Jostain syystä olen saanut toistuvasti pyyntöjä kirjoittaa siitä, mitä meillä syödään ja minkä verran siihen kuluu rahaa. Koska toisten talousasiat ja käytännöt ovat minusta ainakin usein hyvin mielenkiintoista luettavaa ja niin moni on pyydellyt aiheesta postausta jo pitkään, kirjoitan siitä hyvin mielelläni.

Aihe on minusta kiinnostava, sillä meillä on siihen jonkun mielestä ehkä vähän erikoinenkin lähestymistapa, mutta samalla silti sellainen, että se on monille täysin tuttu – joko omasta valinnasta tai pakon sanelemana. Oikeastaan se on ehkä erikoinen vain niille, jotka menevät kauppaan aina valmiin listan kanssa tai jotka ostavat useimmiten mitä mieli tekee asiaa sen kummemmin ajattelematta.

Meillä on mieheni kanssa avioliitosta huolimatta täysin erilliset rahat, mutta siirrämme molemmat joka kuukausi taloustilillemme 2000 kruunua, eli noin 200 euroa. Maksamme tuolla rahalla yhteiset menot kuten kauppalaskut ja muut yhteiset laskut (asuinkuluja lukuunottamatta), mutta kahden hengen pienimenoisessa taloudessa 4000 kruunun sivuun laittaminen kuukaudessa on tietysti jo niin paljon, että tili toimii samalla yhteisenä säästötilinämme.

Voimme kustantaa tuolta tililtä ruuan ja laskujen lisäksi esimerkiksi matkamme ulkomaille, kerran kuussa käyvän siivojan, satunnaiset ravintolakäynnit ja treffit sekä yhteiset kodin hankinnat. Tuon tilin lisäksi molemmilla on sitten omat rahansa, säästönsä ja sijoituksensa.

Olen itse todella pihi ruokashoppailija, mutta onneksi sitä on myös mieheni, minkä ansiosta kauppareissut sujuvat aina hyvissä merkeissä – erilaiset suhtautumiset kun voisivat helposti aiheuttaa kireää ilmapiiriä, kun toisen valinnat yhteisten rahojen käytön suhteen ärsyttäisivät.

Yhteinen asenteemme on, että kaupasta ostetaan sitä, mitä sieltä saa halvalla. 

Meillä ei siis todellakaan harrasteta kauppalistoja, sillä en koe meidän elämäntilanteessamme olevan järkeä päättää etukäteen, että syödään lohta, jos kasvispyöryköitä saisi kaupasta halvalla. Emme myöskään koskaan ajattele etukäteen, että olisipa kiva syödä viikonloppuna tortilloita, vaan menemme vain ruokakauppaan aina avoimin mielin ja ajatellen, että ostetaan, mitä satutaan saamaan halvalla.

Käymme kaupassa joskus yksin, mutta usein yhdessä. Jos jomman kumman tekee mieli ostaa jotain normaalihintaista, voi sitä tietysti ostaa, eli mikään ei ole kiellettyä. Yleisesti vain satumme lähes poikkeuksetta ostamaan vain edullisia tarjoustuotteita.

Jos mieheni menee kauppaan ilman minua, en pyydä häntä tuomaan vaikkapa omenoita ja mandariineja, vaan pyydän häntä vain tuomaan jotain hedelmiä, mitä sieltä sattuu saamaan halvalla. Joskus hän tuo tullessaan pariakin erilaista laatua, mutta joskus voi olla, että hän ilmoittaa kotiin tullessaan, ettei oikeastaan mitään saanut edullisesti eikä hän siksi tuonut mitään. Sekin on okei.

Olemme onnekkaita, sillä lähikaupassamme on usein hyviä tarjouksia ja kurvaankin sen käytävät läpi aina oikeastaan vain niitä etsien. Usein nämä ovat vanhenemaisillaan olevia tuotteita, jotka pitää syödä heti, mutta joskus taas kauppiaan suurina erinä ostamia tarjoustuotteita, joiden päiväykset eivät pauku vielä aikoihin ja joita voi siksi jopa hieman hamstrata.

Nykyään en edes jaksa usein katsella muita juttuja, vaan katseeni tarttuu vain tarjouksiin, jotka on merkitty meillä isoilla tarjouslapuilla. Vasta jos tarjouslappuja ei ole esillä liiemmin, alan katsella, mikä on halpaa ihan normaalistikin.

(Ulkomailla kaupassa käydessä teen aina samaa, mutta varsinaisten tarjouslappujen sijaan etsin vain, mitä kaupoissa myydään normaalistikin halvalla ja teen valintani sen mukaan. Monia asioita saa ihan normaalistikin halvalla ilman, että kyse on erikoistarjouksesta. Esimerkiksi Pariisissa ollessani budjettini oli 10 euroa päivässä ja se kattoi oikestaan ihan kaiken ruuasta shoppailuun, take away -kahveihin, liikkumiseen ja muihin aktiviteetteihin.)

Minulta kysytäänkin usein, mitä me yleensä syömme, mutta minun on todella vaikeaa vastata siihen, sillä se riippuu täysin siitä, mitä kaupasta on milloinkin saanut halvalla.

Kun bongaamme hyvän tarjouksen, voimme tankata tarjoustuotteita kotiimme välillä vähän ehkä järjettömältäkin kuulostavia määriä. Meillä oli vielä vähän aikaa sitten kotonamme esimerkiksi 11 kiloa punaisia linssejä ja 10 purkkia kookosmaitoa, koska ne ovat olleet kaupassa halvalla. Joskus kotoa löytyy paljon kikherneitä tai bulguria, joskus papuja ja toisinaan taas vähän pidemmäksi aikaväliksi riittävää tarjousmysliä. Joskus mysliä ei saa edullisesti, mutta siihen tarvittavia aineita kyllä saa, eli teemme sitten myslimme itse.

Vertaamme aina kilohintoja ja se on meille itsestäänselvyys, sillä kuinka sitä muuten osaisi edes sanoa, onko joku tarjous hyvä vai huono. Jos esimerkiksi juustoa saa alle 70 kruunun kilohinnalla ostamme sitä, mutta jos sitä ei saa, ei meillä sitten vain käytetä juustoa.

Aina en edes tiedä, mitä varsinaisesti syön. Lähikaupastamme sai esimerkiksi alkusyksystä halvalla matveteä, enkä edelleenkään tiedä tarkalleen, mitä se oikeastaan on, mutta siinä on hyvät ravintoarvot ja se on hyvää, joten olemme syöneet sitä paljon – ihan oikeasti siis kilotolkulla ja sitä löytyy kaapeistamme vieläkin muutamia paketteja.

(Kukaan muukaan paitsi mieheni ei tainnut tietää, mitä se on ja siksi muut jättivät sen ostamatta, kun taas me hyödynsimme keuppareissuillamme kerta toisensa jälkeen halpenevaa tarjousta kauppiaan yrittäessä päästä matvete-kuormastaan eroon.)

Syön kotona mielelläni terveellisesti ja nyt kun siihen on töiden loppumisen myötä aikaa panostaa, olen myös yrittänyt tehdä sen. Minä olen tässä kyllä huomattavasti miestäni enemmän lipsuva, mutta kiitos hänen, kotiimme ei tuoda tarjouksesta yleensä ihan mitä sattuu. Vaikka pullamössöleipä siis olisi tarjouksessa, emme useinkaan osta sitä. Sen sijaan voimme ostaa normaalihintaisia (edullisia) siemeniä yms. voidaksemme tehdä kaurahiutaleista nopeasti uunissa siemenleipiä.

(Toki minä olen meistä kyllä se, joka ostaa kaappiin jemmaan sipsipussin ja suklaapatukan, kun näen ne tarjouksessa…)

Hamstraamme siis kotiin milloin mitäkin, mikä tarkoittaa, että kauppalaskumme summa riippuu täysin tarjousten määrästä. Toisaalta voi myös olla, että yhdellä kauppareissulla se on niiden vuoksi suurempi, mutta seuraavilla sitten pienempi.

Joskus kaupasta voi vaikka saada fetajuustoa tai mozarellaa halvalla, mutta ei varsinaisesti mitään kivaa niiden pariksi. Voimme silti ostaa niitä jemmaan, jos päiväykset sen sallivat, sillä niille todennäköisesti löytyy tulevien viikkojen aikana tarjouksesta jotain kaveriksi.

Ostamme toki muutamia asioita ihan normaalilla hinnalla. Näitä perusjuttuihimme kuuluvia asioita ovat mm. banaanit, maustamaton jogurtti, kahvi ja kahviin käytettävä kaurajuoma (iKaffe). Näidenkin kanssa pidämme toki silmät auki ja jos vaikka jotain muuta jogurttia saa halvemmalla kuin sitä kaupan tavallisesti halvinta, tartumme tarjoukseen.

Kokeilemme myös uusia kahveja, jos niitä saa tarjoushintaan ja joskus jopa pihtailemme hieman kauramaidon kanssa ja ostamme sen sijaan tavallista. Vastaavasti myös hamstraamme mitä tahansa näistä, jos niitä saa joskus tarjouksesta.

Minun oli hankalaa tarkistaa, kuinka paljon rahaa ruokaan on mennyt viime kuukausina, sillä olen ollut itse niin paljon pois kotoa, ettei normaaleja viikkoja ole liiemmin ollut. Jos toinen on poissa kotoa, käyttää kotona oleva perushankintoihinsa yleensä omia rahojaan aivan kuten reissussakin oleva tekee. Jostain syystä mieheni pitää erityisen tärkeänä, että hän ostaa syömänsä asiat omilla rahoillaan ollessani pois, joten tästä on tullut meille sanaton tapa.

Yleensä käymme kaupassa kahdesti viikossa ja kauppalaskumme ovat keskimäärin ehkä 45 euroa viikossa. Joskus riittä, että käymme kerran, jos olemme jo tyytyväisiä kotona oleviin varastoihin. Tällöin shoppailemme hieman enemmän, mutta en muista, että kauppalaskumme olisi ikinä ollut edes 500 kruunua eli 50 euroa.

Yksi perus kauppareissu on tavallisesti tarjouksista riippuen vähän yli 20 euroa. Arvioisin siis, että meillä menee kuukaudessa vähän alle 200 euroa ruokakauppaan, eli noin 20 euroa viikossa henkeä kohti. Todenmukaisin veikkaus olisi varmasti noin 180 euroa kuukaudessa.

Tämä summa sisältää myös kaiken muun, mitä ruokakaupasta hankitaan, eli hammastahnat, vessapaperit, astianpesuaineen ja muut vastaavat asiat (ja itseasiassa meillä on tälläkin hetkellä kotona kolme avaamatonta tuubia hammastahnaa ja neljä pussia astianpesuainetableteja, koska niitä on saanut joskus erityisen halvalla…).

Sanoisinkin, että tuo 200 euroa on sellainen meidän mittapuullamme tavallisesti törsäillen muodostuva summa, josta voisi tinkiä paljonkin, mutta jolla emme koe varsinaisesti pihistelevämme mistään, vaan syövämme hyvin ja samalla ostamme sillä kuivakaappiin täytettä, joilla voisimme nytkin tarvittaessa elää varmasti viikkoja.

Niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaa, emme varsinaisesti siis ajattele pihistelevämme, vaikka yritämmekin ostaa halpoja juttuja. Me vain menemme ruokakaupaan tekemään löytöjä ja etsimään, mitä sieltä saa halvalla. Emme siis koe, että ruokareissumme olisivat täynnä ”voi ei, en voi ostaa tuota, kun se maksaa noin paljon” -ajattelua, sillä emme oikeastaan koskaan mieti noin. Me vai menemme kauppaan tutkimaan, mitä kivaa voimme sillä kertaa sieltä kotiuttaa.

Tykkään tavastamme ostaa edullisia asioita, sillä paitsi että tietysti ostamme sen myötä usein niitä perusjuttuja, laittaa se myös kokeilemaan uutta. Kuskasimme esimerkiksi juuri kotiin ensimmäistä kertaa elämässämme myskikurpitsan, koska sitä sai halvalla ja sen innoittamana teimme siitä ruokaa. Tykkäämme kyllä linsseistä, mutta jos niitä ei olisi päätynyt kotiin yli kymmentä kiloa niiden oltua tarjouksessa, en taatusti olisi kokeillut tehdä niistä niin erilaisia juttuja.

Olemme tietysti siinä mielessä etulyöntiasemassa, ettei meillä ole ruuan suhteen liiemmin rajoituksia. Kummallakaan ei ole allergioita tai yliherkkyyksiä ja vaikka suosimmekin mieluiten kasvisruokaa ja valitsemme sen lähes poikkeuksetta, voimme myös syödä lihaa, jos se on tarjouksessa – tai oikeastaan jos se on tarjouksessa ja mieheni suostuu sen kokkaamaan, sillä en itse tykkää liharuokien laitosta liiemmin.

Lopuksi haluan vielä korostaa, että en henkilökohtaisesti pidä omaa viikottaista, noin 20 euron ruokabudjettia poikkeuksellisen pienenä ja tiedän, että moni menee samalla. Ajattelen, että jos olisi tarve, voisi sen alle tietysti helposti vetää, mutta meillä ei kuitenkaan ole siihen tarve. Koemme, että tällä budjetilla syömme hyvin ja monipuolisesti ilman että jäämme mistään paitsi.

En ajattele, että tämä on mikään kilpailu tai että olisi tarvetta vertailla ja tiedän monia, jotka käyttävät ruokaan vähemmän rahaa sekä myös monia, joilla menee ruokaan huomattavasti enemmän rahaa. Tämä postaus oli siis vain ihan tavallinen postaus siitä, minkä verran meillä kahdella kuluu rahaa ruokakauppaan ja mitä sillä rahalla ostamme, kun niin moni on ollut asian suhteen utelias.

Millaisia ruuan ostajia te olette?

Edit. Aiheesta alkanut keskustelu jatkuu uudemmassa blogipostauksessani täällä.