Tämä blogi on siitä ihana juttu, että tavoitan tämän kautta valtavan määrän ihmisiä, jolla on sekä monipuolisia kokemuksia, kiinnostavia mielipiteitä että erinomaisia ajatuksia. Siksi onkin mukavaa vaihtaa puheenaihe aina silloin tällöin kosmetiikan ulkopuolelle ja luottaa, että fiksut lukijat sanovat fiksuja asioita, joista on apua.

Olen halunnut kirjoittaa tästä aiheesta jo pitkään ihan kunnon postauksen voidakseni saada kuulla kokemuksia muilta kenties vastaavassa tilanteessa olleilta. Asiana on nimittäin monikielisyys perheessä.

Ennen kuin kukaan alkaa onnittelemaan niin voin heti sanoa, että viini maistuu edelleen erittäin hyvin lohisushin ollessa lempparituokaani eikä täällä olla vatsa pystyssä, mutta koska ajatus siitä, että tähän pikku perheyksikköön varmasti jossain vaiheessa kuitenkin tulee ehkä joku kolmaskin osapuoli on erittäin todennäköinen ajattelin, että voisin ihan hyvin tässä välissä kysellä teiltä kokemuksia kielien sekamelskasta.

Olen päässyt seuraamaan kaksikielisyyttä sivusta isoveljeni perheen kautta, sillä hän puhui aluksi vaimonsa kanssa englantia, mutta vaimo on nykyään jo oppinut hyvin puhumaan ja ymmärtämään suomea. Heillä on viisivuotias tytär, jolle veljeni puhuu suomea ja hänen vaimonsa englantia, joten pieni ihanuus on oppinut molempia kieliä. Kuten aina sanotaan, oli puhumisen aloittaminen hieman hitaampaa ja välillä sanat ja kielet saattavat edelleen mennä hieman sekaisin, mutta tytöstä tulee sujuvasti kaksikielinen molempien vanhempien ymmärtäessä kuitenkin kumpaakin kieltä.

Mikä minua kuitenkin kiinnostaa ajatuksena on se, että mitäs jos kumpikin vanhemmista puhuu lapselle omaa kieltää, mutta toinen vanhemmista ei ymmärrä toista kieltä? 

Minusta olisi sääli jos en voisi opettaa lapselleni suomea. Koen, että Ruotsissa asuessani haluan ehdottomasti, että lapseni ykköskieleksi tulee ruotsi ja sitä hän tulisi isänsä kanssa puhumaankin minun ymmärtäessäni kuulemaani yleensä varsin hyvin. Mutta entäs sitten, kun minä puhun lapselle suomea ja minulla on hänen kanssaan oma salakieli, jota isi ei ymmärrä yhtään? Tuleeko kieltä ymmärtämättömälle isälle ulkopuolinen olo, kun äiti ja lapsi höpöttävät keskenään salakieltä, jota isä ei ymmärrä ollenkaan? Ja pitääkö sellaisissa tilanteissa, joissa keskusteluun ottaa osaa kaikki perheen kolme henkilöä minunkin puhua silloin ruotsia? Ja kokeeko lapsi tämän epäjohdonmukaiseksi?

Haastetta tuo toki myös se, että en oikeasti puhu hyvää ja sujuvaa ruotsia. Muistutan Ruotsalaista kokoajan, että hänen tulisi puhua minulle ruotsia, mutta vaihdan itse usein englantiin ja se on lopuksi usein meidän kommunikointikielemme. Tiedän, että minun tulisi alkaa puhua ruotsia, mutta se sisäinen neljätoista vuotias pakkoruotsin uhrini huutaa jatkuvasti, että faaaaaan, jag vill inte! Mitäs, jos minä siis puhuisin lapselle suomea, isä ruotsia ja me vielä keskenämme englantia? Millainen sekametelisoppa siitä syntyy ja voiko lapsi oppia enää yhtään kieltä kunnolla?

Toki ruotsalainen isä oppii varmasti kokoajan lisää suomalaisia sanoja, mutta tuskin nyt kuitenkaan noin vaan suomen kieltä. Ruotsalainen opetteleekin jatkuvasti uusia sanoja ja yhdistelee niitä varsin luovasti, mutta se on kuitenkin eri asia kuin oppia ymmärtämään suomea sujuvasti. Ja minä opettelen kokoajan puhumaan ruotsia, mutta… mutta.

Minusta olisikin ihana kuulla teiltä ihan vaan uteliaisuuden vuoksi kokemuksia ja vinkkejä tällaiseen tilanteeseen. Kuinka homma lähtee menemään ja millaisia lopputuloksia teillä on tullut?