Tämä postaus on kaikille niille, jotka miettivät, ettei elämä ole juuri nyt välttämättä sitä, mitä sen haluaisi olevan.

Kaikille niille jotka miettivät, että teoriassa tietävät, mitä elämänsä haluaisivat olevan, mutta joista nyt vaan tuntuu paljon helpommalta antaa tilanteiden ja asioiden olla juuri niin kuin ne nyt ovat. Mitä sitä turhaan lähtemään säätämään tilanteita, kun ne ovat ihan ok näinkin ja olemassa olevassa tilanteessakin voi elää, vai mitä?

Mitäs, jos sittenkin joskus uskaltaisi ottaa sen rohkaisevan askeleen, jonka ottamista on miettinyt pitkään? Mitäs jos sittenkin uskaltaisi sanoa, että tämä on kyllä jees, mutta parempaakin voisi olla? Mitäs, jos lakkaisi pelkäämästä, ettei parempaa ehkä olekaan ja kohtuulliseen on ihan jees tyytyä?

Mitäs jos uskaltaisi ajatella, että elämiä on käytettävänään vain yksi, ja että jos vain on tarpeeksi rohkea ja uskaltaa luopua hyvästä saavuttaakseen parempaa, voi ehkä tulla onnellisemmaksi kuin mitä ikinä kuvittelikaan?

Mitäs jos vain päättäisi, että pyrkii kohti jotakin ja vaikka matka kohti sitä vaikuttaisikin kivikkoiselta ja välillä hieman sydäntäkin raastavalta olisi vaan rohkea, ja menisi määrätietoisesti eteenpäin?

Minä olin päättänyt, että kun olen 27, on edessäni elämäni paras vuosi. Kun vuosi alkoi, minusta tuntui, että niinhän tämä ehkä olisikin. Ehkä. Kaikkihan oli aika hyvin ja minulla oli suht hyvä fiilis kaikesta.

Sitten se iski yhtäkkiä: Kaikki oli ihan jees, mutta asiat voisivat olla eri tavallakin. Toisaalta, mikäs tässä on ollessa. Toisaalta, mikä hemmetti minä olisin enää ikinä sanomaan kellekään, että ei kannata jumittua ihan jees -olotilaan, vaan mennä aina kohti parempaa, jos en tekisi niin itsekään. 

Sitten muistin viime kesän. Tein tuona kesänä elämäni suurimpia päätöksiä ja hei, minähän olen yhä elossa ja onnellinen nytkin. Tai oikeastaan onnellisempikin. Ehkä nyt olisi aika jälleen todistaa itselleen, että aina voi olla onnellisempi kun vaan seuraa sydäntään ja luottaa omiin vaistoihinsa ja itseensä. Elämä kyllä kantaa kun uskaltaa vain heittäytyä.

Tahtoisinkin omistaa kaikille teille samojen asioiden kanssa pähkäilleille yhden biisin, jonka sanat kannattaa käydä ajatuksella läpi.

One Republic, I lived

Hope when you take that jump 

You don’t fear the fall 

Hope when the water rises 

You build a wall 

Hope when the crowd screams out 

They’re screaming your name 

Hope if everybody runs 

You choose to stay 

Hope that you fall in love 

And it hurts so bad 

The only way you can know 

Is give it all you have 

And I hope that you don’t suffer 

But take the pain 

Hope when the moment comes 

You’ll say… 

I, I did it all 

I, I did it all 

I owned every second 

That this world could give 

I saw so many places 

The things that I did 

Yeah, with every broken bone 

I swear I lived  

Hope that you spend your days 

But they all add up 

And when that sun goes down 

Hope you raise your cup 

I wish that I could witness 

All your joy and all your pain 

But until my moment comes
I’ll say…  

I, I did it all 

I, I did it all 

I owned every second 

That this world could give 

I saw so many places 

The things that I did 

Yeah, with every broken bone 

I swear I lived 

Whoa
Whoa
Whoa
Oh
Oh 

Yeah, with every broken bone
I swear I lived 

Yeah, with every broken bone
I swear I lived 

I, I did it all 

I, I did it all 

I owned every second 

That this world could give 

I saw so many places 

The things that I did 

Yeah, with every broken bone 

I swear I lived 

 

Tässä sama vielä musisoituna.

 Trust me, it will be worth it!

PS. Terkut sille ihanalle lukijalleni, joka pari päivää sitten kertoi rohkeudestaan tehdä suuri elämänmuutos. Sinä inspiroit puolestasi tällä kertaa minua!