Luen ja katson netissä paljon minimalismiin liittyviä juttuja ja saan niistä rutkasti inspiraatiota. On ihanaa saada uusia näkökulmia ja istuttaa mieleen uusia ajatuksensiemeniä, joista saattaa pienen ajan jälkeen itää omaa elämää ohjaavia linjauksia.
Yksi minimalismiin liittyvä, todella mielenkiintoinen ajatusmalli, johon vastikään törmäsin, liittyi tavaroiden säästämiseen fantasiaminälle. Tuo ajatusmalli kolahti välittömästi toden teolla ja sai minut hetkessä valmiiksi luopumaan jutuista, joita olin aiemmin kotona säilönyt.
Fantasiaminä on se tyyppi, jota varten säilöö monia juttuja, koska haluaa ajatuksissaan olla se ihminen, joka käyttää niitä. Ne ovat juuri niitä juttuja, joista ei raaski luopua, koska mieleen tulee vaikka mitä tilanteita, joissa niille (teoriassa ainakin) on käyttöä.
Fantasiaminä on se tyyppi, jonka vuoksi kotona on valtava määrä vaikkapa puutarhan hoitoon liittyviä asioita, loputtomasti välineitä huikeiden kakkujen koristeluun ja aivan mielettömän upeita korkkareita, jotka sopivat täydellisesti kaikkiin niihin upeisiin illallistilaisuuksiin.
Fantasiaminä on se, jonka lumilautailureissuja varten komerossa on lumilauta ja jonka Balin sukellusreissuja varten sen vieressä seisovat räpylät ja snorkkeli.
Todellinen minä voi sitten olla jotain ihan muuta.
Todellinen minä voi tykätä kauniiden puutarhojen katselusta, mutta ei silti koskaan saisi aikaiseksi kuokkia kasaan omaa upeaa puutarhaa ja sitoutua vielä sen hoitoon. Todellisella minällä ei todellakaan olisi siihen aikaa eikä todellinen minä edes asu talossa, jossa siihen olisi mahdollisuuksia.
Todellinen minä voi ihailla kauniita kakkuja Pinterestissä, mutta tosipaikan tullen silti mielummin käyttää jo valmiiksi kortilla olevan aikansa johonkin muuhun kuin niiden koristeluun ja maksaa jopa mielummin siitä, että joku muu tekee juhliin upean kakun.
Todellinen minä voi kokea itsensä melkoiseksi kissaksi korkeilla koroillaan seistessä, mutta tiedostaa kuitenkin, ettei omaan elämään kuulu realistisesti ajateltuna kuin korkeintaan kerran vuodessa tilaisus, jossa noita korkkareita voi käyttää ja sielläkin ne vain sattuvat jalkoihin, minkä vuoksi viisi paria huikean korkeita korkoja voi olla liioiteltua.
Todellinen minä voi myös olla lumilautaillut kerran viisi vuotta sitten, mutta sen jälkeen valinnut silti aina lasketteluloman sijaan matkan etelän lämpöön. Todellinen minä ei myöskään käy ollenkaan niin aktiivisesti sukeltamassa ja jos totta puhutaan, on todellinen minä kokeillut sitä vain kerran.
Minulta ei löydy kotoa tarvikkeita puutarhan hoitoon, kakkujen koristeluun, sukkellukseen tai lumilautailuun eikä edes loputonta määrää korkkareita, mutta minulta löytyi silti monia sellaisia tavaroita, jotka olivat ehdottomasti enemmän fantasia-Virveä varten säästettyjä kuin todellista minääni.
Minulla on fantasiaminä, joka tekee vaikka mitä sitten kun vain on aikaa ja elämäntilanne sen sallii. Fantasiaminäni on se tyyppi, joka lukee vuosia jemmaamani kirjat ”sitten kun minulla on aikaa”, kipittelee päivät pitkät korkeissa koroissa, näyttää supercoolilta tekonahkaisessa minihamessa ja huikean söpöiltä satiinirusetilla koristetuissa lenkkitossuissa.
Fantasiaminäni opettelee kuvaamaan ja tarvitsee siksi kameran kaulanauhaa ja jopa toista kameraa. Fantasiaminäni alkaa myös juosta ja tarvitsee siksi sykettä mittaavaa vyötä. Fantasiaminäni pitää jopa säännöllisesti juustoiltamia ja tarvitsee siksi erilaisia juustoveitsiä. Fantasiaminäni tekee myös jokaiseksi työaamuksi jääkaappiin valmiiksi aamiaisen otettavaksi töihin mukaan ja säästää siksi jogurtin ja myslin täydellisesti erottelevaa kuppia.
Fantasiaminäni vaikuttaa muutenkin suoranaiselta yli-ihmiseltä, joka tekee vähän kaikkea ja opettelee vaikka mitä taitoja.
Haluan ajatuksissani olla se ihminen, joka käyttää noita juttuja, mutta tosiasiassa en kuitenkaan ole. Ongelmana onkin, että tuo tyyppi on olemassa vain fantasioissani eikä todellinen minäni tule tekemään mitään niistä asioista, joita fantasiaminäni tekee, joten on myös aivan turhaa säästää tavaroita sille tyypille, joka en oikeasti ole.
Kävinkin kaikki tavarani läpi jälleen kerran ja mietin, mitä kaikkea olen säästänyt tuolle fantasiaminälleni. Oli jotenkin todella vapauttavaa ja suorastaan jopa helpottavaa myöntää monien tavaroiden kohdalla, etten ole säästänyt sitä itseäni varteen vaan sitä fantasiaminää, joka en oikeasti ole.
Tuntui hyvältä saada myöntää, että omassa kodissani saan olla juuri sellainen kuin olen eikä minun tarvitse olla täällä kukaan muu – eikä varsinkaan se vähän kaikkea tekevä yli-ihminen, joka joskus vielä mahtuu kaikkiin säästämiinsä vaatteisiin, taikoo keittiössä huikeita luomuksia ja sporttailee vaikka millä tavalla.
Ne tavarat, joista päästin irti olivat juuri niitä, joista en ollut raaskinut luopua, sillä olin ajatellut niille olevan vielä joskus käyttöä.
Olin jo esimerkiksi kymmenisen vuotta säästänyt kirjaa nimeltä Not bying it, jonka kirjoittaja ei ostanut vuoteen mittään. Kirja kuulosti todella mielenkiintoiselta ja juuri sellaiselta, että minun tulisi lukea se.
Tosiasiassa olin tuon kymmenen vuoden aikana alkanut lukea kirjaa niin moneen kertaan, etten edes pysynyt kärryillä ja aina lopettanut, koska se ei vain temmannut mukaan. Kun saan käteen hyvän kirjan, luen sen usein siltä seisomalta tai ainakin parissa päivässä, mutta tämän kanssa en vain päässyt eteenpäin. Fantasiaminäni lukisi kirjan, mutta todellinen minäni koki, ettei se ollut millään tavalla mukaansa tempaava ja olisi kyllä jo lukenut sen jos olisi sen halunnut lukea. Todellinen minäni päätti, että kirja lähti kertoon.
Luovuin lisäksi mm. supersöpöistä vaaleanpunaisista lenkkareista, joissa fantasiaminäni sipsutteli pitkin katuja, mutta todellinen minäni olisi kulkenut pari korttelia perässä häveten. Olin hankkinut lenkkarit joskus siksi, että ne näyttivät netissä aivan älyttömän söpöiltä, mutta eivät livenä olleet yhtään minun tyyliäni ja kehtasin käyttää niitä vain kotinurkilla kauppareissuilla, kun kukaan ei tuntenut minua.
Lähteä sai myös fantasiaminääni täydellisesti pukeva tekonahkainen hame, joka on todellisen minäni päällä vain mauttoman lyhyt, lähti aina kävellessä nousemaan liian ylös ja oli vyötäröltä niin löysä, että sitä sai tasaisin väliajoin olla pyöräyttelemässä alkuperäiseen asentoonsa.
Fantasiaminäni omistaa vielä ainakin yhden ylikalliin käsilaukun ja videokameran, joita yritän kaupata verkossa, sillä en vieläkään vain raaski luopua niistä ilmaiseksi. (Kerroin näistä juuri pari päivää sitten julkaisemassani postauksessa, jossa annoin vinkkejä siihen, kuinka arvokkaista tavaroista voi olla helpompaa luopua.) Muuten fantasiaminälläni ei enää ole (tietääkseni ainakaan) liiemmin tavaroita.
Vaikka luovuinkin mielelläni fantasiaminälleni varaamista tavaroista, on minusta kuitenkin mukava muistaa, ettei niistä luopuminen silti tarkoita, ettenkö voisi joskus alkaa tehdä niitä asioista, joihin liittyvistä tavaroista nyt luovuin.
Lumilaudasta luopuminen ei esimerkiksi tarkoita, ettei koskaan voisi lumilautailla, vaan ihan vain sitä, että jos joskus vielä sattuu menemään lautailemaan, voi laudan vuokrata. Jos kakkujen koristelusta joskus ihan oikeasti innostuu, voi koristeluvälineet hankkia uudelleen. Jos ei kuitenkaan koe olevansa se ihminen, joka käyttäisi fantasiaminälle varattuja tavaroita, voi niiden säilyttäminen olla aivan turhaa.
(Minulla ei siis edelleenkään itselläni ollut lumilautaa tai välineitä kakkujen koristeluun, mutta olisi kyllä voinut olla. Sen sijaan olin säästänyt fantasiaminälleni paljon kosmetiikkaan liittyviä juttuja, joista fantasiaminäni taatusti joskus bloggaisi, mutta todellinen minäni ei sitä tekisi. Tällainen juttu oli mm. eBaysta ostettu ihon kosteus- ja öljytasapainoa mittaava laite sekä monta muuta sellaista ihan hauskaa juttua, jotka oli kiva kokeilla, mutta jotka oikeasti koen täydeksi roskaksi enkä halua kannustaa ketään ostamaan niitä ja joista en siksi bloggaisi.)
Fantasiaminä-konseptiin tutustuminen ja fantasiaminäni tunnistaminen on ollut yksi ylivoimaisesti parhaista apukeinoista tavaroiden vähentämiseen. Sen löytämisestä jo aiemmin olisi taatusti ollut hurjasti apua, sillä se olisi auttanut minua karsimaan pois monet turhat tavarat jo aikoja sitten, mutta parempi kuitenkin, että löysin sen nyt kuin kuin että se olisi jäänyt kokonaan löytämättä.
