Postasin blogissani jonkin aikaa sitten kynsilakkojen valmistuksesta ja siitä, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, kun kehitellään hyvää kynsilakkaa.
Tämän päivän Inside the Industry postauksessa mietitään, miksi kynsilakkapullon pohjalla on yksi tai kaksi teräksestä tehtyä helmeä. Kirkkaissa kynsilakoissa näitä ei tarvita, mutta värilakkojen koostumuksen kannalta ne voivat olla erittäin tärkeitä.
Koska kynsilakkamassa voi olla pullossa seisoessaan jämäkkää, auttaa kynsilakkapullon pyörittely käsien välissä noiden massaa sekoittelevien helmien avustuksella sitä muuttumaan hetkellisesti hieman juoksevammaksi, jolloin se levittyy siveltimellä kynsille huomattavasti paremmin.
Lakan seistyä taas käytön jälkeen hetken pullossaan palaa lakan koostumus takaisin entiselleen alkuperäisemmän jämäkämmän koostumuksen mukaiseksi.
Helmien avulla kynsilakan viskositeettia eli juoksevuutta voidaan siis muuntaa hetkellisesti niin, että lakka onkin käytön ajan hieman juoksevampaa ja siksi helpompaa käyttää. Vaikutus on siis vain ollut väliaikainen eikä vaikuta kynsilakan koostumukseen pysyvästi.
Kyse on ilmiöstä nimeltä tiksortopia eli lepojähmeys. Esimerkiksi ketsuppi on pullossa seistessään jähmeää, mutta kun pulloa ravistaa ennen sen käyttöä, tulee ketsuppi ulos helpommin. Kyse on samasta ilmiöstä.
(Kannattaa kuitenkin aina muistaa, että lakkapulloa tulisi aina ravistelun sijaan pyöritellä käsien välissä, sillä ravistelu voi saada pullossa olevan ilman kanssa yhdessä aikaan lakkamassassa ilmakuplia.)
