3 hassua asiaa Englannissa

Olen jälleen viettämässä lomapäiviäni poikaystäväni luona Englannissa, joka on ehdottomasti lemppari maani – kuten moni varmasti tietääkin. Täällä tunnen olevani kotonani ja maassa on jotain aivan erityisen rakasta.

Halusinkin näpytellä pienen Englanti-postauksen, johon summaan omia kokemuksiani maan omalaatuista ja hieman hassuista jutuista.

1. Englantilaiset tuoksuvat aina pyykinpesuaineelle

No joo, tämä väite on ehkä vähän liitoiteltua, mutta hyvin usein kuitenkin täysin paikkansa pitävä juttu. Ihan tosi, moni ihminen tuoksuu selkeästi puhtaalle pyykille ja voi että, kuinka rakastankaan tätä asiaa – olen nimittäin ehdottomasti niitä, jotka rakastavat puhtaan pyykin tuoksua.

Täällä ihmisiä ei tarvitse edes käydä nuuhkimassa kovin läheltä, sillä puhtaan pyykin tuoksu leijailee nenään jatkuvasti kadulla kävellessä, kun ihmiset kulkevat ohi tai asuntojen ikkunat ovat auki.

Englannissa pyykinpesuaineet ovat ehkä hieman voimakkaamman tuoksuisia, mutta epäilen pääsyyn tähän tuoksuun olevan siinä, ettei maan kosteissa kylpyhuoneissa yksinkertaisesti voi yleensä kuivata yhtään mitään ja pyykit kuivataan päivittäin esimerkiksi makuuhuoneessa, olohuoneessa tai keittiössä, jolloin puhtaan pyykin tuoksu leviää väkisinkin ilmaan.

Oli tähän puhtaalle pyykille tuoksumiseen sitten syy mikä tahansa, rakastan sitä kuitenkin.

2. Asunnoissa on kylmää ja kosteaa

Tämä on hyvin usein totta. Tuplaikkunat ovat tälle kansalle totaalisen vieras käsite ja suomalaiset triplaikkunat jotain niin käsittämätöntä, ettei sellaisista sovi edes puhua ääneen, mikäli ei tahdo hullun papereita.

Tämä yllä olevan kuvan ikkuna on eräästä englantilaisesta asunnosta, jossa olen ollut muutamaan otteeseen yötä (ei kuitenkaan Englantilaistuneen herrasmieheni asunnosta).

Ensimmäisellä kerralla tuossa hyvällä asuinalueella sijaitsevassa, siistissä ja kaikinpuolin muutenkin mukavassa ja mainiossa asunnossa vieraillessani kysyin Englantilaistuneelta Herrasmieheltäni, oliko kyseinen käyttämämme makuuhuoneen ikkuna kenties kiinni vai auki, sillä minun oli hyvin vaikeaa ottaa siitä itse selvää.

Englantilaistuneella Herrasmiehelläni on enemmän kokemuksia paikallisista ikkunoista, joten hän osasi kertoa sen olevan kiinni – minun silmiini varsin isosta raosta huolimatta.

Täällä ei kuitenkaan olla niin pikkutarkkoja, sillä tuultahan se vaan on.

Kun käyn Englantilaistuneen herrasmieheni luona suihkussa ja makuuhuoneeseen aukeavasta kylpyhuoneesta astuu ulos, näyttää ikkunan reuna usein tältä:

Ja kyllä, vesipisarat ovat ikkunan sisäpuolella…

Täällä on tosiaankin kosteaa. Ja kyllä, nämä (hullut) britit pitävät erittäin, erittäin usein kylpyhuoneissaan jopa kokolattiamattoa. (Toisaalta  täällä on myös okei pitää kokolattiamattoa välittömästi avotulisen takan edessä.)

Englannissa tosin on ilmeisesti vähemmän homeelle herkkiä ihmisiä kuin Suomessa, sillä täällä ihmiset on lapsesta asti todennäköisesti altistettu sille ja sen sietokyky on kasvanut



3. Vesihanoissa ei ole mitään järkeä

Tämä ei ole yleispätevä sääntö, mutta hyvin usein niissä ei ole mitään järkeä. Täällä on edelleen varsin yleistä, että vesi lasketaan kahdesta hanasta ja esimerkiksi Englantilaistuneen Herrasmieheni kylpyhuoneen käsienpesuallas tarjoaa nämä kaksi ihanaa hanaa.

Älkää kysykö, miten hemmetissä nämä olettavat, että kädet tulisi pestä. Varsinkin, kun ottaa huomioon, ettei kummankaan hanan alle itseasiassa edes mahdu yhtä kättä ja minulla on sentään melko pieni naisen käsi. Eikä isompikaan käsi auttaisi, sillä hanat ovat kuitenkin sen verran kaukana toisistaan.

Ideana on ilmeisesti, että käsienpesun yhteydessä altaaseen laitettaisiin joka kerta tulppa ja molempia vesiä valutettaisiin sinne sopivassa suhteessa ja kädet pestäisiin sitten altaassa lilluvassa vedessä. Ööh, no way!

Onneksi täällä vesihanoja saa myös valuttaa melko pitkään, ennen kuin ne alkavat oikeasti syöstä kylmää tai kuumaa vettä, joten kädet ehtii hyvin ”pestä” haaleassa vedessä ennen oikean lämpötilan saavuttamista.

Monet vesihanat ovat kuitenkin sentään tällaisia yhdellä hanalla ja kahdella säätönupilla toimivia.

Englantilaistuneen Herrasmieheni suihku ons entään tehty hieman modernimmaksi, mutta ei tosin sillä, että siinäkään olisi kovin paljon järkeä…

Ensin säädät haluatko high vai cold vai economy -suihkun ymmärtämärrä edes täysin, miten nämä kaikki kolme liittyvät toisiinsa, sillä economy säästää veden määrässä, mutta cold ei mitenkään liity enää veden määrään puolestaan.

Tämän jälkeen valitset joka tapauksessa veden lämpötilan toisesta nupista, jonka jälkeen on melkolailla sama, mitä olet ensimmäisestä nupista säätänyt (ellet sitten valinnut kerralla vähemmän vettä ruikkivaa economya).

Suihkua ei myöskään saa täysin irroitettua käsisuihkuksi, vaan se on aina kiinni alemmassa muovirenkaassa.

Ihan tosi, pliiiis, olisiko yksi tavallinen vesihana liikaa vaadittu?

Näistä kaikista pienistä ja oudoista yksityiskohdista huolimatta minä rakastan tätä kylmää, vetoisaa, sateista, kokolattiamatoilla ja pyykinpesuaineiden tuoksulla kyllästettyä maata ja sen teetä maidolla juovia ihmisiä aivan hulluna.

Muita sydämensä tälle oudolle saarivaltiolle menettäneitä?