London, I’m Coming! Just wait!

Juuri nyt on sellainen olo, etten jaksaisi yhtään odottaa syksyä ja Lontooseen muuttoa.

Koko homma on hauskaa ja samaan aikaan jännittävää. Varsinkin, kun minä olen se, joka suunnittelee, pohtii ja stressa ja Englantilaistunut Herrasmieheni se, joka osaa ottaa homman rennosti. Itseasiassa hän on se, joka totesi, että moni hänen tuttunsa on Lontooseen muuttaessaan asunut ensin pari yötä hotellissa ja etsinyt asunnon sitten sillä aikaa ja että mekin voisimme tehdä samalla lailla.

Moni on pelotellut minua sillä, että Lontoossa asuminen olisi kallista. Onhan se, mutta sekin on suhteellista. Jos on nimittäin tottunut maksamaan Helsingin keskustayksiöstä yksin 700 euroa kuussa ei Lontoon vuokra tunnu ollenkaan pahalta. Viikkohintoina veloitettavan vuokran hinta pysyy henkeä kohti yhä suurinpiirtein samana sillä erotuksella, että siirryn yksiöstä kaksioon saaden erillisen makuuhuoneen, maailman parhaan asuinkumppanin ja asuntoni ulkopuolelle Lontoon.

Olemme suunnitelleet asunnon sijainniksi London Bridgen tai Tower Bridgen lähiseutua Cityn vastakkaisella puolella (Southwark), jossa kivojen asuntojen viikkovuokrahinnat huitelevat 250-300 punnan (310-370 euroa) paikkeilla. Alue on siitä mukava, että pääsen itse sieltä kätevästi Gatwickin tai Heathrown lentokentälle ja Englantilaistunut Herrasmieheni puolestaan töihin.

Minua oltiin peloteltu vaikka millaisilla asuntoläävillä, mutta tuolla hinnalla irtoaa itseasiassa jo varsin mukavia yhden makuuhuoneen asuntoja ilman kokolattiamattoja ja useita yhden huoneen kerroksia. Itseasiassa tuolla hinnalla voi saada asunnon kerrostalosta, jossa on ovimiehen lisäksi kuntosali ja uima-allaskin sekä mahdollinen näköala vaikkapa London Eyelle! Entisenä Kallion tyttönä sanoisin, että olen todellakin valmis maksamaan vaikka sen 800 euroakin kuussa (yht. siis 1600 euroa) tuosta kaikesta, kun ympärillä vielä kerran on Lontoo! (Okei, ehkä jotain rahaa pitää jättää kaasulaskuun ja muuhunkin…) Itse olen katsellut asuntoja www.rightmove.co.uk:n kautta.

Asunnot tulevat usein kalustettuina ja sellaisen mekin mielellämme otamme, sillä huonekalujen kuskaaminen Lontoossa kaupasta kotiin ei kuulosta mukavalta saatika sitten helpolta puuhalta. Sitä paitsi huonekaluista olisi kuitenkin hankkiuduttava eroon vuoden tai parin päästä Lontoosta poismuuttaessa, joten niitä olisi turhaa ostaa itse.

Olen aivan täpinöissäni, vaikka muuttoon on vielä monta kuukautta.

Mikä ihana ajatus onkaan mennä kiertelemään Camden Marketille. Lähteä tutkimaan ja fiilistelemään Harrodsia ja hakea Borough Marketilta ruoka-aineksia. Kuljeskella aurinkoisena päivänä Thamesin rantaa ja käydä sateella sivistämässä itseään British Museumissa ja päättää ilta viinilasillisella lontoolaisessa pubissa, jonka tunnelma ei ole ollenkaan suomalaisten räkälöiden kaltainen. Ja ihan vaan nauttia siitä, että Lontoossa tapahtuu aina ja ympärillä on mahdollisuuksia vaikka mihin!

Jos jollakin on kertoa ihan mitä tahansa yleistä huomioonotettavaa Lontooseen muuttoon tai sen suunnitteluun liittyen, otan kaikki neuvot, vinkit ja ideat avoimin mielin vastaan!

PS. Ensimmäinen asia, jonka Englannissa hankin saatuani asunnon? Bootsin kanta-asiakaskortti tietysti!