Kodittomuus ei sinäänsä ole häirinnyt, sillä olen ehtinyt olla Suomessa kesän aikana vain kerran kymmenen päivää putkeen (ja nekin asuimme Englantilaistuneen Herrasmieheni vanhempien luona). Muuten olen aina lähtenyt reissuun heti seuraavana päivänä töistä tultuani ja palannut töihin lähes suoraan reissun päältä – välillä vain juuri ja juuri edellisen vuorokauden puolella.
Ajattelin aluksi, että jatkuva reissaaminen ja kodittomuus on mahtavaa, sillä silloin ei ole sidottu mihinkään tiettyyn paikkaan. Tämän kesän jälkeen voin kuitenkin jo sanoa, että kaipaan niin paljon sitä tunnetta, että voin edes sanoa lähteväni töistä kotiin! Nyt minä vain lähden töistä. Ja sitäpaitsi minulle muutenkin kotoisimmalta tuntuva paikka on tällä hetkellä ollut työpaikkani hytti, mikä jo itsessään on hieman säälittävää…
Millainen koti minua sitten odottaa Englannissa?
En tiedä.
Muutamme Englantilaistuneen Herrasmieheni kanssa Lontooseen tiistaina (tulen töistä pois maanantaina) eikä meillä ole asuntoa. (Ei sillä, että olisin vielä edes pakannutkaan mitään.) Lennämme kaupunkiin matkalaukkuinemme ja menemme luultavasti hotelliin yöksi. Olemme sopineet asuntonäyttöjä keskiviikosta alkaen ja toivomme, että asuntoasiat järjestyvät sen viikon aikana kuntoon -tai ainakin minä toivon, sillä kun muuton toisella osapuolella alkavat seuraavana maanantaina työt, en tule näkemään häntä liiemmin pariin viikkoon. En edes öisin. Sellaista se on se kiireisen lontoolaisen työntekijän elämä.
Ja minähän en voi tehdä mitään vuokrasopimuksia yksin, sillä minulla ei ole englantilaista pankkitiliäkään. Ja sitäpaitsi pankkitilin avaamiseen tarvitsisi englantilaisen osoitteen, jota minulla ei tietenkään ole, koska minulla ei ole sitä tiliäkään. Lisäksi minun pitäisi varmasti voida todistaa olemassaoloni kaasulaskulla, jollaista minulla ei voi olla, koska minulla ei ole asuntoa, johon sellaisen tekisin, sillä minulla ei voi olla asuntoa ilman pankkitiliä….
Aloitan tulevana maanantaina kuukauden kesälomani toivoen, että minulla on Lontoossa lopulta joku paikka, jossa sitä viettää ja jossa siitä voi nauttia.
Mitä eniten kodissa kaipaan on sen tuoma rauha. Rakastan olla yksin omassa rauhassani ja mennä omilla ehdoillani ja puuhailla mitä haluan ja milloin haluan. Rakastan sitä, ettei minun vielä Helsingissä asuessani (ja etäsuhteessa eläessäni) tarvinnut kymmenen päivän vapaajaksollani nähdä ketään ihmistä useaan päivään jos en sitä halunnut ja sain vain olla rauhassa. Nyt en ole saanut moista luksuksenomaista rauhaa kolmeen kuukauteen, sillä vaikka olenkin töissä sentään saanut nukkua yksin ja viettää iltapäivisin välillä muutaman tunnin yksin, ei se ole mitään verrattuna täydelliseen omaan kellottamattomaan rauhaan. Reissatessa, vanhempien luona yöpyessä tai Herrasmieheni kanssa aikaa viettäessä en koskaan saa olla täydellisen yksin hetkeä pidempään.
Vaikka olisikin siis mukavaa päästä orientoitumaan Lontoon arkeen oman kullan kainalossa, olen todella onnellinen, että saan vihdoin omaa aikaa. Lontoossa minulla ei ole perhettä eikä ystäviäkään ympärillä, joten saan todellakin olla hetken omassa rauhassani hyvällä omallatunnolla ihmisten seurasta kieltäytymättä ja tutkia kaupunkia omaa tahtiani ja mennä oman mieleni mukaisesti. Kunhan vaan löydämme ensin sen asunnon…
Olen itse luonteeltani melkoinen stressaaja ja parisuhteen tasapainottamiseksi sen toinen puoli osaa onneksi ottaa asiat rennommin. Hyvä näin, sillä muuten minäkin olisin jo hermoraunio tässä epätiedottomuuden tilassa!
Kuten kerroin, on muutto siis edessä tiistaina enkä yhtään tiedä, mitä seuraavan kuukauden aikana tulee tapahtumaan ja kuinka pääsen koneelle ja bloggailemaan. Ellemme muuta taloon, jossa on netti jo valmiina, voi oman netin kytkemisessä mennä vielä asunnon etsinnän jälkeen kuukausikin -nettitikut kun eivät tuossa kehitysmaassa kunnolla edes toimi kuulemma. Voi siis olla, etten pääse kovin aktiivisesti bloggailemaan teille.
Olen ajastanut joitakin postauksia ja hankin puhelimeeni paikallisen kännykkäliittymän ja netin (prepaidina tietenkin, sillä ilman kaasulaskua, pankkitiliä ja osoitetta en voisi muuta saadakaan), jotta saan edes julkaistua kommentit ja surffailtua netissä hieman, mutta koska postaaminen puhelimellani on lähes mahdotonta en voi taata, miten saan postailtua. Yritän kuitenkin vähintään löytää nettikahvilan, josta saan päivitettyä kuulumisiani edes välillä.
Elämä helpottuu huomattavasti sitten, kun vaan saamme asunnon ja netin!
Sellaisia tunnelmia täällä, siis. Pitäkää peukkuja pystyssä puolestani, että asiat järjestyvät!