Olen työskennellyt kosmetiikan parissa lähes 15 vuotta, joten en ole voinut välttyä kuulemasta, kuinka ranskalaiset rakastavat hajuvesiä. Siitä huolimatta, että olin törmännyt lauseeseen jatkuvasti, olin kuitenkin ohittanut sen hauki on kala -tyyppisenä hokemana sisäistämättä täysin, mitä sillä tarkoitettiin. Vasta nyt Pariisissa olen kuitenkin alkanut kunnolla ymmärtää, kuinka hulluina ranskalaiset ovat tuoksuihin.

Olen saanut asua Lontoossa kahdesti ja aina lempikaupunkiani kysyttäessä nimeän Lontoon empimättä. Yksi asia, jota Lontossa rakastan on pyykinpesuaineen tuoksu. Jos ei ole käynyt Lontoossa, voi tämä ehkä kuulostaa oudolta, mutta minulle vahva pyykinpesuaineen tuoksu ja Lontoo liittyvät aina toisiinsa.

Lontoon kaduilla kävellessä nenään tuulahtaa nimittäin säännöllisesti usein melko vahvakin pyykinpesuaineen tuoksu, joka on peräisin ohikulkijoiden puhtaista vaatteista. Rakastan sitä ja ihan erityisesti rakastin niitä viikonloppuaamuja, kun kotona tuoksui pyykinpesuaine, kahvi ja aamiaiseksi paahdettu leipä. Se yhdistelmä on kaikista maailman tuoksuista oma suosikkini.

Kun saavuin Pariisiin huomasin, että täälläkin nenääni tuulahti usein melko vahva pyykinpesuaineen tuoksu. Se oli peräisin paitsi ihmisistä, mutta myös kadunvarsien itsepalvelupesuloista, joita pienissä ja kalliissa asunnoissa asuvat pariisilaiset näyttivät käytännöllisyyssyistä suosivan.

Toinen asia, johon kiinnitin huomioni oli, ettei ilmassa häivähdellyt ajoittain vain pyykinpesuaine, vaan myös sekalainen hajuvesien kirjo. Lähes jokainen ohikulkija tuntuu jättävän jälkeensä vienon tuulahduksen hajuvettä.

En ole itse hajuvesi-ihminen, sillä vaikka tykkäänkin tuoksutella niitä, alkavat useimmat hajuvedet ällöttää minua nopeasti ja laukaisevat pahimmillaan jopa migreenin. Ei siis puhettakaan, että voisin keräillä itselleni monipuolisen hajuvesikokoelman ja piehtaroida erilaisissa tuoksuissa.

Pariisin kaduilla hajuvesien häivähdyksiä haistellessa onkin kuitenkin ollut parasta juuri se, että saatan vain haistaa ohikulkijoiden tuoksuja pienen hetken verran, mutta minun ei tarvitse jäädä nuuskimaan niitä pidemmäksi aikaa. Näin aistittuina ne hurmaavat totaalisesti ja minun tekee välillä jopa mieli rynnätä ihmisten perään kysyäkseni, mitä hajuvettä he käyttävät. Tämä halu toistuu kuitenkin päivittäin niin usein, että olen jo antanut sen olla – muuten saisin nimittäin olla jatkuvasti juoksentelemassa ihmisten perässä.

Pariisilaisten hajuvesissä on minusta parasta se, että ne tuntuvat usein hyvinkin uniikeilta ja vaikuttaa siltä, että sitä täällä nimenomaan tavoitellaan. Täällä ei näytetä tuntevan tuoksuyliherkkyyttä samalla tavoin kuin meillä Suomessa, mikä on hieman hämmentävää.

Kuinka pariisilaiset eivät saa samalla tavalla yliherkkyysreaktioita tuoksuista kuin me suomalaiset, vai onko kyse vain tottumiskysymyksestä? Onko kyseessä kulttuurisidonnainen vai jopa kenties geneettinen juttu?

Kun myin Suomessa hajuvesiä Kicksissä, Siljan Serenade -laivan tax freessa tai kosmetiikan verkkokaupassa tuntui, että riittäisi, kun myynnissä olisi kymmenkunta tuoksua. Suomalaisilla oli selvät suosikit, jotka tuntuivat olevan sellaisia yleisesti hyväksyttyjä samat bossit, dieselit ja pacorabannet kelpasivat kaikille.

Jotain tiettyä tuoksua haluttiin ostaa siksi, että se oli haistettu jossain ja se tuoksui hyvälle. Ystävätkin olivat sanoneet, että se tuoksui hyvälle, joten sille olisi soveliasta tuoksua. Meillä halutaan aina tietää, mitkä ovat tällä hetkellä suosituimpia tuoksuja, koska olihan niiden pakko olla hyviä, jos niin moni osti niitä. Laivalla työskennellessäni yksi toimivimmista myyntiargumenteistani tuntui jopa usein olevan ihan vain se, että kerroin jonkun tuoksun olevan todella suosittu.

Pariisissa koko lähetymistapa hajuvesiin vaikuttaa oleva aivan toisenlainen. Täällä ei hankita hajuvettä, jotta voisi aina haistaa sen valloittavan hajuveden tuoksun, johon on itse niin mieltynyt, vaan tuoksu valitaan osaksi omaa tyyliä. Täysin tusinatavaraa tunnutaan usein jopa välttelevän, jotta oma hajuvesi olisi uniikki, oman tyylin jatke.

Tuntuu, ettei ranskalainen vain kanna jotain hajuvettä, vaan hänen koko sielunsa on kuin se parfyymi, jonka aistimalla voi tehdä päätelmiä henkilöstä aivan kuten vaatteiden ja meikinkin perusteella – tai ainakin yrittää tehdä niitä.

Suomessa tuntui lähes mahdottomalta saada asiakkaita haistelemaan tai varsinkaan ostamaan sellaisen tuotemerkin tuoksuja, joiden nimet eivät olleet yleisessä tiedossa. Jos tuoksun valmistaja ei ollut erittäin tunnettu ja kaikki eivät halunneet ostaa hajuvettä tarkoittaa se suomalaisille, että siinä on pakko olla jotain vikaa.

Pariisissa taas tuntuu, että tavaratalojen hajuvesiosastot ovat täynnä harvinaisempia merkkejä ja siellä täällä on pieniä hajuvesimyymälöitä, jotka myyvät uniikkeja tuoksuja. Minä tosin hieman arastelen suomalaisena astua näihin pieniin myymälöihin sisään, sillä haluan haistella tuoksuja rauhassa.

Yksi suosikkipaikoistani on kuitenkin tunnetun Printemps-tavaratalon hajuvesiosasto, joka on aivan mieletön. Kokonaisen kerroksen täyttävältä osastolta löytyvät ne “pakolliset perusjutut”, mutta niiden lisäksi se on täynnä myös hieman vähemmän massatuoksuina tunnettuja merkkejä, joiden hajuvesiä on ihana haistella.

On kiehtovaa vaeltaa tuntemattoman merkin luota toiselle ja vain haistella tuoksuja läpi miettien, voisinko minä tuoksua tältä ja kuvastaako tämä tuoksu persoonaani.

Olen jo useampana päivänä kurvannut täällä kemppareiden tuoksuhyllyille ja suihkuttanut iholleni (ilmeisesti) klassisia Roger & Gallet -hajuvesiä, joissa on vähän sellainen mummomaisen vanhanaikainen fiilis.

En tiedä, käyttävätkö kuulemma erityisesti saippuoistaan tunnetun, jo 1800-luvulta lähtöisin olevan merkin tuoksuja muut kuin vanhemmat rouvat, mutta niissä on jotain sellaista ihanan pariisimaista, että olen jopa alkanut harkita, voisiko ostaa matkamuistoksi merkiltä itselleni signatuurituoksun, jolta jokainen ei Ruotsissa tuoksuisi.

Suositteko te tunnettujen merkkien vai harvinaisempien brändien hajuvesiä?