Havaintoja introverttiudesta: muiden seuraa enemmän ahdistaa tieto seuraavan päivän olosta

Postasin noin kuukausi sitten introverttiudestani ja siitä, kuinka koen, että vietettyäni ihmisten seurassa aikaa tarvitsen tilaa ”latautua” itsekseni, tai muuten en jaksa. Oli ihanaa kuulla muiden ajatuksia asiaan liittyen sekä huomata, kuinka moni kokee samanlaisia tuntemuksia.

Minusta aiheesta on tärkeää puhua, sillä moni liittää edelleen automaattisesti introverttiuteen joitakin piirteitä, joita voidaan pitää jopa negatiivisina. Introvertteja on kuitenkin paljon erilaisia, vaikka monissa meissä onkin paljon samaa.

Sain postaukseen monia hyviä kommentteja ja monet niistä laittoivat minut miettimään todella paljon. Yksi näistä kommenteista oli kuitenkin aivan erityinen, sillä se haastoi ensin ajatuksiani hieman ja sai minut sitten tajuamaan itsestäni jotain sellaista, mitä en ollut ennen tajunnut.

Koska asian tajuaminen oli minulle niin uusi ja mullistava juttu, halusin jakaa sen.

Lue myös: Olen introvertti enkä aio enää hävetä sitä

Introvertti blogi Virve Fredman Ostolakossa

Introverteista ja ekstroverteista puhutaan monien piirteiden kautta, mutta itse koen ajattelussa olennaisimmaksi oikeastaan vain sen, mistä ihminen saa energiaa ja mikä taas tuntuu vievän sitä. Itselleni on intoverttina selvää, että oli muiden seura sitten kuinka hyvää tahansa, koen sosiaalisen paristoni kuluvan jatkuvasti ja lopulta se vain on niin tyhjä, että sitä on pakko päästä lataamaan olemalla omassa rauhassa.

Olen kuitenkin miettinyt paljon, miksi näin tapahtuu, sillä minullahan on yleensä mukavaa muiden seurassa. Okei, ei aina ja ihan jokaisessa tilanteessa en tietenkään viihdy, mutta tuskinpa meistä kukaan. Olin kuitenkin ajatellut, että ongelmani on jotenkin  tuo sosiaalinen tilanne itsessään ja että minun täytyisi löytää apukeinoja juuri siitä ”selviämiseen”.

Kun sitten sain kommentin, jossa todettiin, että taidankin olla sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivä ambivertti, jäin tuumimaan asiaa ja kommenttiin vastatessa tajusin itsestäni jotain täysin uutta.

En koe itseäni ambivertiksi, sillä vaikka tykkään itse esiintymishetkestä ja ihmisten kanssa vietetystä ajasta, tunnen silloin silti jatkuvasti, kuinka akkuni kuluu hitaasti loppuun. Ne eivät anna minulle virtaa nautinnollisuudestaan huolimatta, vaan syövät sitä kokoajan. Pidän kokemuksesta, mutta tunnen paristoni hupenevan ja olen kokemuksen jälkeen puhki.

En myöskään menetä yhtään virtaa, vaikka olisin yksin kuinka pitkään ja ala sen myötä kaipaamaan lopulta muiden seuraa. Tiedostan, että muiden seura tekee minulle kyllä hyvää, joten annostelen sitä itselleni sopivasti, mutta en saa siitä energiaa enkä koe sille tarvetta. En siis löydä itsestäni ambiverttia, eli introvertin ja ekstrovertin välimaastossa tilanteen mukaan seilaavaa tyyppiä.

Mietin joskus, että koenko sosiaalista ahdistusta, mutta en osannut samaistua sen kuvaukseen kunnolla ja tuohon kommenttiin vastausta kirjoittaessani tajusin, ettei kyse ole siitä.

En stressaa itse sosiaalista tilannetta, sillä yleensä viihdyn ihmisten kanssa, joiden seurassa olen – tai ainakin, jos olen saanut valita seurani. Juuri se hetki on tavallisesti mukava.

Vastaavasti koen välillä olevani väärässä porukassa eikä jutun juurta jonkun kanssa löydy sitten millään, mutta tämä on minusta täysin normaali piirre. Toisten kanssa klikkaa helposti ja toisten kanssa vain ei eikä tämä riipu siitä, onko introvertti vai ekstrovertti.

Introvertti blogi Virve Fredman Ostolakossa

Yhtäkkiä tajusin, ettei ongelmani ollut niinkään itse sosiaalisuus vaan se, että tiesin mitä seuraa, kun akkuni on kulutettu täysin loppuun. Olen tyhjä, väsynyt, joskus jopa kärttyisä. Olen tehoton, aikaansaamaton enkä halua tehdä mitään. Joskus haluaisin, mutta kun akusta on virta loppu, ei kone vain toimi.

Ymmärsin, etten vierasta sosiaalisuutta vaan se, mitä en halua kokea on tuo tunne, joka sosiaalisuudesta yleensä seuraa. Tunnen itseni ja tiedän tuon tunteen tulevan, joten teen parhaani välttääkseni sitä. Ajatus siitä ahdistaa, sillä tykkään olla aikaansaava, energinen ja hyvässä vireessä.

Muille tulkattuna: Vähän niinkuin ei haluaisi vetää päätä täyteen alkoholia, koska tietää, että seuraava päivä on pilalla, kun on niin paha darra eikä voi darran vuoksi olla parhaimmillaan.

Sain tästä havainnostani myös konkreettisen esimerkin vain toista viikkoa asian tajuamisen jälkeen, kun anoppini oli meillä viiden päivän vierailulla. Hän on mitä ihanin ihminen, meillä oli todella mukavaa ja mietin hänen vierailunsa toisena iltana nukkumaan mennessä oikein, että onpa ollut ihana päivä ja kuinka mukavaa on, että hän on luonamme.

Heräsin yhtäkkiä aamuyöllä ja tunsin suorastaan fyysisenä tunteena, kuinka virtani oli aivan loppu. Ei sillä samalla tavalla, mitä normaalisti kesken yön herätessään tuntee, vaan lähinnä sillä tavalla, kun heräisi todella pahassa krapulassa. Olin samaan aikaan iloinen anoppini vierailusta, mutta kehoni ja mieleni oli aivan poikki ja tunsin sen aivan erityisellä tavalla.

Seuraava yö osoitti vieläkin paremmin, kuinka mukavalta tuntuva asia kulutti sisäisen introverttini energiaa. Otimme päivät todella rennosti ja lähinnä vain söimme ja juttelimme. Nukahdin illalla ja nukuin aivan putkeen 12 tuntia, koska olin vain niin väsynyt ja sosiaalinen paristoni oli niin loppu. Olin aivan taju kankaalla.

Introvertti blogi Virve Fredman Ostolakossa

Aiemmin uskoin, että ahdistustani voisi helpottaa se, että osaisin olla ihmisten kanssa ”paremmin”. Uskoin, että ongelmani on vain se, etten kokenut osaavani olla muiden kanssa ja etsin apua tähän.

Joidenkin kanssa on luonnostaan paljon juteltavaa, mutta joidenkin kanssa vain ei ole. Kuuntelinkin kirjoja siitä, kuinka voi helpommin alkaa puhua ihmisten kanssa ja sain hyviä vinkkejä.

Ajattelin joskus, että minun pitäisi itse olla jotenkin erityisen mielenkiintoinen ihminen voidakseni keskustella ihmisten kanssa. Tajusin, että ei minun tarvitse ottaa siitä painetta eikä minun tarvitse olla yhtään kiinnostava. Joidenkin kanssa on luonnostaan helppoa jakaa omia kokemuksia puolin ja toisin, mutta yleensä on turvallisinta keskustella toisen lempi aiheesta: hänestä itsestään.

Jos vain jotenkin saa toisen puhumaan itsestään ja kertomaan itseään kiinnostavista asioista, voi vastapuoli todellakin kokea, kuinka hyvin teillä synkkaa ihan vain siksi. Tosiasiassa voi olla, ettei itse ole sanonut ”keskustelun” aikana oikein mitään muuta kuin ynähdellyt, onnistunut kysymään sopivia kysymyksiä ja saanut toiselle sellaisen olon, että hänessä on jotain, mikä kiinnostaa – toivottavasti aidosti, mutta joskus vähän väkisin. Jos on häissä jumissa pöydässä vieruskaverinaan perhokalastusta rakastava tyyppi voi ajan saada kulumaan parhaiten, kun antaa toisen puhua perhoistaan.

Testasin tätä paljon ja se kyllä toimi – kunhan keksi, mistä puhutaan, mutta siihenkin saa netistä ja kirjoista vinkkejä. Olin ajatellut, että stressasin etukäteen nimenomaan sitä, että joutuisin kommunikoimaan muiden kanssa enkä tietäisi, mitä sanoisin. Loppujen lopuksi kävi kuitenkin niin, että varsinkin näiden keskusteluvinkkien saamisen jälkeen minulla oli hyvin harvoin sellainen olo, etten keksisi sanottavaa tai kysyttävää, mutta siitä huolimatta koin edelleen, että akkuni vain kuluu.

Se sai miettimään paljon sitä, missä ”vika” on. Miten voi olla, ettei itse tilanne ahdista etukäteen, mutta silti haluan vältellä sitä? Miksi sisäinen ääneni tahtoo minun niin vahvasti jättäytyvän pois tilanteista, joissa ei itseasiassa edes ole mitään kummoista?

Introvertti blogi Virve Fredman Ostolakossa

Kun sitten tuohon blogipostauksen kommenttiin vastatessani tajusin, että syy, jonka vuoksi välttelen sosiaalisia tilanteita ei niinkään ole minulla se sosiaalisuus vaan se olo, jonka tiedän siitä seuraavan, tuntui maailmani suorastaan mullistuvan.

Sen sijaan, että keskittyisin jatkossa miettimään, kuinka ”selviän” sosiaalisista tilanteista, olisikin parempi koittaa lähestyä asiaa yrittämällä löytää keinoja saada sosiaalisuuden jälkeen omat akut paremmin ladattua. Ei nimittäin ole pelkkä vitsi, että yhden sosiaalisen tapahtuman jälkeen voin kaivata viikon omaa rauhaa, vaan se on täyttä totta.

Jos siis keksisin, kuinka palautuisin sosiaalisista tilanteista paremmin ja nopeammin, voisi kynnys mennä niihin madaltua paljonkin. En tiedä, onko tämä se etsimäni ratkaisu, mutta juuri nyt ainakin uskon, että sillä voisi olla iso merkitys. Jos tietäisi, ettei tule krapulaa ja morkkista, lähtisi moni varmasti useammin bilettämään ja koen, että tässä on kyse pitkälti samasta jutusta.

Tämä havainto oli tietenkin vain itseäni koskeva juttu, mutta halusin tuoda sen täällä esiin, sillä kun jaoin sen Instagram Stories -klippien puolella, tunnisti moni muukin siitä itsensä. Toisia väsyttävät itse sosiaaliset tilanteet ja se, ettei tiedä, kuinka niistä selviää ja toisia taas se, ettei tiedä, kuinka jaksaa niiden jälkeistä oloa.

Minusta on tärkeää yrittää nimenomaan paikallistaa, mikä on se juttu, johon itse ehkä tarvitsee apuja, jotta oma elämä helpottuu. Tiedän, että monilla se on nimenomaan juuri se, että jopa vähän pelkää ihmisten seuraa, koska jännittää sitä miettien, miten päin olisi ja mitä muiden kanssa puhuisi. Toisille se voi kuitenkin olla jotain ihan muuta. Itseään ei tarvitse väkisin muuttaa, mutta itsensä kanssa voi olla parempi olo kun tietää, että käytössä on helpotusta tuovia apukeinoja.

En tiedä, onko tämä juttu se, josta tulee olemaan ratkaiseva apu minulle, mutta aion ainakin yrittää ottaa selvää. Ehkä se tuo avun tai ehkä sen kautta pääsenkin kiinni johonkin ihan toiseen, vielä parempaan juttuun!

Introvertti blogi Virve Fredman Ostolakossa

Kuinka muut introvertit saavat akkunsa latautumaan parhaiten?