Pieneksi viihdykkeeksi teille haluaisin tarjota listan, jonka mukaiset asiat Reference Agencyn oli tarkistettava meiltä molemmilta päästäksemme muuttamaan asuntoomme (kuvan saa klikkaamalla isommaksi):
Search details -kohta oli hieman haastava, sillä minulla oli täällä käsissäni vain Netpostiini tulleita dokumentteja eivätkä läheskään kaikki postini tule sinne.
Minun oli siis toimitettava kolmesta kuuteen kuukautta vanha ”viralliselta taholta” tullut kirjekopio, jossa olivat viimeisimmän osoitteeni tiedot. Ongelmana vaan oli, että koska muutin toukokuun puolessa välissä ulos vanhasta asunnostani kirjoille vanhempieni osoitteeseen, oli lähes kaikissa vielä kesäkuun alussakin tulleissa kirjeissä tuo väärä, vanhempieni osoitetta edeltänyt osoite.
Hädissäni olen siis lähetellyt firmalle niin puhelinlaskua, pankista tulleen kirjeen, pari palkkakuittia ja keikea mahdollista sekä soitellut lopulta perään kysellen, onko homma ok.
Ja olihan se lopulta minun osaltani.
Luulin, että homma olisi ollut vaikeampaa hoitaa minun puoleltani kuin maassa jo neljä vuotta asuneen Englantilaistuneen Herrasmieheni osalta, mutta minun referenssini olivat valmiina ensin. Tämä saattaa johtua siitä, että moisten dokumenttien vaatiminen entiseltä vuokranantajalta ja nykyiseltä työnantajalta on Suomessa niin outoa ja poikkeavaa, että he täyttivät dokumenttini hämmentyneinä ja pikaisesti, mutta koska käytäntö on täällä saarivaltiossa niin yleinen, on esimerkiksi Englantilaistuneen Herrasmieheni työnantajalla ihan oma osastonsa vastaavien referenssien kirjoitteluun! Homma vie siis enemmän aikaa kuin oletimmekaan…
Onneksi olemme Lontoossa, jossa kello on pari tuntia Suomea vähemmän ja ihmiset tekevät töitä yleensä pidempään, joten on pieni mahdollisuus, että tilanne vielä tänään ratkeaa.
Jos meillä nyt sitten ikinä käy vielä tämän (tai huomisen) päivän aikana sellainen tuuri, että pääsemme muuttamaan asuntoomme (jossa tavaramme jo ovat), haluatte varmasti kuulla, minkä kokoinen asuntomme on. Ja sen kertominen vasta hauskaa onkin!
Suomessa asuntojen kokohan kerrotaan aina neliömetreissä. Usein jopa huoneiden määrää enemmän ihmisiä kiinnostaakin asunnon neliöiden määrä.
Tässä maassa asuntojen koko kuitenkin ilmoitettan makuuhuoneiden määränä. Harva täällä ymmärtää, miksi ketään kiinnostaisi tietää asunnon koosta muuta, kuin että kuinka monta makuuhuonetta se sisältää. Mitä väliä, jos neliöitä on 35 jos siihen on kuitenkin mahdutettu kaksi makuuhuonetta (eli asunto on suomalaisittain kolmio)!
Meidän asuntomme sisältää yhden makuuhuoneen ja koska olemme käyneet asunnossa sisällä, tiedämme, minkä kokoiselta asunto tuntui. Miksi ihmeessä siis tarvitsisimme tietää neliömäärää? Eehei, eihän sellainen ketään kiinnosta!
Sen sijaan, että asunnon nettiesittelyn yhteydessä olisi yksinkertaisesti ilmoitettu sen neliömäärä ja/tai esitetty asunnon pohjapiirros, tarjottiin siinä kuitenkin nämä tiedot:
Living Room
11’ 5″ x 10’ 8″ (3.48m x 3.25m)Kitchen Area
10’ 2″ x 6’ 5″ (3.10m x 1.95m)Bedroom
13’ 0″ x 9’ 11″ (3.97m x 3.03m)Bathroom
7’ 5″ x 5’ 7″ (2.26m x 1.70m)
Ihanaa, että jollakin on ollut aikaa laskea esimerkiksi makuuhuoneen mitat noin tarkasti, muttei miettiä, paljonko asunnon neliömäärä on.
Palaan asuntoon ja sen kuviin tarkemmin sitten, kun oikeasti olen päässyt siihen asumaan. Katsotaan, minä vuonna se tulee tapahtumaan…
