Blogi minimalismista, kosmetiikasta ja onnellisesta elämästä

Erityisesti Instagram Stories -klippejäni seuraavat tietävät, ettei suhteeni ruotsalaiseen yhteiskuntaan ole kovin lämmin. Yritän pitää suuni supussa edes jossain määrin, mutta pahimpien epäkohtien edessä Instagram Stories tarjoaa minulle varsin terapeuttisen paikan jakaa ajatuksiani, joita en aina viitsi ruotsalaiselle miehelleni vuodattaa.

Tavallisesti kyse on pienistä jutuista, jotka tuntuvat järjettömiltä ja kun niitä kasautuu useampia, tuntuu aina välillä, että räjähdän. Kuten olen kertonut, olen Ruotsissa asumieni kolmen vuoden varrella ymmärtänyt täysin, mistä ruotsalaisvitsit saavat aiheensa enkä edes usko, että moniakaan niistä on vain keksitty – epäilen, että useimmat niistä ovat varmasti syntyneet ihan oikeista tilanteista.

Jotenkin minusta tuntuu niin usein, että Ruotsissa tehdään asioita hyvällä ajatuksella, mutta sitten joku hölmöyttään kuitenkin missaa juuri sen syyn, miksi asia pitäisi hoitaa nimenomaisella tavalla ja lopputuloksena syntyy jotain komedian ja tragedian välimuotoa.

Viimeisin kokemukseni tästä ovat vaalit ja niissä äänestäminen.

Myönnän, että viileät, mutta ajoittain varsin tulisiksi ja myrskyisiksi kehittyvät tunteeni ruotsalaista yhteiskuntaa kohtaan olivat saaneet aikaan sen, etten ollut ennen lauantaita uhrannut liiemmin ajatuksia sille, mitä puoluetta minun tulisi sunnuntain vaaleissa äänestää. Koska minulla kuitenkin oli oikeus äänestää sunnuntaina yhtäaikaisesti pidettävistä kolmista vaaleista kaksissa koin tärkeänä velvollisuutenani käyttää ääneni. Erityisesti miehelleni asia oli hyvin tärkeä, joten otin häneltä pikakertaukset minulle mahdollisesti sopivista puolueista, syvennyin niiden ajatuksiin ja löysin sitten varsin helposti puolueen, jonka vaaliohjelma meni oikein hyvin omien ajatuksieni kanssa.

Suomesta tuttuun tapaan oma äänestyspaikkani oli läheisellä koululla ja saimmekin jonotella hetken, että pääsimme äänestyssaliin. Homman huvittavuus alkoi jo jonotteluvaiheessa, sillä juuri ennen sisätiloihin pääsyä jonoa reunustivat eri puolueiden edustajat, jotka jakoivat oman puolueensa äänestyslappuja jonossa seisoville. Katsoin hommaa huvittuneena miettien, että eikö tässä vähän mene jo vaalisalaisuus pieleen, jos tässä kaikkien edessä valitaan sen oman puolueen äänestyslappu. Tosiasiassa tuo oli kuitenkin vasta alkua sille varsinaiselle farssille, joka äänestyssalissa odotti.

Samaan aikaan ovat käynnissä tosiaan kolmet vaalit: valtiopäivävaalit, maakäräjävaalit että kunnallisvaalit. Saan itse äänestää kaksissa jälkimmäisissä, mutta valtiopäivävaaleissa äänestävät vain Ruotsin kansalaiset, jollainen en vielä ainakaan ole.

Suomalaisena olen olen tottunut, että Suomessa on vaalisalaisuus, jossa äänestäjällä on oikeus antaa äänensä suljetulla lippuäänestyksellä siten, ettei kukaan ei saa tietää, mitä kukin äänestää. Näin jokainen saa halutessaan jakaa tiedon puoluekannastaan, mutta sen voi myös halutessaan pitää salassa. Ruotsissa tämä hieno asia on toteutettu siten, että jokainen äänestäjä valitsee äänestyssalissa julkisesti muiden edessä sen puolueen lapun, jota aikoo vaaleissa äänestää.

Käteen annetaan äänioikeuden mukainen määrä suljettavia kirjekuoria ja niiden täytteeksi on valittavana kahdenlaisia lappuja. Kuvassa vasemmanpuoleisessa telineessä näkyvillä tyhjillä puoluelapuilla annetaan ääni yleisesti nimenomaiselle puolueelle haluamissaan vaaleissa. Äänensä voi halutessaan antaa myös yksittäiselle puolueen edustajalle valitsemalla äänestyslappunsa oikeanpuoleisesta telineestä, jonka vaalilapuissa on puolueen nimen lisäksi listattuna puolueen edustajia, joiden listalta voi rastittaa haluamansa ehdokkaan. Keltaiset laput ovat valtiopäivävaaleja varten, siniset maakäräjävaaleja ja valkoiset kunnallisvaaleja varten.

Valinta siitä, mitä puoluetta äänestää tulee siis tehdä julkisesti muiden salissa olevien ja vuoroaan jonottavien edessä. Voi siis olla, että puoluiden äänestyslippuja valitessasi vieressäsi seisovat kumppanisi, sukulaisesi, naapurisi tai työkaverisi, joiden kaikkien kanssa olisi suotavaa pitää arjessa yllä sopua, mutta joiden kaikkien kanssa et välttämättä halua keskustella poliittisista näkökannoistasi, sillä ajatuksenne verotuksesta tai maahanmuuttopolitiikasta eivät välttämättä mene ihan yksiin ja on parasta, ettei keskustelunne sivua näitä aiheita. Nyt on kuitenkin täydellinen tilanne arvioida, kuinka rasistinen se sattumalta paikalle yhtäaikaa sattunut alakerran naapuri on tai kehittää pieni perheriita tajutessaan, että kumppani haluaa suureksi yllätykseksesi antaa äänensä puolueelle, jonka ajatukset eroavat täysin siitä, minkä itse kokee järkeväksi. Yllätys!

Jos et halua paljastaa puoluettasi, voit toki ottaa useiden puolueiden äänestyslippuja (mitä juuri kukaan ei näyttänyt tekevän ja mikä paitsi näyttää paikan päällä oudolta on myös täyttä paperin tuhlausta) ja mennä niiden kaikkien kanssa seisomaan äänestyskopin sermin taakse tekemään valintaasi. Käytännössä jokainen voisi siis vaikka mennä sermin taakse mukanaan kolmisenkymmentä lappua ja käyttää niistä sitten äänioikeuden mukaisen määrän, joka ruotsalaisilla on kolme ja minulla ruotsissa asuvana kaksi.

Sermin takana olleessa äänestyskopissa minua olikin vastassa epämääräinen kasa eri puolueiden äänestyslipukkeita, jotka olivat epäilemättä kasaantuneet siihen juuri siksi, ettei henkilö ole kehdannut paljastaa todellista puoluekantaansa äänestämässä mukana olleen kumppaninsa, perheenjäsenensä tai naapurinsa edessä ja on joutunut ottamaan koppiin nipun lappuja pitääkseen porukastaan eroavan poliittisen ajattelunsa omana salaisuutenaan.

Minulle itselleni oli selvää vain puolue, jolle ääneni annoin enkä tuntenut sen yksittäisiä edustajia, joten äänestys oli minun osaltani sitäkin koomisempi. Valitsin julkisesti kaikkien edessä olemattoman vaalisalaisuuden edessä haluamani puolueen tyhjät äänestysliput kaksiin eri vaaleihin ja kävelin avoimesti ne kädessä sermin taakse, jotta voisin omassa rauhassa nuolla kiinni kirjekuoret, joihin ne laitoin.

Suurin vaalisalaisuuteni oli siis se, että milla tekniikalla nuolin kirjekuoreni kiinni.

Koska eri vaalien äänestyslipukkeet olivat eri värisiä, oli jokaisen kirjekuoren reunassa pieni kurkistuskolo, joka paljasti, minkä värinen vaalilipuke kuoressa oli ja määritti, minkä vaalien lippulaatikkoon äänioikeuteni tarkastanut ja ääneni vastaanottanut henkilö lapun luovutti. Vaikka äänestyslappuja saattoi ottaa sermin taakse mukaansa mielinmäärin, oli kuoreen suljettava vain yksi äänestyslappu ja uskon, että jos siellä olisi ollut niitä useampi, olisi ääni hylätty. (Kun tätä kuitenkin moni miettii.)

Kuinka suomalainen minäni olisi asian toteuttanut? No varmasti kuten tekin ajattelisitte sen olevan parasta toteuttaa, jotta jokaisella on vaalisalaisuutensa eikä lappuja mene hukkaan valtavaa määrää. Kaikki äänestysliput olisi siis kannattavinta pitää tarjolla sermin takana, jotta jokainen voi rauhassa valita niistä itselleen sopivan ilman, että sattumalta paikalle sattunut naapuri, kollega tai mukana oleva puoliso koetaan painostusta aiheuttavana tekijänä. Tämän keksiminen ei vaadi järjen jättiläistä.

Kerta toisensa jälkeen ruotsalainen yhteiskunta jaksaa huvittaa minua ja kerta toisensa jälkeen olen se ärsyttävä suomalainen, joka kertoo muille, kuinka paljon paremmin asiat Suomessa ovat, mutta joka ei silti halua asua siellä. Joskus on vain mahdotonta pysyä hiljaa epäkohtien äärellä.