Elämää rakennekynsien jälkeen?

Tänään esittelen teille hätäaputuotteen, joka ei ole läheskään jokaiselle tarpeellinen, mutta niille, jotka kuuluvat sen kohderyhmään tuote on sitäkin kallisarvoisempi apu.

Tuote on nimittäin duo-pakkauksena myytävä Trindin Keratin Treatment For Nails -setti, joka on tarkoitettu korjaamaan vahingoittuneita kynsiä ja nimenomaan juurikin rakennekynsien tai muiden tekokynsien vahingoittamia sellaisia.

Moni on kokeillut rakennekynsiä tai ihan vaan tehokkalla liimalla liimattavia kynsiä ja kokeilun lopputulos on ollut se, että omat kynnet ovat lopulta vaan ohuen hauraat liuskat niiden päällimmäisen ja samalla myös vahvimman kynsilevyn hiouduttua, revettyä tai muuten vaan irrottua pois. Kynnet tuntuvat paperin ohuilta ja ainoa keino saada ne vahvemmiksi on suojata niitä kovettavalla kynsilakalla. Pahimmassa tapauksessa kynnet voivat kuitenkin olla niin ohentuneet ja kärsineet, että kynsilakan laittaminenkin jo sattuu.

Trind on kuitenkin tuonut valikoimiinsa tällaisiin tilanteisiin tarkoitetun hätäapusetin, joka tarjoaa ensiapua siihen pitkältä tuntuvaan prosessiin, joka uusien ja vahvempien kynsien kasvatus tuntuu olevan.

Keratin Treatment -setti sisältää kaksi tuotetta: Keratin Nail Resorerin ja Keratin Nail Protectorin.

Keratin Nail Restorer on duon ykkösvaihe. Tuote on keratiiniin perustuva hoitoaine, jonka ideana on vahvistaa kynttä ja sen rakennetta. Tämän lisäksi hoitoaineessa on kosteuttavia aineita, jotka auttavat kynsilevyjä pysymään yhdessä ja vahvistamaan kynttä. Nestemäinen tuote levitetään kynnelle siveltimellä, jonka jälkeen se hierotaan kevyesti kynteen. Kun tuote on imeytynyt täysin, lisätään päälle kakkosvaiheen suojaava Keratin Nail Protector. Tätä tuotetta ei siis pestä kynneltä pois, vaan se jätetään suojaavan lakan alle.

Keratin Nail Protector on kirkas kynsilakka joka paitsi ravitsee kynttä, muodostaa myös suojaavan kalvon kynnen pinnalle, jolloin kynnen pinta sulkeutuu sen alle. Lopputulos on kiiltävä ja hoidettu ja duoa voi käyttää apunaan niin kauan, kuin tarve vaatii. Kynnet voi lopuksi lakata normaalisti värillisellä kynsilakalla.

Onko joku ehtinyt jo kokeilla tätä uutuutta? Tai onko lukijoideni joukossa niitä, joille tällainen tuote olisi suorastaan taivaanlahja rakennekynsien poistuttua juuri kuvioista? Hihkaiskaa ja jättäkää sähköpostiosoitteenne, sillä arvon Mikacoksen kanssa yhteistyössä teidän kesken viisi tällaista settiä Trindin taikaviilan kera!

Arvontaan voi osallistua sunnuntaihin 15.1. klo 23:59 asti.

(Postauksen tuotteet ja arvontapalkinnot tarjoaa Trindiä maahantuova Mikacos.)

211 kommenttia artikkeliin ”Elämää rakennekynsien jälkeen?”

  1. Tämä olisi ollut pelastus kun poistin rakennekynnet, mutta eipä nämä ole missään parhaassa kunnossa muutenkaan nämä mun kynnet niin ehkä tuosta voisi olla apua.

    henna.icequeen[at]gmail.com

    Vastaa
  2. Rakennekynsiä en ole omistanut enää vuoteen, mutta omistan luonnostaan erittäin hauraat ja ohuet kynnet, jotka myös liuskoittuvat heti hieman pituutta saatuaan. Olisi mielenkiintoista nähdä josko näistä olisi apua !

    roosa.turpeinen@pp.inet.fi

    Vastaa
  3. En ole vielä noita kokeillut, mutta olen monesti kuolannut niiden perään Sokoksella 😀 Kynteni kun ovat luonnostaankin melko hauraat ja kun rakennekynnetkin juuri lähtivät niin tämä tuote olisi varmaankin aika täydellinen hankinta, joten osallistun arvontaan! 🙂

    santsi93@hotmail.com

    Vastaa
  4. Juuri lähti kynsistä ensimmäiset rakennekynnet ja tuntuu kyllä ohuilta eikä näkykään ole mikään kaunein. Pakko siis osallistua arvontaan! 🙂

    Vastaa
  5. Kyllä tarvittaisiin 🙂 Kynnen pinta kulunut irtokynsien ja hieman raa`an käsittelyn myötä, joten tuote olisi omiaan pelastamaan ne.

    Vastaa
  6. Hip! Olisi todellinen tarve tälle tuotteelle! Minulla oli rakennekynnet 5 vuoden ajan ja nyt olen aivan pulassa kynnenjämieni kanssa, joissa lakka ei pysy ja jotka repeilevät koko ajan – ohuudesta puhumattakaan! Meiliosoite on laura.parjanne@gmail.com.

    Vastaa
  7. Mulla ei ole ollut oikeita rakennekynsiä, mutta sairastin syksyllä enterorokon, jonka ansiosta kynteni lähtivät. Ennen mun kynnet oli vahvat, mutta nyt uusi kynsi on todella ohut, ei kasva sekä lohkeilee ja liuskottuu.

    Haluaisin kokeilla tuota uutuutta, mikäli se oikeasti vahvistaa! 🙂

    anne.sutinen@gmail.com

    Vastaa
  8. ManiQ-kestolakkauksen jäljiltä omat kynnet on ihan karseassa kunnossa, eikä lähtötilannekkaan ennen kestolakkausta ollu mikään maailman parhain. Kynnet on ohuet ja hauraat, lohkeilevat ja liuskottuvat pienimmästäki iskusta. Joten kyllä, tarpeeseen moinen setti nyt kyllä olisi.

    m.ollitervo@gmail.com

    Vastaa
  9. En ole kokeillut vielä 🙂 Omistan pari alus- ja päällyslakkaa, mutta niissä ei tietääkseni ole mitään "hoitavia" ominaisuuksia. Olisi kiva päästä kokeilemaan!

    _emmi@hotmail.fi

    Vastaa
  10. oo tää ois mulle sopiva! mulla oli just reilu kuukausi sitten geelikynnet ja sitte ite irrottelin ne..:D. mun kynnet kesti sen kyllä yllättävän hyvin:-),se geelikynsien laittajakin sano et mulla on hyvä kynsilaatu.mut just tällä hetkellä apu ois tarpeessa!:)

    souffi96@hotmail.com

    Vastaa
  11. !! Noin kuukausi sitten raaskin juuri luopua rakennekynsistäni, joita olin uskollisesti huollattanu n. vuoden verran. Tällä hetkellä kynnet on aika…todella huonossa jamassa. Kynnet pitää leikata/viilata aivan lyhyeksi kokoajan, ja ne siltikin repeilevät ja lohkeilevat.
    En ookkaan kuullut tommosista vielä, olisi kiva koittaa josko toimis 🙂

    saranea-@hotmail.com

    Vastaa
  12. Minulla on luonnostaan ihan onnettoman pehmeähköt kynnet ja ne kaipailisivat kovetusta, mutta mistään tuotteesta ei ole tuntunut olevan apua! Ehkäpä tämä olisi apu ongelmiini, ei voi tietää ennenkuin testaa, joten mielelläni tämän setin adoptoisin 😉

    tiksu-@hotmail.com

    Vastaa
  13. Ugh, rakennekynsiä mulla ei ole ollut, mutta kynnet on silti ihan törkeän huonossa kunnossa. Ongelma on nimenomaan liuskoittuminen, mikä on ihan hullua ja mitä en ole saanut millään hoidoilla, öljyillä tai lakoilla kuriin. Jospa tuo auttaisi?
    sarapatinen(at)gmail.com

    Vastaa
  14. oihhhh toi olis niiiin hyvä! ei paljoa naurata kun katsoo omia kynsiä.. otin kreikassa akryylikynnet joltain amatööriltä, ja nyt kun pääsin niistä eroon niin voin kertoa etten rääkkää omia kynsiäni enää ikinä! -aikku

    ainoidaalisa@gmail.com

    Vastaa
  15. En ole kokeillut mutta kiinnostuin, vaikkei rakennekynsiä olekaan ollut. Kynteni ovat luonnostaan ärsyttävän ohuet ja liuskoittuvat. Myös työni rasittaa kynsiä.

    nella-l@luukku.com

    Ps. Mua on tähän mennessä auttanut IsaDoran Second nail. 🙂

    Vastaa
  16. oih, itselläni on ollut hauraat, heikot, katkeilevat, ja liuskoittuvat kynnet niin kauan kuin muistan. Syön terveellisesti ja monipuolisesti ja koitan muistaa rasvata käsiä mutta MIKÄÄN ei ole auttanut! Eivät mitkään "iho hiukset kynnet"-valmisteetkaan…. Epätoivo on siis täälläkin! Kauniista kynsistä kun satun pitämään, mutta omani eivät sitä ole ikinä olleet 🙁

    lauralau@wippies.fi

    Vastaa
  17. Unelmapaketti! Viime rakennekynsien jälkeen oma kynsi oli niin ohut, että käsien peseminen lämpimällä vedelläkin sattui 🙁 Auts! Nyt en uskalla ikinä luopua näistä kynsistä enää, ellen sitten sattuisi omaamaan juurikin noita tuotteita 😉

    charkku@jippii.fi

    Vastaa
  18. En ole tekokynsiä tai muutakaan kokeillut (ja tuon kuvailun jälkeen kammottaa vain enemmän, huhhuuh,,)
    Omat kynteni ovat tosin luonnostaan ohuet, taipuilevat ja liuskoittuvat. Olis kiva koittaa miten noi toimii! (=

    ainoboy (ainonmaili[at]gmail.com)

    Vastaa
  19. Kiinnostaisi kokeilla! Tähän asti olen vannonut Opin Nail Envyn nimeen, mutta se on niin pirun kallista!

    hanibanibani(at)hotmail.com

    Vastaa
  20. Täälläkin yksi arvontaan osallistuja 🙂 Minulla oli joulun aikoihin geeliknnet eivätkä omat kynnet ole tipuneet niistä.. Eipä sillä, kynnet on muutenkin ollut jo pitempään hentoisessa kunnossa 🙁

    tiutiu_95@luukku.com

    Vastaa
  21. Tänne olisi todellinen taivaanlahja! Mun kynsistä ei kyllä ikinä uskoisi, miten paljon aikaa liki päivittäin niihin kuukausikaupalla käytin puunaamalla hoitavilla tuotteilla ja pitämällä lakkaukset siistinä, lohkeilivat, repeilivät ja luiskoittuivat silti. Sitten usklatauiduin kokeileen muttaman viikon liimattavia tekokynsiä, kun ei ollut paljoa hävittävää. Ja olivat unelmat, nätit ja ihana lakkailla, jos eivät olisi irtoilleet sitä mukaa kun liimailin takaisin. Just eilen poistin ne ja tuskailin repaleisten kynsien kanssa. Uaah!

    Kreivin aikaan tuli tämä postaus! Jos nyt ei onni potki, niin osaatko Virve kertoa missä näitä myydään ja millä hintahaarukalla?

    Vastaa
  22. oooo tännetännetänne! 😀 Tuota olisi mukava testailla, koska kynteni ovat niiiin huonossa kunnossa 🙁 Olen testannut erilaisia hoitoja näihin, mutta mikään ei tunnu tehoavan:/

    miikku1995@luukku.com

    Vastaa
  23. Tuo duohan olisi aivan omiaan omille kynsilleni! Rakennekynsiä en edes uskalla ajatella, koska omat kynteni ovat senverran hauraat, että tuskin näitä tynkiäkään olisi rakennekynsienjälkeen. Aina, kun kynteni kasvavat vähänkin sormenpään yli, reunat alkavata hapertua ja lopulta kynsi katkeaa.

    Vastaa
  24. huh, toi ois enemmän ku täydellinen mun kynsille ! oon nyt alkanu kasvattaa näitä ja lakkailemaan erikoisemmin, ekaa kertaa elämässäni ! nyt oon huomannu et kynnet alkaa lohkeemaan ja pari kynttä on ihan keltasia ku en osaa enää olla ilman kynsilakkaa. nää on ihan järkyttävässä kunnossa ja oon jumissa, koska en tiiä mitä tekisin. en osaa olla ilman kynsilakkaa koska nää on niin kamalan näköset, toisaalta kynsilakka vaan pahentaa näitä ! joten toi tulis todellakin tarpeeseen ! 🙂

    sarau-@hotmail.com

    Vastaa
  25. Poistatin tekokynnet pari viikkoa sitten, kynteni ovat niiden jäljeltä vieläkin ohuet kuin paperi ja järjettömän lyhyet.
    Kokeilin Sally Hansenin Nailgrowth Miraclea, aivan ihana tuote, joka kasvatti kynsiä paljon. Mutta ne ihanan ohuet kynteni sitten päättivätkin napsahtaa poikki, oltiin taas takaisin alkutilanteessa. Tarvitsen tätä tuotetta, ihan oikeasti. Kynteni kerjäävät tätä! 🙂

    mallepuh@gmail.com

    Vastaa
  26. Voi, toimisipa! Mulla jäi pari kuukautta sitten vasen käsi auton oven väliin ja naps vaan neljä kynttä lähes murskana! Oon nyt sitten joutunut pitämään niissä rakennekynsiä, jotta eivät hajoa kokonaan. Tämä olisi todellinen pelastus kynsiparoilleni!

    Vastaa
  27. Hiphei!!

    Mulla oli tossa joulukuun alussa rakennekynnet, nyt varsinkin oikean käden peukalo on ihan hirveän kipeä. Toisesta etusormesta on kynttäkin lähtenyt aika runsaan puoleisesti. Ja kynsien pinta on ihan outo osassa kynsissä. Ja taipuvat kuin keitetty spagetti. Trindin hoitotuotteita löytyy ennestään mutta eivät ole auttaneet. :/ Osuiskohan arpaonni kerrankin kun palkintoa tarvisisi?

    sonjatervonen@hotmail.com

    Vastaa
  28. Mun kynnet alkaa olla sitä ohuusluokkaa et tuollanen olis ihanaa 😀 jos ei tärppää niin täytynee kai ettiä lähin jälleenmyyjä ja suuunnata sinne 😀

    Vastaa
  29. Minä en tiedä mitä minun kynsiteknikkoni tekee, mutta rakennekynsien poiston jälkeen kynnet ovat aina olleet ihan normaalissa kunnossa. Syy tosin saattaa olla se, että hän ei hio rakennekynsimassaa pois vaan poistaa sen joko asetonilla (luulen ainakin että se on asetonia, ei mitään varsinaista terveyskamaa tietty sekään) tai sitten jättää kynnen pintaan hyvin ohuelti massaa, vetää geelin päälle ja kovettaa sen, jolloin kynsi jää luonnollisen näköiseksi, mutta se jäljellejäänyt massa kovettaa sitä ja pitää sen pitkään siistinä.

    Vastaa
  30. Toi setti ois niin sellasta mitä mun kynnet kaipais! Koskaan ei ole rakennekynsiä ollut eikä edes liimattavia tekokynsiä, mutta niin vaan kunto ihan järkyttävä heti kun talvi tulee. :/ Ja varsinkin nyt kun remppailee kämppää töiden ohella…

    (jose miuku ajastaika.com)

    Vastaa
  31. joo-o, pakko saada tuollainen itselle sillä rakennekynsien jälkeen omat kynnet on toooodella hauraat ja jos niitä saa edes hieman kasvatettua lohkeaa ne heti…

    Vastaa
  32. !! Silmät vain laajeni laajenemistaan, mitä pidemmälle postausta luin. Ei voi olla mitään noin hyvää! Eli sanomattakin selvää, että mulle heti tommonen. Toivottavasti täältä irtois tai sitten ihan kaupan kautta. 😉

    manteli@hotmail.com

    Vastaa
  33. Oi, näähän olis ihan mahtavat mun talvella kovin hauraille, liuskottuvilla ja ohuille kynsille. Talvella näitä ei saa kasvamaan yhtään mihinkään, vaikka kesällä saankin kasvatettua ihanat ja pitkät kynnet. Talvella ei kuitenkaan uskoisi edes samoiksi sormiksi, kun näkee repaleiset, ohuet, rumat ja lyhyet kynteni.

    jenni.yrjola@gmail.com

    Vastaa
  34. ah,kuulun niihin "onnekkaisiin" paperikyntisiin, joillatoisinaan sattuu ihan käsien peseminenkin :c Lakka pitää silti olla a-i-n-a,paitsi ulkonäön mutta myös sen takia, ettei nämä tyngät liuskotu muruiksi töissä!

    vivian.valpuri@gmail.com

    Vastaa
  35. Jaa-a, kaipa näihin rikkipureksittuihin nysiin olisi hyvä jotain hoitoa saada. Kynnet on valmistumisstressin lisäksi kärsineet talven kuivuudeta tosi ilkeästi =/ -Mimmu

    Vastaa
  36. Hihkaisen! Mulla on valmiiksi ihan surkeat kynnet ja ajattelin sitten ottaa rakennekynnet vahvistamaan kynsia. Kyllahan ne vahvistikin – niin kauan kun ne olivat kynsissa. Kun otatin ne pois niin on meinaan tosi surkeessa kunnossa kynnet. 😀 Jos arpaonni ei suosi niin pitaa harkita ostaa tama setti ihan muutenkin. Toivotaan siis onnea! 🙂

    sinisiili@hotmail.com

    Vastaa
  37. Hihkaisen! Mulla on valmiiksi ihan surkeat kynnet ja ajattelin sitten ottaa rakennekynnet vahvistamaan kynsia. Kyllahan ne vahvistikin – niin kauan kun ne olivat kynsissa. Kun otatin ne pois niin on meinaan tosi surkeessa kunnossa kynnet. 😀 Jos arpaonni ei suosi niin pitaa harkita ostaa tama setti ihan muutenkin. Toivotaan siis onnea! 🙂

    sinisiili@hotmail.com

    Vastaa
  38. Oi, näitä tahdon kokeilla! Omat kynteni olivat ennen suht kestävät, mutta viimeisen vuoden tai kaksi ne ovat olleet jostain syystä ihan onnettomassa kunnossa. Kynsi liuskoittuu aina melkein puoliväliin asti, eikä pääse kasvamaan. Haluan taas pität kynnet!

    j.m-87@netti.fi

    Vastaa
  39. tahtootahtoo! omistan erittäin hauraat kynnet, jotka lohkeilee ja repeilee, ja tämän seurauksena olen ajatellut kokeilla rakennekynsiä, että saisi edes joskus kauniinnäköiset kädet. mutta hui, nyt alkoi hieman jänskättää uskaltaako kun on jo ennestään ohkaiset kynnet, että mitä jos ne katoaa kokonaan moisen käsittelyn jälkeen? tuollainen tuote kuulostaisi erittäin hyvältä apulaiselta.

    Vastaa
  40. Tulevan ammattini vuoksi en voi mitään geeli tms. kynsiä hankkia, mutta välillä omat kynnet kaipaavat vahvistusta ja olisi kyllä mielenkiintoista kokeilla tätä!

    hempppa@netti.fi

    Vastaa
  41. Itselläni on muutenkin hauraat ja heikot kynnet ja nyt annoin pikkuveljeni tyttöystävälle pari kertaa omat käteni geelikynsien harjoutteluun, on tulos kamala! Pakko saasa tuollainen setti! meitsu@hotmail.com

    Vastaa
  42. Miten tämä voi edes olla mahdollista 😀 Juuri kun poistin rakennekynnet ja voivottelin kun ei ole olemassa tarpeeksi voimakasta lakkaa pitämään vahingoittuneita kynsiä koossa, tulee tällainen arvonta?

    Ehdottomasti haluan koettaa onneani 🙂 !

    essika@hotmail.com

    Vastaa
  43. Tollaselle todellakin olis tarvetta. Just kuukaus sitte otettii rakennekynnet mun kynsistä pois ja voi jehna kun nää on vieläkin huonossa kunnossa! 🙁 Aluksi oli todella ohuet kynnet joihin sattu koskettaessa. Nyt kynsi on jo kasvanut hieman, mutta pitkänä se ei vieläkään kestä… koko aika lohkeilee vaan. Kynnen pinnassakin näkyy valkoisia uria, joista kynsi liuskottuu. Vielä menee aikaa ennen kuin saa omat kynnet hyvinä takas.

    naicca__@hotmail.com

    Vastaa
  44. Tuotteet eivät ole ennestään tuttuja. Mulla ei ole ikinä ollut rakennekynsiä, mutta kynteni ovat tosi liuskoittuvat ja heikot, joten setti tulisi silti tarpeeseen!

    neela1@luukku.com

    Vastaa
  45. Omat kynteni ovat todella hauraat, ne liuskoittuvat ja pitkien kynsien kasvatus on siis aivan mahdoton ajatus! Jos edes ajattelen sitä, niin kaksi kynttä on jo lohjennut! Olen käyttänyt rakennekynsiä jo monen monta vuotta, välillä pitäen taukoja, mutta kynteni ovat ennen sitäkin olleet jo samanlaisessa kunnossa kuin rakennekynsien käytön jälkeen. Tuo tulisi siis todellakin tarpeeseen! 🙂

    milja1991@jippii.fi

    Vastaa
  46. Itselläni ainakin kynnet ovat niin kamalat, että tekisi mieli istua käsien päällä aina yleisillä paikoilla 🙂
    Kesällä minulla oli rakennekynnet, mutta koska opiskelijalla ei ole loputtomiin rahaa niiden huoltamiseen niin jouduin luopumaan niistä. Tämän jälkeen kynnet palasivat liuskoittuviksi ja halkeileviksi ja lohkeileviksi :/

    Vastaa
  47. Oiii! olen yrittänyt etsiä tätä tuotetta kissojen ja koirien kanssa kaupoista, kun luin siitä jostain lehdestä ennen joulua. Ei vaan ole löytynyt. Minulla oli pitkään rakennekynnet ja nyt kun ne ovat poistuneet kuvioista, ovat kynnet aivan karmivassa kunnossa. Apua siis tarvitaan ja tätä aion kyllä kokeilla!

    heinis (a) gmail.com

    Vastaa
  48. Mä haluan ehdottomasti tollaset! Mulla on varmaan luokassaan maailman rumimmat kynnet. En saa niitä kasvatettua, mutta jos sellanen vahinko käy, on ilo kovin lyhyttä. Mulla on ääretttömän ohuet, hauraat ja taipuisat kynnet. Liuskottuvat myös ja repeilee ikävästi jos vähänkään saa niitä kasvatettua ees millin mittaan… 🙁 Tarpeeseen siis todellakin tulisivat…

    saija.karna@hotmail.com

    Vastaa
  49. Kyllä, täällä yksi lähes kynnetön! Kynteni olivat aika huonossa kunnossa ennen jouluja kun koulustressi oli huipentunut viimeisiin tentteihin. Päätinpä siis joulun ja uuden vuoden ajan liimailla tekokynsiä kaunistamaan kätösiäni. Nyt viikonloppuna päädyin lopettamaan kierteeni kun puolet omasta kynnestäni on lähtenyt kokonaan pois. Juuri tuo paksumpi kynnenosa on lähtenyt melkeinpä jokaisesta kynnestä puoleen väliin saakka pois ja tämä touhuilun aiheuttama kipu on aika ikävä. En edes mainitse mitään minkä näköiseltä käteni juuri nyt näyttävät.. Tämä setti tulisi NIIIN hyvään testiin tällä suunnalla!

    ninna@hotmail.fi

    Vastaa
  50. 5viikkoa geeli-rakennekynsien laiton jälkeen vain yksi itsepäinen kynsi törröttää peukalossa. muut kynnet ovat revenneet tai revitty irti tuskaa ja kyyneliä säästämättä, ja omat kynteni ovatkin nyt lyhyet, ohuet ja kuoppaiset.. apuna on mavalan lycraan perustuva kovettaja, joka ainoastaan suojaa kynttä, eikä 'paranna' sitä. siispä tämä trind kuulostaa nimenomaan taivaanlahjalta!

    erika.jaervinen@netti.fi

    Vastaa
  51. Itselläni oli ongelma rakennekynsien jälkeen ja aina jos laitan tekokynnet. Nyt on pitänyt omilla pärjätä, sillä se kynsien katkeilu ja haurastuminen ei ole monen kuukauden parantelun arvoista. Tosin joskus olisi kiva laittaa hienommat kynnet, kun omat ovat niin vinot ja vänkyrät. 😀 Eli osallistun arvontaan. kirsi.89@luukku.com

    Vastaa
  52. Luovuin rakennekynsistä muutama kuukausi sitten ja kynteni ovat vieläkin surkeassa kunnossa joten tämä tuotu tulisi tarpeeseen! Tosin kynteni eivät koskaan ole olleet supervahvat – toivottavasti tämä tuote auttaisi.

    saint.stella@hotmail.com

    Vastaa
  53. Täällä olisi yksi rakennekynsikoukussa oleva, joka on jo kokeillut kaikki mahdolliset markkinoilta saatavat tuotteet omen kynsien vahvistamiseen, mutta ei ole sellaista tuotetta vielä löytynyt, joka saisi omista hauraista ja ohuista kynsistä tekemään edes hetkisen katkeilemattomat ja kestävät.joka kerta kun geelit otan pois, päälle pakko laittaa uudet, kun omat ovat paperinohuet ja lohkeavat välitömästi ollessaan luonnontilassa.
    Osallistun siis näiden tuotteiden arvontaan!
    T: kipa1978@jippii.fi

    Vastaa
  54. Ilmeisesti kommenttini ei tullut perille? No, uutta pukkaa, uutta pukkaa 🙂
    Napsin vuodenvaihteessa tekokynnet pois ja voi elämä miten ohuet, punaiset, taipuisat nysät jäi jäljelle 🙁 Pakko pitää kynsiä lyhyinä kun ne taipuvat väärinpäin koko ajan jos pituutta on pitemmästi kuin millin, eli jos näkyy yhtään valkoista 🙁 Tilanne on niin paha että näin jopa unta kynsistäni!

    Vastaa
  55. Mulla ei ole rakennekynsiä, mutta kaikesta vitamiininpopsimisesta huolimatta mun kynteni on kamalassa kunnossa. Eí auta rasvat eikä kynnenkovettajat. Onkohan tää mun pelastukseni?

    hhewww@hotmail.com

    Vastaa
  56. Tänne kelpais, kun omat kynnet haurastuu töissä kun ei saa käyttää mitään hoitolakkoja kynsilakoista puhumattakaan. Osaisko joku sanoa, lohkeileeko toi päälle laitettava lakka pois, vai "imeytyykö" kynteen?

    nelly—-@hotmail.com

    Vastaa
  57. No olisipa tuommoisen olemassaolosta tiennyt elokuussa kun poistatin (okei, revin :)) ensimmäisen ja viimeisen geelauksen. Eipä tuo kai turha tuote ole ihan muuten vain huonokuntoisille kynsille, jotka liuskoittuvat ihan ilman rakennekynsiäkin ihan kiitettävästi..
    tiltu_kultu@luukku.com

    Vastaa
  58. Jostakin syystä kynteni ovat talven aikana menneet todella huonoon kuntoon. Liuskottuminen ja halkeilu ovat kynsieni arkipäivää, joten tuo paketti kuulostaisi todelliselta ihmeeltä kynsilleni! 🙂

    mermaidariel@wippies.com

    Vastaa
  59. Hei
    Minulla on luonnostaan hauraat kynnet ja ostin ko. setin vähän ennen joulua. Mielestäni kynteni ovat nyt paremmassa kunnossa, vaikka melko laiskasti olen näitä käyttänyt. Tuo protector kyllä kuoriutuu ainakin minun kynsiltäni pehmeänä kalvona pois jo parin päivän päästä lakkauksesta, vaikka päällä olisi värilakkaakin (jolloin luonnollisesti myös värikerros kuoriutuu pois).
    Kiitos muuten Ahavan käsivoiteen esittelystä tässä taannoin! Olen ollut tyytyväinen uuteen rasvaani, vaikka ostinkin vahingossa mud-linjan sijasta water-linjan voiteen.

    Vastaa
  60. En ole tätä kokeillut, mutta Trindin Nail Repair oli kyllä hyvä kovettaja. Ko. setti tulisi kyllä tarpeeseen! 🙂

    nanna_ @ luukku.com (välit tietty pois) 🙂

    Vastaa
  61. Sanon eka et tosi kiva blogi sulla. Oon seurannu sivusta enkä koskaan kommentoinu ku aina oon aatellu et ehkä myöhemmin kommentoin mut se onki sit unohtunut 😀 Nyt kun tuli tällainen ihan minua koskeva postaus, ajattelin et voisin täältä heräillä henkiin et olis pieniki mahollisuus voittaa noi jutut! Mulla ei oo koskaan rakennekynsiä ollu, mutta siltikin kynnet liuskoittuvat, lohkeilevat eivätkä kasva mihinkään.. Olis kiva kokeilla tota 🙂

    iinata@hotmail.com

    Vastaa
  62. Pelkään et mun pitkät ja ennen vahvat kynnet on kohta vaan historiaa, ku ne on alkanu liuskottumaa ja kynsilevyt irtoilemaa. Oon oikeesti pa (okei, on mul 3 euroo) joten täs vaihees tällänen tuote olis tosiaa taivaanlahja !

    NebuParsahh@hotmail.com

    Vastaa
  63. Kyllä kelpaisi, vaikka en rakennekynsiä olekaan omistanut! Välillä vaan tuntuu että näät omat kynnet katkeilee ja liuskoittuu ihmeenkin nopeaa, ei ole kivaa sellainen. Samalla voisin testata tuotetta äitini kynsiin, hän kun ei saa koskaan kasvatettua kynsiä lähes ollenkaan kun ne jo katkeavat ja ties mitä :/

    anime_witch@hotmail.com

    Vastaa
  64. Kynteni ovat luonnostaan heikot ja hauraat, mutta ihan perus-huollolla nämä kyllä pysyvät kunnossa. En siis osallistu arvontaan.

    Haluan nyt vain sanoa oman kokemukseni rakennekynsistä. Kaikille ei todellakaan tule vahingoittuneita kynsiä rakennekynsien poiston jälkeen! Esimerkiksi omat kynteni ovat hauraat ja liuskoittuvat ja sen takia otinkin geelikynnet. Pidin geelejä reilusti yli vuoden ja kun annoin niiden kasvaa pois, kynteni oli ihan normaalikuntoinen. Ei minkäänlaisia ongelmia.

    Eli ei kannata pelätä rakennekynsien ottoa! Itselleni kynnet teki aina erittäin taitava ammattilainen, joka huolehti hygieniasta ja siitä ettei poraa omaa kynttä liikaa. Rakennekynnet olisi mulla vieläkin, ellei taloudellinen tilanne olisi niin huono.

    Vastaa
  65. Moi

    Ei nyt liity tähän postaukseen mutta toivottavasti jaksta vastata. Eli
    Otin juuri ripsienpidennykset ja mietin että tykkäisin saada niihin vielä enemmän näyttävyyttä, mutta ripsari ei saisi olla öljypohjainen, millä nimikkeellä öljy on merkattu ripsarien inciin? 🙂 ja sitten onko muita markettiputsareita öljyttömibä, muutakuin se lumenen mitä olet täällä esitellytkin? Ja vielä viimeseks, et millä tekniikalla se ripsari kannattais poistaa ettei hankaa liikaa?

    Kiitos jos jaksat vastailla:)

    Vastaa
  66. Osallistun arvontaan!

    Kuulostaa aika täydellistä 🙂 En oo oikein itte aiemmin perehtynyt huolelliseen kynsien hoitoon ja nyt nuo on vähän mitä on.. Unelmakynsipakkaus tää siis olis ehdottomasti!

    karla.kallela@hotimail.com

    Vastaa
  67. Kaksi sitten laitoin rakennekynnet yhden kerran ja sen jälkeen eivät kynteni ole koskaan olleet entisellään. En tiedä voiko kynsieni huono kunto johtua edelleen siitä?

    Kesälläkään ei ole mitään mahdollista kasvattaa kynsiä vaan ne jatkuvasti lohkeilevat. Olen kokeillut O.P.I.Nn Nail Envyä ja apteekin kynnenvahvistajia ja vaikka mitä, mutta mikään ei ole auttanut.. 🙁

    Vastaa
  68. Hauraat, ohuet kynnet… that's me!(riippumatta rakennekynsistä kylläkin)
    Tällä hetkellä käytössä mavalan kynnen kovettaja ja colosen suojaava lakka. Olisi siis mukava saada nämä kokeiluun ! :–)

    Vastaa
  69. Voi vitsit,
    kuulostaa kyllä upeelta combolta. Ittellä on Trindin Nail Balsam, ja se kyllä oli tehokas joten odotukset tätä kohtaan ovat kovat. Itsellä kynnet kuluvat töissä käsidesiä läträillessä ja käsiä pestessä, ja varsinkin näin talvella jälki ei ole kaunista…

    flincki@gmail.com

    Vastaa
  70. Osallistun arvontaan, koska tuo kynsihoito tulisi minulle enemmän kuin tarpeeseen. Poistatin rakennekynteni muutama kuukausi sitten ja kynnet ovat olleet sen jälkeen niin ohuet, että ne ovat jopa kipeät! Tähän asti olen käyttänyt paksua kerrosta kynsilakkaa hätäapuna toivoen, että saisin omat kynteni pian takaisin!

    Vastaa
  71. Hei, voisitko vihjata, onko vastaavaa tuotetta saatavilla myös ei-kiiltävänä versiona? Etsin siis hoitotuotetta miehelleni, hän ei välitä kiiltävistä kynnistä 🙂

    Kiitos!

    Katri

    Vastaa
  72. Ah, jotain tuollaista tarvitsisin. Rakennekynsiä ei kyllä ole ollut, mutta ahkerasta hoidosta huolimatta kynnet eivät kestä yhtään. Sain syksyllä kasvatettu pidemmät kynnet, mutta nyt ne ovat aivan kamalat. Kun kasvavat edes ihan pikkuisenkin, lohkeavat samantien kovin matalalta, joskus jopa kivuliaan kaukaa, eli että kynnen alus tulee näkyviin.

    Vastaa
  73. Vau, tästä en ollut kuullutkaan! Omat kynnet eivät ole olleet koskaan hirmuisen vahvat ja nyt, kun vielä viilailin rakennekynnet joululomalla pois, olen melkein kynnetön. Kynnet on rumat kuin harakan peräpää, eikä niihin saa pituutta laisinkaan, kun kasvanut kynsi repeää heti alkuunsa. Mutta tämä tuotehan olisikin pelastukseni 🙂

    Vastaa
  74. Ai että nuo olisi ihanat! Omat kynteni kun ovat todella ohuet geelikynsikokeiluni jälkeen ja haluaisin kasvattaa omat kynteni takaisin niin etteivät ne lohkeilisi kokoajan.(Geelejä en enää ota,koska kynnet ovat niin ohuet että uuniin en niitä enää kivun vuoksi voi laittaa).

    Vastaa
  75. Juuri jouduin geeleistäni luopumaan, ei kestä minun työssäni pitkät kynnet. Joutui viilaamaan aika ohuiksi että sai normaalin näkösiksi nää tyngät, mutta saapahan piilarit silmiin helpommin :)!

    sth@bastu.net

    Vastaa
  76. Ooooi pakko kokeilla onnea! Yritin syksyllä kasvattaa rumia nysäkynsiäni mutta yrityksestä ei kirjaimellisesti jäänyt käteen muuta kuin ne samat nysäkynnet mitkä prosessin alkuvaiheessa. Siinäpä sitten turhautuessani palasin vanhaan pahaan tapaani eli kynsien pureskeluun..Olen jo ehkä luopunut ajatuksesta, että voisin saada kauniit ja vahvat kynnet ilman rakennekynsiä, joihin ei opiskelijalla ole kyllä varaa panostaa. Mutta ehkäpä näiden tuotteiden avulla minunkin kynnet voisivat olla huolitellut ja pääsisin viimeinkin kokeilemaan kaikkia ihania värikkäitä kynsilakkoja, ne kun sattuvat näyttämään niin paljon kivemmilta hieman pidemmissä kynsissä!

    Oonaee@hotmail.com

    Vastaa
  77. Hipheihurraa. Mukana ehdottomasti! Itse en oo raskinu ostaa niin josko tätä kautta onni potkis ja sais kynnet kuntoon. Kohta on taas aika luopua geelikynsistä ja ihan pelottaa mitä alta paljastuu kun omat kynnet on aina ollu heikot.

    henttana@gmail.com

    Vastaa
  78. Tulisi kyllä viikon-parin sisällä tarpeeseen. Tein sen virheen, että menin ottamaan uudet rakennekynnet juuri, kun omat kynnet alkoivat olla hyvässä kunnossa. Kohta ne taas irtoavat ja alta paljastuu varmasti mukava yllätys..

    ansu2@hotmail.com

    Vastaa
  79. Mun kynnet on luonnostaan jotenkin heikkolaatuiset, liuskoittuvat ja muutenkin vaikeat hoitaa, joten kuulostaa ihan mun tuotteelta tämä. Jos ei käy tuuri, taidan joutua käymään ostamassa, kuulosti niin hyvältä!

    Vastaa
  80. Oiii, tätä kyllä tartteisin ihan oikeasti. Oli jokin aika sitten geelikynnet, mutta niistä luovuttuani kynnet on niiin ohuet ja katkeaa ja repeää koko ajan. Kynnenvahvistajia (OPI ja China Glaze) ja kynsilakkaa kuluu mielettömästi.

    kati.hannulabacka@laurea.fi

    Vastaa
  81. Minä luovuin geelikynsistä jo syksyllä, ja nyt kynsillä olisi kai kaikki mahdollisuudet olla jo ihan hyvässä kunnossa, mutta jotenkin sellaiset huonokuntoiset ja liuskoittuneet kynnet houkuttelevat repimään ja tuhoamaan niitä vain lisää… Kauniita kynsiä kun ei raaski repiä. 😉 Tähän asti olen käyttänyt Trindin nail repair:ia, mutta tämäkin voisi olla mielenkiintoinen tuttavuus.

    iidaleppala (at) gmail.com

    Vastaa
  82. Todellakin olisi taivaanlahja minulle. Pari kertaa mulla on ollut rakennekynnet ja molemmilla kerroilla yhtä surkealla tuloksella. Tekijässä ei kai vikaa, mutta kynteni vaan jotenkin "hylkivät" rakennekynsiä. Heti ekana iltana ne alkoi jo rakoilla ja eipä mennyt montaa päivää kun ekat kynnet oli jo irti. Kynteni malli on tosi suora, joten ongelma voi olla siinä. Tämä palkinto olisi siis sopivampi minulle ja etenkin kun kynteni ovat tosi ohuet ja hauraat ja työssäni koko ajan läträän pestä käsiäni. Hassua sinänsä, että hiukseni on tosi vahvat, mutta kynnet ei :).

    Vastaa

Jätä kommentti