Yksinmatkaajan raporttia

Koska tosiaan olen tämän viikon yksin Kreikassa, koen oikeudekseni leikkiä poikkeuksellisesti aina välillä lifestyle-bloggaajaa. Ihan vaan siksi, että niin moni oli kiinnostunut kuulemaan, millaista on reissata yksin.

Ensinnäkin voin kertoa, että nyt tiedän, miksi Finnmatkojen lomille lähdetään vähän omia matkatavaroita mukaan ottavan miehen kanssa.

Tuin koneisiin saa nimittäin ottaa YHDEN käsimatkatavaran (eikä yhtä käsimatkatavaraa ja käsilaukkua, kuten monilla muilla yhtiöillä). Tämä käsimatkatavara saa painaa maksimissaan 5 kiloa ja kuulemma ainakin Kreikan päässä (poislähtiessä) saatetaan tehdä satunnaisia punnituksia ja ylikiloista peritään maksua. Jos ottaa mukaan läppärin ja vaikkapa vaan puolijärkkärin, ei viiteen kiloon kovin paljoa muuta enää mahdukaan.

Ruumaan menevä matkalaukku puolestaan saa painaa Tuilla 15 kg. Oma tyhjä laukkuni painaa (pieni matkalaukkuvaaka sisällään) jo 5,2 kiloa, mikä on melko keskimääräinen paino isommalle matkalaukulle.

Vaikka luulisi, että vajaaseen kymmeneen kiloon menisi paljon tavaraa, niin eipä muuten todellakaan mene! Varsinkaan, jos tahtoo jättää tuliaisille tai mahdollisille ostoksille yhtään tilaa.

En ole koskaan pakannut näin vähän tavaraa mukaan!

Pakkasin oikeastaan kaiken kosmetiikan meikkejä lukuunottamatta mukaan sillä periaatteella, etten kuskaa niitä enää takaisin.

Matkalaukkuni painoi tullessa 14 kiloa ja hylkään reissuuni ainakin kilon kosmetiikkaa, joten jos satun löytämään jotain pientä, saan sentään ostaa sen. (Toisaalta tämä kahden kilon rajoite on loistava, sillä en muutenkaan saisi hankkia yhtään mitään uutta Englantiin muuttoni vuoksi. Minunhan tulisi päinvastoin yhtä vaan vähentää tavaroitani.)

Mutta kevyellä varustuksella siis lähdettiin ja uskon, että minulla on silti kaikki tarpeellinen mukana.

Tässä vielä pikainen fiilistely päivän kulusta:

Lento saapui kahden paikkeilla Kreetalle ja turistibussissa viereeni istui äitini ikäinen, myös yksin matkustava rouva. Matkaopas laski meidät automaattisesti yhdeksi perheeksi ja seurueeksi, joten sain huudella perästä omaa ”Tervetuloa”-paperinivaskaani.

Päästyäni perille ja saatuani huoneen, lähdin Tervetuloa-tilaisuuteen ja pienelle kävelyretkelle katselemaan ympäristöä. Ranta näytti kauniilta ja päätin fiilistellä hetkeä jäätelöä syöden ja ihmisiä tarkkaillen.

Myöhemmin minulle kuitenkin iski ihan oikeakin nälkä, sillä kello alkoi jo olla seitsemän illalla.

Kadun varsilla oli paljon käsikädessä kulkevia pariskuntia, joita ravintolat houkuttelivat sisään niin kylttien kuin henkilökunnankin avulla. Minä sain katsella ja kävellä rauhassa, sillä yksin eteenpäin kiirehtivänä nurena naisena en vaikuttanut heille kovin potentiaaliselta asiakkaalta. Olin varmasti menossa tapaamaan jotakuta, enkä kuitenkaan nyt olisi poikkeamassa heille.

Valitsin sattumalta pienen, ilmeisesti juuri avatun ravintolan, jossa oli oivallisia pizzakokoja yhdelle pienelle syömärille.

Ja niin, ravintolan mainoskyltti ei ole 80- ja 90- lukujen taitteen jäänne tai halvalla huutokaupasta ostettu huvittava esine, vaan ravintolassa ihan tosiaankin hääri kyltin mukainen mies, joka oli kenties kylttiäkin koomisempi näky livenä…

Ja koska leikin Kreikan viikon aikana lifestyle-bloggaajaa, saan myös kertoa, mitä minulla oli päälläni.

Mekko on muutama viikko sitten Tallinnasta Zarasta ostettu ja olen aivan ihastunut siihen.

Niin kesäinen ja niin valkoinen ja niin söpö, mutta naisellinen!

Koska aurinko alkoi illansuussa kuitenkin laskea, oli päälle vaihdettava jotain hieman lämpimämpää.

Jalkaan päätyivät tämän hetkiset lempparikenkäni, eli Dubaista ostetut ja jalassa supermukavat Michael Korsin loaferit.

Aurinko alkoi laskea, joten lähdin tietysti rannalle ottamaan kliseisen pakollisia auringonlaskukuvia.

Tottakai jonkun ällönrakastuneen pariskunnan oli liihoteltava ohitseni muuten tyhjällä rannalla, romanttisen yhtenäisen valkoisesti pukeutuen ja auringonlaskua yhdessä huokaillen, mutta en antanut sen masentaa minua tai saada itselleni yksinäistä oloa.

Kun katselin yksin maisemaa ja auringonlaskua, tunsin itseni erittäin onnelliseksi ja onneekkaaksi ja mieleeni nousi eräästä kappaleesta eräs lause, joka oli ollut minulle eräänlainen voimalause silloin, kun muutin parin Tampereella vietetyn vuoden jälkeen asumaan yksin Helsinkiin:

All that you need will surely come.