Laivaamme mahtuu kerralla reilut 2800 matkustajaa, joista suurin osa on lähes poikkeuksetta suomalaisia. Toinen enemmistö ovat ruotsalaiset, mutta venäläiset tulevat hyvänä kolmosena. Kesäaikaan yhdellä risteilyllä voi kuitenkin olla jopa yli 50 eri kansallisuutta edustettuna, joten asiakkaiden kirjo on laaja.
Suosikkiasiakkaitani ovat ehdottomasti ruotsalaiset. Vaikka välillämme on hyvin usein kielimuuri, ovat ruotsalaiset silti lähes poikkeuksetta jo persoonina aivan ihanan aurinkoisia. Ruotsalainen sanoo AINA kassalle tullessaan pirteästi ”Heijj!!!” tai muuta mukavaa. Ruotsalainen ei mumise epämääräisiä lattiaan katsellen vaan puhuu selkeällä äänellä (murteesta tosin voidaan keskustella sitten…) eivätkä edes lapset ole huonotapaisia vaan uskaltavat puhua kassatädillekin selkeästi.
Ruotsalaiset muuten käyttävät paljon enemmän käteistä rahaa kuin suomalaiset ja suomalaisiin verrattuna vain korkeintaan viidesosa (yleensä vähempikin) käyttää korttia maksuvälineenä!
Välillä on hankalaa tietää, mitä kieltä asiakas puhuu. Kun asiakas ei sano sanaakaan tullessaan kassalle, on vaihtoehtoja kansallisuudelle useinmiten kaksi: suomalainen tai venäläinen. Kuten edellä kerroin, tervehtivät ruotsalaiset aina reippaasti ja kirkkaalla äänellä, mutta suomalaisten ja venäläisten kanssa on toista. Näiden kahden kansallisuuden erona on usein kuitenkin se, että venäläinen sentään nyökkää usein pienesti. Suomalainen ei koe tarpeelliseksi sanoa mitään.
Kun sitten asiakkaan kansallisuudesta selvää saamatta ilmoitan hänelle, että ”Se olisi neljäkymmentä euroa eller fyra hunda i kronor or forty euros” kysyy hän ”Mitä? Paljon se oikein oli?” ihmetellen hämmentyneenä, miksi en puhu hänelle suomea, kun hän kerran suomalainen on. Hänhän sentään liikautti toista suupieltään suomeksi. Ja ehkä jopa kaivoi nenäänsäkin juuri suomeksi.
Suomalainen on myös yleensä tarkka rahoistaan. Kaiken on ehdottomasti oltava tarjouksessa. Jos tuote on nostettu esiin hyllypäätyyn ja sen maahinta on 30 euroa ja meillä 15 euroa, voi suomalainen asiakas hyvinkin olla ostamassa tuotteen kun sen nyt noin halvalla saa. ”Niin tämäkö on jossain tarjouksessa?” kysyy suomalainen asiakas sitten ja kun kerrot, että ei, itseasiassa se on meillä aina tuohon hintaan, saattaa hän katsella tuotetta hetken, laskea sen käsistään ja todeta, että ”No en minä sitä sitten ota.” Eli jos 15 euroa olisi ollut maissa 30 euroa maksavan tuotteen tarjoushinta, olisi hän ollut valmis ostamaan sen, mutta jos 15 euroa on meillä tuosta tuotteesta normaali hinta, ei hän enää välttämättä tahdokaan tuotetta. Eihän se ole alennuksessakaan.
Venäläiset puolestaan eivät pahemmin kassalla puhu vaan kommunikoivat hymähdyksin. Tai jos he puhuvat, niin he mutisevat venäjää. Vaikka he tietävät, etten ymmärrä sanaakaan, jatkavat he venäjän puhumista. Ja hyminää. Ja heidän täytyy aina saada Chanel vitosta. Ja ostokset on aina pakko saada maksaa vähintään satasilla, vaikka kyseessä olisi kuuden euron ostos ja lompakko olisi täynnä kymppejä ja kolikoitakin.
Venäläisille lahjat ovat todella tärkeitä. ”A prezzzent, pliiizz,” kuuluu ääni usein palvelutapahtuman päätteeksi ja silloin heidän on saatava jotakin. Ihan sama, onko tarjolla meikkilaukkua vai tuoksunäytettä, jotain on saatava. Venäläinen saattaa nojautua lahjaa pyytäessään jopa tiskin yli ja hakea katseellaan ja sormellaan osoitellen lahjaa, jota ilman hän ei tahdo paikalta lähteä. Ja kiitokseksi hymistään ja puhutaan venäjää.
Aasialaiset ovat kaikkein veikeimpiä. Näistä pirulaisista kun ei koskaan voi tietää, mitä he seuraavaksi keksivät. He saattavat viettää useita tunteja liikkeessä pyörien, tutkien ja katsellen. Ja nyt en puhu vain naisista vaan jopa enemmän miehistä.
Nämä vekkulit saattavat jopa raahata tuolin telineen eteen ja istualteen käydä läpi jokaisen tuotteen pakkaus kerrallaan. He eivät kysele myyjjiltä paljoa, vaan lähinnä pyrkivät havainnoimaan asioita itse. Ja kun he keksivät jonkun jännän jutun, ei tuotetta todellakaan osteta koskaan vain yhtä, vaan vähintään viisi (ja yleensä jopa enemmänkin) ja viedään sitten kaikille sukulaisillekin.
Ja nämä löydetyt tuotteet voivat olla mitä tahansa. Asiakas voi keksiä mm. ostaa 10 kappaletta 50 ml Chanelin uusinta tuoksua. Tai 30 kappaletta viiden euron luomiväripaletteja. Tai haluta 12 samanlaista huulipunaa. Ja sitten vielä kahdeksan tuota sävyä. Ja kuusi noita. Ja kohta kaveri tulee perässä ja tekee saman. Laskun loppusumma voi hyvinkin olla neljästäsadasta seitsemäänsataan euroa. Ja yleensä kelpaa vain Chanel, Dior tai Estee Lauder. Ja purkissa ei todellakaan saa lukea ”Made on China”!
Heidän toimiaan ei voi ikinä ennakoida, mikä on näin tilauksienteosta vastuulliselle henkilölle joskus hieman haastavaa. Koskaan ei tiedä, mikä tuote keksitään tyhjentää hyllystä ja mistä joutuu myymään muille (ja lopulle aasialaista seuruetta) eioota.
Toki monilla kansallisuuksilla on omia erityispiirteitään, mutta nämä ovat niitä selkeimmin edustettuja kansallisuuksia, joiden kanssa olen päässyt eniten työskentelemään.
Lopuksi tahtoisin antaa teille laivalla matkustaville ohjeen:
Kun asioitte henkilökunnan kanssa, tehdää heti selväksi, mitä kieltä puhutte. Sanokaa selkeästi ”moi”, ”terve”, ”Hyvää huomenta!”, ”Ottaisin nämä, kiitos!” tai ihan mitä tahansa. Kun henkilökunta tietää, mitä kieltä puhutte, saatte varmasti parempaa palvelua.
Kuinka monet kerrat minulta onkaan jäänyt antamatta asiakkaille alennuskuponkeja ja etuseteleitä (tai kylkiäisiä) ihan vaan siksi, etten ole saanut kiinni, mitä kieltä hän puhuu. Jos nimittäin satun lykkäämään vaikkapa venäläiselle satunnaiselle turistille käteen vain suomeksi ja ruotsiksi tekstitetyn alennuskupongin korumyymälään, menee hän aivan totaalisen sekaisin. Mitä saa ja mistä saa ja koska saa? Saako täältä ja nyt? Ja yritäpä repiä kuponkia hänen ymmärtämättömistä käsistään takaisin enää siinä vaiheessa, kun olet hänelle jotain ilmaista antanut… Helpointa on siis jättää asiakas ilman lippusia, lappusia ja lahjoja. Tyhmästä päästä ja epäkohteliaasta käytöksestä kärsii koko ruumis, vai miten sitä sanotaan.
Onko teillä jotain iän, työn, elämän tai jonkun muun tuomia stereotypioita eri kansallisuuksien ostokäyttäytymisestä jaettavina kanssamme?
Ps. Joku muuten kysyi, mistä tiedän, mitä kieltä alan asiakkaiden kanssa puhumaan. Kun lähestyn asiakasta enkä ole varma, kumpaa kotimaista kieltä hän puhuu, kysyn häneltä yleensä avuntarpeesta kummallakin kielellä: ”Hei, voisinko olla avuksi? Får jag hjälpa dig?” Tässä vaiheessa asiakas yleensä itse ilmaisee, mitä kieltä puhuu tai puhuuko kumpaakaan. Ja jos hän katsoo silmät ymmyrkäisinä, tarjoan apuani vielä englanniksikin. Ja jos hän ei edelleenkään puhu minulle mitään, hymyilen nätisti ja liukenen paikalta. (Pidä tunkkis, perkele.) Saa täällä toki katsellakin, vaikkei kieliä puhuisikaan. (Mutta annan kyllä katsella, vaikka kieliä puhuttaisiinkin.)
Kassalla puolestaan kerään vinkkejä siitä, kuinka asiakas lähestyy (tuleeko ”Hei…” vai terävä ”Heijj!”) ja miltä hänen maksukorttinsa näyttää. Jos kuitenkin olen epävarma, kerron ostosten loppusumman niin suomeksi euroissa kuin ruotsiksi kruunuissakin. Ja kieltähän voi vaihtaa kesken palvelutapahtuman vaikka kuinka monesti!