En ole aikoihin päässyt pelaamaan perinteisiä pelejä, mutta uskon, että olisin nykyään aivan ässä monissa niistä kaiken sen harjoittelun seurauksena, jota kotona saan kosmetiikkani kautta väkisinkin.

Aloitetaan nyt vaikka siitä, että voittaisin varmasti minkä tahansa muistipeliturnauksen koska vain. Kun meikkipöytä näyttää lähes aina tältä, täytyy väkisinkin treenata itselleen supermuisti, jonka ansiosta tietää aina aamulla automaattisesti kiireessäkin, että mistä suunnasta tavaroita lähtee kurkottelemaan.

Huojuvassa tornissa olisin yhä mestari. Sanonpahan vaan, ettei sitä todellakaan tule treenanneeksi yhtä suurella panostuksella, jos kyseessä on vain torniksi kasattuja puupalikoita, joiden välistä täytyy vetää pois yksi romauttamatta muista tehtyä tornia. Kokeilkaapa lisätä panoksia ja pistäkää kasaan huomattavasti arvokkaammat meikkituotteenne – takaan, että panostatte tornien pystyssä pysymiseen enemmän!

Lapsena yksi suosikkipelejäni oli myös tikkupeli, jossa kourallinen tikkuja heitettiin pöydälle ja voittaja oli se, joka sai lopulta poimittua niitä useamman liikuttamatta muita tikkuja. En nyt haluaisi kehuskella, mutta sanonpahan vain, että taitoni siinäkin pelissä ovat tulleet kehittyneeksi melko paljon nykyisillä pensseleilläni pelatessani.

Sanoisin myös, että Alias-henkiset sananselitystaitoni ovat kehittyneet huomattavasti, sillä väillä täytyy myöntää, että kaipaan tuotteiden löytämiseen ehkä vähän apua eikä ole aina ihan helpointa selittää miehelle, miltä näyttää vaikkapa Duroyn ovaalisivellin tai Estée Lauderin ripsiväri.

Myös Monopoli-taitoni ovat varmasti parantuneet näiden meikkien kanssa puuhatessa. Nykyään ymmärrän meikkituotteiden kautta hankittujen kokemusten vaikutuksesta huomattavasti paremmin, koska kannattaa ostaa Kasarminkatu ja milloin Eira on kannattavampi sijoitus.

Muuttuvaan labyrinttiin minua ei kannata enää edes kuvitella haastavansa, sillä tässä on tullut treenattua niin hyvin erilaisia palojen liikutteluja ja niiden vaikutuksia kokonaisuuden toimivuuteen, että ette taatusti enää voittaisi minua.

Shakissakin olen haka, sillä osaan ottaa taktisia riskejä ja laskea lahjakkaasti niiden kannattavuutta seuraavat siirrot mielessäni ennakoiden.

Ylipäätään koko uusien meikkituotteiden kokeilu on kuin Afrikan tähden pelaamista: Välillä kohdalle sattuu rubiini, smaragdi tai topaasi, joskus pelkkä hevosenkenkä tai jopa rosvo ja aina välillä kuitenkin onneksi se Afrikan tähti. Niitä kaikkia kerätessä tulee sitten välillä käytettyä rahojaan jopa vähän turhankin takia ja hieman typerästikin.

Varsinkin aamuisin meikatessa koko homma tuntuu kuitenkin usein hieman kuin aasin hännän kiinnitykseltä: periaatteessa tiedät, mihin kohtaan tuotetta pitäisi tuikata, mutta lopputulos saa silti usein aikaan naurua.

Ja muistatteko sen Lattia on laavaa -leikin, jossa lattialle osumista piti välttää, sillä sillä oli tuhoisia seurauksia? No, sillä on edelleen tuhoisia seurauksia, jos on vähänkään varomaton…

Sik-sak-sokkeloks on edelleen mielessäni pyörivä hokema, sillä kävely meikkipöytäni lähistöllä on edelleen kuin Twist-narulla pelaisi: vältä astumasta tuohon, älä kurota tänne, kyykisty vähän ja astu varovasti niin pärjäät.

Ja hei entäs se peli sitten, jossa pöydälle on kasattu esineitä, jotka tulee painaa mieleen ja jonkun täytyy yrittää muistaa, minkä niistä muut ovat poistaneet pöydältä? Noh, siinä minä olisin surkea… En nimittäin taatusti huomaisi, vaikka näistä katoaisi useampikin!

Haluaisin todella kovasti päättää tämän postauksen kertomalla, että siinä näkyvät kuvat ovat täysin lavastettuja, mutta valitettavasti ne paljastavat totuuden arjestani. KonMari ja minimalismi ovat lähellä sydäntäni, mutta sitä ei vain voi päätellä heti kosmetiikkajemmoistani, jotka kyllä pirskahtelevat minulle sitä kaivattua iloa, mutta samalla pitävät huolen, etteivät ne alueet, joilla itse liikun pysy siisteinä yhtä päivää kauemmin…

Muita, jotka olisivat nykyään erityisen lahjakkaita näissä tai muissa lapsuuden peleissä ja leikeissä?