Olen yrittänyt pitää kosmetiikkaelämäni ja muun elämäni erillään ja kirjoittaa blogiin lähinnä vain kosmetiikkaelämästäni (minkä vuoksi moni onkin kysellyt, onko minulla muuta elämää). Nyt oma elämäni tuntuu kuitenkin olevan hyvin hankalassa tilanteessa kosmetiikkaelämäni osalta.
Tällä hetkellä minua nimittäin ahdistaa aivan valtavasti.
Te tiedätte, että minä elän kosmetiikasta. Minua kiinnostaa kaikki mahdollinen kosmetiikkaan ja sen raaka-aineisiin liittyvä ja imen siihen liittyen jatkuvasti uutta tietoa itseeni sienen lailla. Luen kosmetiikasta kirjoja ja lehtiä, surffaan netissä kosmetiikka-aiheisilla sivuilla, järjestelen purkkeja ja putiloitani ja kirjoitan kosmetiikkablogiani. Minä kirjaimellisesti syön ja hengitän kosmetiikkaa (huulipunan ja hiuslakan muodossa)! En osaisi kuvitellakaan työskenteleväni minkään muun työn parissa. En ole koskaan tehnyt mitään muuta työtä ja toivon, etten tulisi koskaan tekemäänkään mitään kosmetiikkaan liittymätöntä työtä.
Nyt minulla on kuitenkin paha ongelma. Tämänhetkinen työnantajani vähensi syksyllä tuotuntejani huomattavasti ja minun oli tarkoitus tehdä 23 viikottaisen työtunnin sopimuksella väliaikaiseti hommia. Tämä yt-neuvottelujen lopputulos järkytti minua tietenkin kovasti, mutta surtuani tätä viikonlopun yli hain heti minua kiinnostavaan (kosmetiikka-aiheiseen) koulutukseen ja aloitin siellä peruutuspaikalla samantien. Ajattelin, että 23 tuntia viikossa menettelisi kyllä opiskeluiden ohella opintotukia nostaessa ja vähäisten työtuntien oli tarkoitus olla vain väliaikainen ratkaisu, jonka kestäisin opiskeluideni ohella.
No, kouluni loppuu tammikuun lopulla eikä tilanne näytä todellakaan paranemisen merkkejä. Tuntibudjetti ei näytä venyvän vaan päinvastoin kutistuvan ja minä olen nyt ihan kriisissä: Eihän normaali aikuinen ihminen voi elää 23:lla viikkotyötunnilla!
Nyt minulla on siis paha dilemma: teenkö sitä työtä, jota eniten maailmassa rakastan ja venytän penniä odottaen ratkaisun ja sopivan työpaikkailmoituksen putoavan taivaasta eteeni vai olenko realistinen ja yritän väkisin keksiä jotain muuta työtä, josta en tule koskaan nauttimaan, mutta josta saisin sentään normaalien työtuntien edestä palkkaa? Ja mistä ihmeestä minä edes keksin sellaisen muun työn, jonne tekisi mieli aamulla edes mennä? Ei ole työpaikkailmoituksissa pahemmin sellaisia vilahdellut…
Mitä mieltä te olette? Täysin ulkopuolinen mielipide tai tuuppaus voisi nyt olla tarpeen.