska lomaviikkoja oli jäljellä vielä kolme ja ylityöpäiviäkin oli plakkarissa useammaksi viikoksi, päätin pitää maaliskuussa lomaa. Tuntui, että tarvitsin sitä todella kovasti. Heitin niiden pitämisestä ajatuksen ilmoille alkuvuodesta, mutta tuntui jotenkin hurjalta uskaltaa lyödä ne lukkoon kalenteriin. En tiedä miksi, sillä nehän ovat minun ansaitsemiani lomapäiviä. Jotenkin silti vain tuntui, että sain jatkuvasti selitellä ruotsalaisille työkavereilleni, kuinka minulla voi olla lomaa maaliskuussa.
Aloitin lomailuni pitämällä viime viikolla pari ylityövapaata ja lähdin Suomeen. Minulla oli muutamia pieniä työjuttuja hoidettavana, mutta viikonloppuna ehdin tavata perhettä ja olla vain. Viettää päivää tokaluokkalaisen veljentytön kanssa ja nähdä sen Oodin, josta kaikki ovat puhuneet. Jutella vanhempien kanssa ja nukkua pitkään. Olla.
Palasin viikon päätteeksi Ruotsiin ja nyt minulla on varsinainen kolmen viikon kesäloma. En ole ihan vielä sisäistänyt, että voin olla kolme viikkoa vapaalla ja muutamat työjutut vaivaavat vielä mieltäni, sillä tiedän, että en vain voi heittää niitä kokonaan sivuun juuri nyt. Yritän kuitenkin parhaani mukaan ottaa rennosti nämä kolme viikkoa ja kuulostella omia tuntemuksiani. Pysähtyä kysymään itseltäni, että mitkä asiat ovat minulle tärkeitä, mistä nautin ja mistä en nauti sekä tekemään pienen katsauksen nykyhetkeen ja tulevaisuuteen.
Koska miehellänikin on taukoa keikkailusta, päätimme lähteä reissuun lataamaan akkuja. Tutkimme äkkilähtöjä ja bongasimme edullisesti viikon reissun Egyptiin neljän tähden hotelliin, jossa voimme nauttia täysihoidosta. Kahden hotellin välillä miettiessämme päädyimme valitsemaamme vaihtoehtoon, sillä se oli muuten loistava, mutta kaikki tuntuivat valittavan, että langaton internet toimi huonosti. Se kuulosti täydelliseltä.
Olen mestari makailemaan sohvan nurkassa silloin, kun deadline painaa päälle ja jotain pitäisi tehdä, mutta kun saan luvan kanssa vain olla, en oikein tiedä, miten päin olisin. Jos vain päätän, että tänään en tee mitään tuntuu, että heitän lomapäiväni hukkaan. Nythän minulla olisi aikaa tehdä niitä asioita, joita olen halunnut tehdä. Samaan aikaan en silti oikeasti edes haluaisi tehdä mitään vaan kuvitella vain itseni akuksi, joka asetetaan lepäämään lataustelakkaan toimettomana ja imemään virtaa, kunnes on taas täysissä voimissaan.
Toivon, että saan tämän loman aikana otettua rennosti. Olla sekä tekemättä asioita että tehtyä asioita ja vähän myös mietittyä, olenko menossa kohti sitä, mitä oikeasti haluan vai pitäisikö muuttaa kurssia. Sellaiset realiteettitarkastukset ovat aina välillä hyvästä. Ihan erityisen hyviä sekä usein myös tuloksellisia ne ovat, kun ne tehdään poissa kotiarjesta, etelän lämmössä, vatsa hyvällä ruualla täytettynä ja auringonlaskua parvekkeelta katsellen, viinilasillista hitaasti hyvässä juttuseurassa maistellen.
Vaikka aionkin lomailla, en silti aio pitää blogilomaa. Vaikka tämä on minulle työ, on tämä samalla silti myös rakas harrastus ja henkireikä, jonne saan heittää ulos sekä tietoa että kokemuksia, kevyempää hömppää ja välillä vähän syvällisempiäkin ajatuksia. Blogi on jo pitkään tuntunut minulle sellaiselta turvapaikalta, jonka pariin on aina hyvä tulla ja itseasiassa jopa nautin siitä, että minulla on pitkästä aikaa mahdollisuus omistautua blogille enemmän.
Jos teillä on hyviä vinkkejä stressistä palautumiseen, niin kuulisin niitä mielelläni!
Lue myös:
Kuinka paljon blogin mainoslinkeillä tienaa?
Kirjan kirjoittaminen antoi minulle tärkeän opin
Oma uratarina – Näin päädyin tähän, missä nyt olen