Jotain olisi mukavaa keksiä sen sijaan, että olisin vain pyöritellyt vanhempieni luona peukaloitani ja käynyt silloin tällöin pillimehulla ystävieni kanssa odotellen, että Englantilaistunut Herrasmiehenikin tulisi taas parin viikon kuluttua Suomeen. Tai toivonut sormet ristissä lisää työpäiviä.
Vastaus: Matkustaa ulkomaille yksin.
Sitäpaitsi pieni loma etelän lämmössä tekisi minulle muutenkin nyt hyvää. (Varsinkin nyt, kun tein juuri kymmenen vuorokauden aikana 110 tuntia töitä poistumatta kertaakaan edes laivasta.)
Tein siis pientä nettisurffailua, löysin mukavan kohteen ja varasin sen samantien.
Keskiviikkoaamuna luvassa on siis lento Kreikkaan, jonka auringossa aion ottaa aikaa itselleni, rentoutua ja nauttia elämästä ihan vaan oman itseni seurassa.
Yksin reissaaminen on kokemus, jota en ole koskaan aiemmin kokenut, mutta jonka olen halunnut kokea. En tiedä, tykkäänkö siitä. En osaa sanoa, olenko yksin lomaillessani äärimmäisen rentoutunut vai tylsistynkö vain kuoliaaksi. En tiedä, onko minulle vapauttava tunne mennä miten haluan ja koenko itseni superitsenäiseksi ja oikeaksi survivoriksi vai koenko vaan olevani totaalisen yksinäinen raasu muiden nauttiessa lomasta yhdessä. Enkä tiedä, saanko yllättävän sosiaalisuudenpuuskan ja teen tuttavuutta muiden ihmisten kanssa vai erakoidunko vain mielummin.
Tahdon kuitenkin lähteä ottamaan selvää näistä asioista, joten ylihuomenna minua tosiaan kutsuu Kreikka.
Oletteko te matkustaneet yksin? Millaisia fiiliksiä yksin matkustaminen teissä herättää?