Huiveja ja sidontaa

Tänään on luvassa hieman erilainen videopostaus, kuin mihin blogissani ollaan totuttu. Halusin kuitenkin tehdä postauksen aiheesta, sillä vaikka kyseessä ei olekaan kosmetiikkatuote, on se silti erittäin lähellä sydäntäni. Toivottavasti saatte postauksesta vinkkejä ja ideoita, joita voitte itse soveltaa omassa käytössänne!

Kiinnostuneille tiedoksi, että oma huivini on ostettu ihan vähän aikaa sitten Lindexin alesta, jossa samoja huiveja oli myynnissä myös valkoisena (jollaisen itsellenikin myös nappasin). Olen nähnyt huiveja myynnissä vielä monissa Lindexeissä, eli eikun alerekkejä kurkkimaan!

Pahoittelen pientä mahdollista niiskutusta, vuotuisen syysflunssan kuume on lähtenyt, mutta niiskuttelu vielä jäänyt.

PS. Video on muuten kuvattu Canonilta lainaan saamallani kääntyvällä näytöllä varustetulla PowerShot G12 -kameralla, josta olen ollut täysin hurmoksessa!

Lähden tänään kymmeneksi päiväksi Englantiin viettämään laatuaikaa Englantilaistuneen Herrasmieheni kanssa, joka ymmärtää kameroiden päälle huomattavasti tätä neitiä enemmän ja saakin näin ollen pitää pikaisen intensiivikurssin minulle kameran eri ominaisuuksien käytöstä. Kamera on jo nyt antanut minulle niin paljon uutta intoa blogijuttuihin, että tulen varmasti teidänkin iloksenne investoimaan omaankin kappaleeseen, sillä tämän kameran jälkeen mitkään vanhalla Ixus S130 -pokkarillani otetut kuvat eivät enää tunnu miltään…