Kosmetiikasta ja sen ainesosista puhuttaessa asioista tehdään usein kärpästen sijaan härkäsiä.
Yleensä myllyttäjänä on media, joka keksii, että joku kosmetiikan ainesosa voi olla hengenvaarallinen ja julistaa sen sitten varmana tietona kansalle – tai ainakin saa sen kuulostamaan sellaiselta ihan vain spektaakkelihakuisuuden ja klikkiotsikoiden vuoksi.
Tämän artikkelin jälkeen sen jokainen lukija pelkää tuota ainesosaa hulluna, koska se aiheuttaa syöpää, sabotoi munuaiset ja myrkyttää elimistön tai jopa pilaa parisuhteen ja tekee käyttäjästään Elton John -fanin.
Harmi vaan, että toimittaja jätti kertomatta, että tämän tapahtumiseen tarvitaan keskikokoiselta ihmiseltä todellisuudessa altistuminen viidelle grammalle ainesosaa ja lainsäädännön mukaan kosmetiikan sallittu enimmäisarvo on 0,002 prosenttia tuotteen koostumuksesta. Hups.
Suolakin on keholle vaarallista, jos sitä vetää liikaa, mutta normaalikäyttö ei ole.
Tottakai moni yksittäinen ainesosa voi kuulostaa pelottavalta. Niin pelottavalta, että itsekin miettii, pitäisikö sitä vetää nimi addressiin ja vaatia kyseisen ainesosan käytön kieltoa kosmetiikassa.
Yksi tällainen on divetymonoksidi, joka on hyvin yleinen kosmetiikan raaka-aine ja joka nostetaan usein esiin tällaisissa keskusteluista.
Tässä pientä listaa divetymonoksidin mahdollisista, minusta ainakin varsin hurjilta kuulostavista haittavaikutuksista:
- Saattaa jopa aiheuttaa palovammoja
- On löydetty usein kuolemaan johtavista syövistä sairastuneilta potilailta paljastuneista kasvaimista
Lisää kasvihuoneilmiötä - Tunnetaan myös nimellä hydroksylihappo ja aine on tärkeänä osana happosateita
- Aiheuttaa maaperän eroosiota
Divetymonoksidia käytetään kosmetiikan lisäksi myös näissä tarkoituksissa:
- Teollisena liuottimena ja jäähdytysaineena
- Ydinvoimaloissa
- Styroksin valmistuksessa
- Torjunta-aineiden levityksessä (ainesosa pysyy tuotteessa jopa pesemisen jälkeenkin)
- Tiettyjen roskaruokien ja valmisruokien lisäaineena
Tottakai tämän kaiken kuultuaan tulee väkisinkin miettineeksi, että, mitä meidän kosmetiikkatuotteisiimme oikein laitetaan.
Divetymonoksidille altistuminen tappaakin tuhansia ihmisiä vuosittain ja jopa Suomessa on vuosittain sille altistumisen aiheuttamia kuolemia. Kuka voi haluta ja jopa sallia, että kosmetiikkatuoteissa käytetään moista myrkkyä?
YK:n ilmastokokouksessa 2010 monet edustajat jopa allekirjoittivatkin ehdotuksen aineen käytön kiellosta nämä faktat kuultuaan, mutta silti sitä saa yhä käyttää!
Kuulostaa aivan uskomattomalta. Tai no, kuulostaa, mutta ei oikeasti ole ollenkaan uskomatonta, vaan täysin järkevää, ettei ainesosan käyttöä ole kielletty.
Tiedättekö miksi?
Koska divetymoniksidi on tuttavallisemmin H2O ja vieläkin tuttavallisemmin vesi.
Kärpäsestä tehtiin siis härkänen nostamalla esiin vain valitut faktat.
Tätä tunnettua divetymonoksidihuijausmallia käytetään usein saamaan ihmiset ymmärtämään, että mikä vaan voi olla riski ja vaarallistakin, jos altistuminen sille ei ole kontrolloitua.
On turvallista juoda vettä kaksi litraa päivässä, mutta kaksitoista voi olla vaarallista. Sadeilmaa on turvallista hengittää, mutta keuhkoja ei kannata vetää täyteen ympäröivää vettä kesken syvänmerensukelluksen.
Leijona on vaarallinen eläin. On silti turvallista altistua sille sen verran, että katsoo sitä eläintarhassa kaltereiden läpi. Konkreettiseksi uhkatilanteeksi homma kuitenkin muuttuu, kun leijonaa meneekin katsomaan häkin sisälle. Molemmissa tilanteissa osallisena on edelleen se sama vaarallinen leijona, mutta toisessa sille altistutaan vielä niin vähän, että se ei ole vielä riski ja toisessa puolestaan jo ihan liikaa.
Kosmetiikka on aihe, josta saadaan helposti järjettömät spekulaatiot aikaan julistamalla, että vaikkapa huulipunasta on löydetty lyijyä ja nyt jokainen lukija pelkää punien käyttöä.
Mitä kuitenkin unohdettiin sanoa oli, että ensinnäkään lyijyä ei ole nimenomaan käytetty punan valmistuksessa tarkoituksella, vaan se on joutunut sinne jonkun raaka-aineen valmistuksen sivutuotteena. Okei, ehkä vähän selittelyn makua, mutta minusta on olennaista nostaa esiin, ettei huulipuniin vain lisätä lyijyä, kuten moni tuntuu luulevan.
Toinen asia, joka myös ”unohdetaan” usein mainita on, että itseasiassa jotta lyijy olisi vaarallista ihmiselle, tarvittaisiin sitä todellisuudessa tuhatkertainen määrä löydettyyn rippeeseen nähden. Tätä ilmiötä näkee mediassa aina silloin tällöin.
Samalla tavalla yksittäisistä, kosmetiikassa sallituista ainesosista tehdään mörköjä. Yhtäkkiä joku aine onkin tappava tai kehon osia tuhoava, mutta kukaan ei mainitse, että jotta näin oikeasti olisi, täytyisi sille altistua huomattavasti enemmän kuin mitä kosmetiikkapitoisuuksien rajat sallivat.
Totta tietysti on, että vaikka viidessä yksittäisessä tuotteessa jokaisessa olisi sallittu määrä ainetta, voisi näiden viiden tuotteen käyttö yhdessä periaatteessa ylittäää sitten jo sen sallitun rajan, mutta tätäkin ”kemikaalicocktail-ilmiötä” on mietitty paljon.
Ei siis suinkaan ole niin, että jos on todettu, että aineelle X on keskikokoisen ihmisen turvallista altistua korkeintaan 0,2 gramman pitoisuuksina ennen kuin se saisi vaikkapa munuaiset sanomaan poks, että yksittäisen kosmetiikkatuotteen korkeimmaksi sallituksi pitoisuusrajaksi laitettaisiin tuo luku.
Korkein sallittu pitoisuus voi olla vaikka 0,02 prosenttia, jolloin riski sen ylittymiseen omalla kemikaalikocktailillakaan ei olisi suuri. (Ja kosmetiikkatuotehan ei itsessään imeydy niin syvälle, mutta esim. huulipunaa voi väkisinkin tulla hieman syötyä.)
Lööppejä tai blogipostauksia kosmetiikkamaailman ”hirviöaineista” lukiessa onkin siis hyvä muistaa pitää pää kylmänä.
EU:n kosmetiikkalainsäädäntö on maailman tiukin ja jos siinä esimerkiksi kielletään joidenkin aineiden käyttö, ei se aina edes tarkoita, että aineet olisivat vaarallisia. Se voi myös tarkoittaa, ettei niiden turvallisuudesta vain ole toimitettu vielä tarpeeksi tietoa.
Jotkut huutavat hysteerisinä, että katsokaa nyt, kuinka vaarallisia ne ovat, kun lakikin kieltää niiden käytön yhtäkkiä, mutta todellisuudessa voikin vaan olla, että ne on laitettu ”tauolle” hetkeksi ennen kuin joku toimittaa komissiolle tarpeeksi tietoa niiden turvallisuudesta.
Palaan aiheeseen myöhemmin tulevissa Inside the Industry -sarjan postauksissa kertomalla, millaisita turvallisuusarviointeja jokaiselle EU:ssa markkinoille tuodulle tuotteelle on tehtävä ennen kuin sitä saa myydä.
