Matala ferritiini kokemuksia Virve Fredman

Matala ferritiini laittoi olon ja elämän sekaisin

Kulunut kesä on ollut itselleni varsin erilainen kuin millaiseksi sen olin etukäteen suunnitellut.

Oikeastaan se on ollut täydellinen muistutus siitä, miksi elämää ei kannata suunnitella liikaa etukäteen, sillä ennalta-arvaamattomia asioita tapahtuu jatkuvasti.

Olin itse ajatellut kesäni kuluvan uuteen kotiin kotiutuessa, uudesta työstä innostuneena ja uutta ympäristöä vapaa-ajalla tutkien.

Tosiasiassa kesäni on kulunut etupäässä voimattomana kotona sairaslomalla lojuen.

Syy sairaslomaan on mitä ilmeisimmin ollut olemattoman tyhjissä rautavarastoissa, eli viime aikoina paljon keskustelua herättäneessä ferritiinissä – tosin en aluksi tiennyt sitä.

Matala ferritiini kokemuksia Virve Fredman

Aloitin huhtikuun alussa uudessa työssä kosmetiikan verkkokaupan maajohtajana ja koin olevani täynnä virtaa.

Olin uuvuttanut edellisen vuoden lopulla itseni täysin ja tunnistin silloin itsessäni utmattningssyndroman oireet, joka on siis Ruotsissa sairaslomaan ja hoitoon oikeuttava diagnoosi työuupumukselle.

Koska elämäntilanteeni salli laittaa itseni lepoon ja omatoimiseen kuntoutukseen, tyhjensin kalenterini neljäksi kuukaudeksi ja keskityin hoitamaan itseäni kuntoon.

Huolehdin unirytmistä, aloin liikkua säännöllisesti, opiskelin aktiivisen ja passiivisen palautumisen eroavaisuuksia huolehtien siitä, että loin itselleni uusia elämäntapoja.

Meditoin säännöllisesti, vähensin kännykän käyttöä ja rakensin elämääni kaikin tavoin niiden neuvojen varaan, joita jokaisessa utmattningssyndroman hoitoa käsittelevässä oppaassa oli.

(Käytän tätä ruotsinkielistä sanaa, sillä utmattningssyndromalle ei ole suomeksi omaa diagnoosiaan, joka käsittäisi samat asiat, vaikka sanaa työuupumus käytetään sen käännöksenä).

Kaiken tämän myötä tunsin energiani palanneen ja kun sitten sain innostavan työtarjouksen ajattelin, että halusin ehdottomasti tarttua siihen. Olin siihen valmis.

Lue myös: Paluu päivätyöhön uupumuksen jälkeen

Matala ferritiini kokemuksia Virve Fredman

Uusi työ alkoi hyvin ja olin täynnä intoa. Mahtava työyhteisö ja inspiroivien ihmisten kanssa töiden tekeminen oli juuri sitä, mitä olin kaivannutkin.

Koin, että tänne minä kuulun.

Yllättäen aloin ensimmäisen kuukauden jälkeen kuitenkin kokea jälleen niitä uupumuksesta tuttuja oireita ja hämmennyin niistä.

Olin yrittänyt ottaa iisisti, olla rasittamatta itseäni liikaa ja pitää elämäni tasapainossa.

Miksi minusta kuitenkin tuntui taas, etteivät ajatukset kulkeneet, mieleni raksutti tyhjää ja kaikki vain oli alkanut tuntua jotenkin vaikealta?

Pelästyin oloani ja koska pelkäsin työuupumuksen uusiutumista, istuin puolentoista kuukauden työskentelyn jälkeen pomoni kanssa alas ja kerroin rehellisesti, etten ollut varma, voisinko jatkaa työssäni.

Puhuin avoimesti taustastani ja kerroin, etten ehkä olisikaan juuri nyt se oikea tyyppi työtehtäviin, sillä tunsin vain itseni jatkuvasti todella tyhmäksi enkä oikeastaan edes tunnistanut täysin sitä tyyppiä, joka töihin saapui.

Se ei tuntunut minulta enkä tiennyt, pystyisikö se tyyppi tähän työhön.

Pelottavalta tuntunut keskustelunavaus sai uskomattoman empaattisen vastaanoton, jossa oloni ymmärrettiin, mutta minua myös muistutettiin samalla, että saatan ehkä vain vaatia itseltäni liikaa ja voisin laskea rimaani.

Että jos haluan, voisin tottakai lähteä, mutta että minun kannattaisi miettiä vielä, sillä ehkä vain itse uuvutin itseäni turhaan vaatimalla itseltäni sellaisia asioita, joita kukaan muu ei minulta vaatinut.

Voisin ottaa rennommin, minun pitäisi muistaa pitää taukoja, meditoida ja antaa asioille aikaa. Kukaan ei odottaisi minulta mitään ihmeitä varsinkaan näin lyhyessä ajassa.

Ja jos haluaisin, voisin saada jopa ammattilaisen apua voidakseni paremmin.

Keskustelu antoi uskoa siihen, että kyse oli varmasti vain omasta vaativuudestani itseäni kohtaan – tykkäsinhän, että työasiat tehtiin kunnolla ja vapaa-ajalla voi sitten löysäillä mielin määrin. Makes sense.

Enkä sitä paitsi voinut kuvitella toista työpaikkaa, jossa minua ymmärrettäisiin paremmin.

Lue myös: Näin kirjat auttoivat minua toipumaan uupumuksesta

Matala ferritiini kokemuksia Virve Fredman

Yritin seuraavat viikot ottaa iisimmin, harjoitella avun pyytämistä enemmän, sillä se ei luonnistu minulta kovin helposti ja hokea itselleni, että pärjään kyllä.

Lopulta alkoi kuitenkin tuntua, että en vain pärjää.

Minulla oli jatkuvasti uupunut olo eikä se mennyt ohi nukkumallakaan. Se ei ollut unisuutta, se oli väsymystä ja uupumuksen myötä olin oppinut näiden kahden asian eron.

Suorituskykyni laski, ajatukseni eivät kulkeneet ja sen kaiken myötä aloin tuntea yhä vahvemmin, etten suoriudu töistäni.

Sähköpostin avaaminen alkoi ahdistaa, sillä pelotti, että minun pitäisi taas kyetä johonkin, vaikka järjellä tiesin, ettei siellä ollut koskaan vastassa mitään ylivoimaista.

Kaikki alkoi kuitenkin tuntua liian vaativalta. Ymmärsin, mitä muut puhuivat ja mitä minun piti tehdä, mutta en silti tajunnut sitä.

Yhtäkkiä en kyennyt enää suunnittelemaan asioita tai tekemään päätöksiä. Oli kuin aivoni olisivat vain huutaneet EI ja katkaisseet ajatuksenjuoksun ennen kuin ehdin edes alkaa miettiä asiaa enempää.

Aivoni eivät vain toimineet. Ihan kuin joku huutaisi jatkuvasti, että POIKKI kun minä yritin saada aivojani pyörittämään arjen keloja ja tekemään suunnitelmia.

Aivan kaikki tuntui olevan liikaa enkä osannut pukea sanoiksi itsellenikään, miksi minusta tuntui siltä.

Aloin saada ahdistuskohtauksia ja panikoimaan. Yhtäkkiä mikä tahansa saattoi saada aikaan itkun ja kyyneleet kimmeltelivät silmissäni tuon tuosta pitkin työpäivää.

Halusin vetäytyä muiden seurasta ja aloin vältellä yhteisiä lounashetkiä. En jaksanut olla mukana keskustelussa.

Välillä kesken työpäivän oli mentävä vessaan hengittelemään. Joskus tuntui, että on vain pakko päästä pois ja menin istumaan läheisen kirkon penkeille tasoittelemaan ahdistunutta hengitystä kyynelten virratessa.

Paitsi että työhön liittyvien päätösten tekeminen oli alkanut tuntua mahdoottomalta, en pystynyt tekemään niitä edes kotona.

Saatoin saada parkukohtauksen puolisoni kysyessä, haluanko mysliä vai granolaa. En tiennyt, paljonko riisiä lautaselleni haluan.

Halusin vain parkua kaikkeen vastauksesi en tiedä, älä hemmetti vie kysele.

Olin myös niin väsynyt, että usein ajatusten saaminen ulos järkevinä lauseina oli valtavan ponnistuksen takana ja jos toinen ei kuullut, mitä olin sanonut ja pyysi minua toistamaan, halusin myös vain alkaa itkeä.

Ensinnäkään en muistanut, mitä olin juuri sanonut ja toisekseen vaikka olisinkin muistanut, niin tuntui aivan liian isolta ponnistukselta jaksaa sanoa sama uudelleen ääneen.

Lue myös: Merkittävin oivallukseni stressini hallintaan

Matala ferritiini kokemuksia Virve Fredman

En tajunnut, mitä minulle oli tapahtunut tai kuka tuo tyyppi ylipäätään edes oli, sillä minä se en todellakaan ollut.

Ennen kaikkea en tajunnut, mistä oloni johtuu. Miksi kehoni toimii näin?

Työuupumuksesta toipuessa olin lukenut paljon stressistä ja palautumisesta, joten olin uskonut ymmärtäväni niitä, mutta nyt en ymmärtänyt, mikä ihme tämän kaiken sai aikaan.

Tiesin, ettei minun tarvitsisi ottaa työstä stressiä. Sitäpaitsi työnihän oli aivan unelmatyö: saisin itse suunnitella, kuinka halusin asioiden menevän ja sitten toimia sen mukaan eikä kukaan painostanut minua mitenkään, suorastaan päin vastoin.

Olihan siinä tottakai haasteita ja uutta opeteltavaa, mutta juuri niiden vuoksi olin sen halunnutkin.

Koska ajattelin, ettei minulla ollut mitään loogista selitystä sille, etten yhtäkkiä pystynyt työhöni, yritin vielä vähän enemmän.

Koitin kompensoida tilannetta antamalla työlle vielä vähän enemmän aikaa ja tein pidempiä päiviä.

Lopulta mieleni oli täynnä ajatusta siitä, että en pysty ja osaa. Se valvotti minua illalla ja oli vastassani heti aamulla. Usein se myös herätti minut yöllä valvomaan kanssaan.

Vatsassani oli jatkuvasti iso ahdistusmöykky.

Lue myös: Näin aloin nauttia liikunnasta, jota ennen inhosin

Matala ferritiini kokemuksia Virve Fredman

Erään kesäkuun päivän päätteeksi tuli sitten se totaalinen romahdus.

Olin yrittänyt koko päivän tehdä liiketoimintasuunnitelmaa, pyytänyt ja saanut kollegaltani apua budjetin tekoon sekä koittanut selvitellä, millaisen tiimin haluaisin palkata.

Ei mitään ylivoimaista tai kohtuutonta, vaan päin vastoin todella kohtuullista puuhaa.

Yhtäkkiä tajusin, että en pysty tekemään suunnitelmaa. En edelleenkään osaa selittää sitä sen tarkemmin, mutta aivoni eivät vain kyenneet suunnitteluun.

Päätin, että yritän silti.

Eihän se nyt hemmetti vie ole mitään rakettitiedettä ja olen aina pystynyt tällaisiin asioihin. Pystyn kyllä, kun vain teen pieni osio kerrallaan.

Kerroin pomolleni, että en saa asioita ulos päästäni ja sain häneltä apua. Tunsin, että hän luetteli pyynnöstäni toiveitaan suunnitelman suhteen kuin lapselle, mutta aivoni eivät vain toimineet.

Hän olisi aivan hyvin voinut puhua minulle tanskaa.

Kuulin, mitä hän sanoi ja ymmärsin, mutta en tajunnut. En ole eläessäni tuntenut itseäni yhtä typeräksi ja epäammattimaiseksi.

Lue myös: 6 vinkkiä uupumuksen hoitoon ja ehkäisyyn

Matala ferritiini kokemuksia Virve Fredman

Ajattelin, että lähden kotiin ja yritän lisää kotona. Halusin saada tehtäväni loppuun.

Kävelin junalle ja istuin junan penkillä ahdistuneena ja itkun partaalla. Miksi en kyennyt työhöni, mitä ihmettä tapahtui?

Nelisenkymmentä minuuttia myöhemmin havahduin siihen, että juna kolisteli Åkersbergan asemalle.

Minulla ei ollut hajuakaan, missä tämä hemmetin Åkersberga sijaitsee ja kuinka olin päätynyt sinne.

Olin ilmeisesti astunut väärään junaan ja ollut niin jumissa mieleni kanssa, etten ollut rekisteröinyt ulos tuijottaessani, että matkustan aivan väärään suuntaan.

Hyppäsin junasta ulos ja totesin, että Åkersberga on ilmeisesti jossakin aivan perähikiällä, sillä edes kännykkäni netti ei toiminut siellä. Istuin juna-aseman penkillä, itkin ja haukoin henkeäni täysin hukassa.

Lopulta asemalta meni juna takaisin kaupunkia kohti ja pääsin vaihtamaan oikeaan junaan. Kun vihdoin pääsin kotiin, avasin oven ja aloin parkua ulvoen puolisolleni, että minun on pakko lopettaa työni, en enää pysty siihen.

Keräsin rohkeutta ja lähetin pomolleni viestin, jossa kerroin, etten enää voi jatkaa työssäni.

Pyysin puolisoani, että hän varaisi minulle seuraavana aamuna ajan lääkäriin. En kokenut, että pystyisin siihen itse, mutta tarvitsin apua.

Lue myös: Kun uupumuksesta tuleekin sairaus

Matala ferritiini kokemuksia Virve Fredman

Seuraavat pari viikkoa menivät sumussa.

Olin ehtinyt olla työssäni kaksi kuukautta ja tunsin, että haluan vajota maan rakoon. Minua hävetti, etten kyennyt työhöni ja raivostutti samalla, etten voinut käsittää sille syytä.

Tunsin itseni totaaliseksi luuseriksi ja luovuttajaksi. Koin, että petin kaikkien odotukset ja kaikki tuntui elämää suuremmalta.

Halusin pyytää anteeksi kaikilta, mutta samalla myös toivoin, ettei minun tarvitsisi ikinä enää kohdata ketään ja käsitellä tilannetta.

En tiennyt, mitä minulle tapahtui enkä siksi osannut selittää sitä kenellekään muullekaan. Tiesin vain, että en jaksanut yhtään mitään.

Puolisoni lähti työmatkalle ja jäin yksin kotiin parkumaan oloani ja toivon, että voisin vain viettää lopun elämääni sängyssä maailmaa peiton alla piileskellen.

Lue myös: Kaksi loistavaa kirjaa uupuneille ja stressaantuneille

Matala ferritiini kokemuksia Virve Fredman

Sain ensin ajan terveyskeskuksen kuraattorille ja sitten lääkärille. Lääkärissä käynti oli kamala.

Vastassani oli arviolta ikäiseni pieni mies, joka näytti makaavan puoliksi pöytänsä alla tuolillaan istuessaan. Minun teki mieli kysyä häneltä, onko hänellä kaikki kunnossa.

Oloni ei riittänyt käymään tilannetta läpi ruotsiksi, joten puhuin vain englantia. Hän puolestaan ei liiemmin puhunut sitä, yritti takellella sanomisiaan ulos ja vain selvitä tapaamisestamme.

Oloni oli hirveä enkä voinut ymmärtää, miksi olin siinä tilanteessa.

Ilmeisesti ei lääkärinikään, joka aloitti lupaavasti  kertomalla, että määrää minulle laajat verikokeet, sillä esimerkiksi matala ferritiini voi olla syynä tällaiseen oloon.

Sen jälkeen hän kaivoi koneeltaan esiin jonkun valmiin kyselykaavakkeen, yritti kääntää sen kysymyksiä minulle englanniksi ja tuli vastausteni perusteella siihen lopputulokseen, että hän kirjoittaa minulle reseptin masennuslääkkeisiin ja yritti selittää ummet ja lammet niiden kokeilusta ja oikean lääkkeen löytämisestä.

Olin lääkäriin mennessä ollut itkuinen ja oloni oli ollut aivan kamala, sillä olin täysin hukassa itseni kanssa enkä ymmärtänyt, miksi minusta tuntuu siltä.

Lääkärikäynnin aikana minua alkoi kuitenkin ärsyttää yhä enemmän ja enemmän. En kokenut, että hän ymmärsi minua millään tapaa ja lopulta halusin vain äkkiä pois sieltä.

Olin sekä turhautunut että raivoissani ja lähdin vastaanotolta mukanani paperi, jonka diagnoosina luki masennus. 

En kokenut itseäni masentuneeksi. Tottakai oloni oli pohjamudissa sen vuoksi, mitä kävin läpi ja siksi, etten tunnistanut itseäni, mutta en kokenut masennuksen kuvaavan oloani oikein.

Olin kuitenkin ollut liian uupunut ja pöllämystynyt, jotta olisin tajunnut lähteä väittelemään asiasta lääkärin kanssa ja halusin vain pois tilanteesta.

Ärsytti. Lääkäri oli määrännyt minulle sairauslomaa kesän loppuun ja kertonut, että soittaisi, jos verikokeissani ilmenisi jotain poikkeavaa.

Olo oli kotona entistä pahempi. En jaksanut mitään, kehoni painoi tonnin ja pääni oli puuroa eikä edes lääkäri ollut osannut auttaa minua mitenkään.

Miksi edes menin sinne ja mitä voin tehdä, jos lääkärikään ei voi auttaa?

En hakenut masennuslääkkeitä ja varsinkin Johann Harin Mielen Yhteydet -kirjan kuultelemaan alkaminen sai minut toteamaan, että ne eivät olleet juttu, jota tässä tilanteessa kaipaisin.

Uskoin, että vanha tuttu utmattningssyndrom oli jostain syystä uusiutunut ja tajusin vasta kotona, että olisin niin kovasti halunnut kohdata lääkärin, joka olisi ymmärtänyt minua, jotta olisin voinut kokea saavani oikeanlaista, omaan tilanteeseeni paremmin sopivaa apua.

Vaikka olin luullut, että minulla oli työkalut uupumuksen ehkäisyyn, ei minulla sitten näköjään ollutkaan ollut.

Vietin aikaa vaakatasossa, itkeskelin kaikelle ja sain ahdistuskohtauksen, kun pihallemme rullattiin yhtäkkiä nurmikkoa ja minun olisi pitänyt alkaa hoitaa sitä, jotta se juurtuisi.

Tuntui mahdottomalta ymmärtää, kuinka seinässä olevaan nuppiin hankitaan sopiva letku ja kuinka nurmikkoa kastellaan. Ylipäätään ahdisti, että vastuullani oli edes huolehtia pienen nurmikkokaistaleen hyvinvoinnista. Se tuntui aivan liian suurelta vaatimukselta.

Suurimman osan ajasta olin vain kotona ja jos minulla välillä oli energiaa pyöräillä tai kävellä kauppaan, kostautui se totaalisen vetämättömänä olona perästäpäin.

Lue myös: Minäkö muka uupunut?

Matala ferritiini kokemuksia Virve Fredman

Pari viikkoa myöhemmin puolisoni oli palannut kotiin ja haki postit. En ollut jaksanut kävellä postilaatikolle, sillä en ollut odottanut mitään postia.

Siellä oli lojunut jo toista viikkoa kirje lääkäriltäni, joka ei kielimuurinsa vuoksi ollutkaan soittanut minulle, vaan päättänyt kertoa asiansa (edelleen ruotsiksi) kirjeessä.

Kävi ilmi, että laboratoriotestit olivat osoittaneet minulla olevan erittäin alhaisen ferritiinin.

Ferritiini kertoo kehon rautavarastoista ja varsinkin naisilla ferritiini voi esimerkiksi runsaiden kuukautisten vuoksi olla hyvinkin matala.

Hyvä ferritiiniarvo olisi yli sata ja yleisesti matalan ferritiinin rajana pidetään sitä, että ferritiini on alle 30.

Omani oli 4, eli kehoni rautavarastot olivat siis käytännössä tyhjät, vaikka hemoglobiini olikin vielä normaalin arvon puolella, joskin matala.

Lopputuloksena oli siis raudanpuute ilman anemiaa.

Matala ferritiini kokemuksia Virve Fredman

Koska matalasta ferritiinistä kärsivät eteenkin naiset, on se leimattu naisten hömpötykseksi ja muoti-ilmiöksi, minkä vuoksi sitä vähätellään paljon.

Mediasta voi lukea monia tarinoita siitä, kuinka Suomessa ei edes pääse mittauttamaan ferritiinejään julkisessa terveydenhuollossa, jos hemoglobiini on viitearvoissa.

On myös täysin tavallista, että matalasta ferritiinistä kärsivä saa masennusdiagnoosin ja syö masennuslääkkeitä, vaikka oikeasti olo voisi korjaantua rautalisällä ja sillä, että raudanpuutteen syyhyn puututaan.

Vaikka oma lääkärikokemukseni olikin muuten hirveä, niin onneksi lääkärini oli sentään valveutunut ferritiinistä ja määräsi sen testattavaksi.

Kun aloin googlettaa matalan ferritiinin oireita, menivät ne todella yhteen oman oloni kanssa: kehon fyysistä väsymystä, aivosumua, suorituskyvyn laskua ja jopa ahdistuskohtauksia.

Ei myöskään ole yllättävää, että kun voimaton keho ja mieli käyttäytyvät yhtäkkiä niin, ettei niitä tunnista omakseen, seuraa siitä runsaasti omaan mieleen vaikuttavia negatiivisia olotiloja.

Sain lääkäriltäni ohjeet rautalisän syöntiin ja hän jopa kirjoitti, että jos suun kautta otettava rauta ei sovi minulle, voi hän laittaa lähetteen rautainfuusioon, johon Suomessa on ilmeisesti lähes mahdotonta päästä muuten kuin omakustanteisesti.

Onnekseni ensimmäinen kokeilemani rautavalmiste sopi minulle eikä aiheuttanut vatsalleni ongelmia.

Lue myös: Kirjallisuusterapia lääkitsee mieltä

Matala ferritiini kokemuksia Virve Fredman

Nyt olen syönyt rautalisää puolisentoista kuukautta ja joitakin päiviä sitten aloin vihdoin kokea fyysisen oloni kohentuneen hieman.

En voi vielä väittää oloani energiseksi, mutta kehossani on kuitenkin enemmän energiaa kuin ennen ja sen myötä mielikin on kirkkaampi.

Jo pelkästään rautalisän syömisen aloittaminen toi psykologisen vaikutuksen, kun pääsin sen myötä kiinni ajatukseen siitä, että en ehkä olekaan tuomittu loppuelämäkseni olemaan uupunut ja etten ehkä sittenkään ole muuttunut yhtäkkiä täysin vieraaksi ihmiseksi.

Nyt uskon, että juurisyy tilaani on ollut matalassa ferritiinissä ja että utmattningssyndrom palasi jossain määrin, kun kohtelin kehoani ja mieltäni niin kuin ne olisivat olleet täysin kunnossa ja jaksaneet kuten ennen.

Kun minun olisi pitänyt kuunnella omaa jaksamistani enemmän ja iskeä peliin jarrua, yritinkin kaasuttaa, sillä en keksinyt mitään järjellä perusteltavaa syytä hidastamiselle. Ja kun kehon energiavarastot olivat tavallista pienemmät, riitti pienempikin kuormitus tönäisemään sen rajan ylitse.

Nyt olen edelleen sairaslomalla, mutta koska tunnistin itsessäni myös niin monet utmattningssyndroman oireet, päätin hakea rautalisän lisäksi tukea myös terapeutilta – uskon, että siellä käynti hyödyttää varmasti jokaista jollain tapaa.

Onnekseni sain terapeutin, joka ymmärsi masennuksen ja utmattningssyndroman eron, tunnisti oireet ja osasi heti lähteä lähestymään asiaa niin, että uskon hänen tapaamisistaan olevan hyötyä.

Lue myös: Arvojen kirkastaminen antoi elämälle suuntaa

Matala ferritiini kokemuksia Virve Fredman

Ilmoitin pari kuukautta sitten pomolleni, etten pysty jatkamaan työssä, johon minut oli palkattu ja sain todella empaattisen vastaanoton. Ymmärrystä, tukea ja apua – ja raudanpuutteen selvittyä jopa minua suuresti hymyilyttäneen rautalisälähetyksen välittömästi kotiovelleni.

Kaikki nämä ovat lämmittäneet tässä tilanteessa mieltä, sillä olin itse vain ajatellut, että koska en ole kyennyt työhön, johon minut on palkattu, on luontevaa, että irtisanoudun ja tieni yrityksen kanssa erkanevat.

On selvää, etten voi jatkaa työtehtävässäni, sillä vaikka uskon raudan tankkaamisen parantavan oloani, en halua ottaa mitään painetta työhön paluusta.

Suureksi yllätyksekseni minulle on kuitenkin esitetty mahdollisuutta voida tehdä muita, kevyempiä tehtäviä oman jaksamiseni puitteissa ja siten mahdollisuutta kuntouttaa itseni jälleen työkykyisemmäksi vähitellen – enhän nimittäin itse tiedä edelleenkään, mikä kaikki johtuu raudanpuutteesta ja mikä taas on joko sen tai jonkin muun aiheuttamaa henkistä haastetta.

Minulla on tietysti myös ollut kesän aikana paljon aikaa miettiä, mitä haluan tulevaisuudelta ja arvuutella, mihin edes tulevaisuudessa pystyn – lyijyllä täytetty keho ja sahanpuruja täyteen pakattu mieli kun laittavat väksinkin kyseenalaistamaan sen sekä miettimään varsin syviä ajatuksia aina elämän tarkoituksesta lähtien.

Tällä hetkellä minulla ei kuitenkaan ole suurempia suunnitelmia lähitulevaisuuteen.

En ole kuukauteen saanut enää itkukohtauksia, ahdistuskin on alkanut poistua pelistä ja olen vihdoin saanut muutamina päivinä nousta ylös sängystä ilman, että kehoni tuntuu painavan tonnin. Myös mieleni on sen myötä ollut kirkkaampi.

Viime viikonloppuna tunsin ensimmäistä kertaa kuukausiin, että suorastaan halusin mennä lyhyelle lenkille. Jo tunne siitä tuntui isolta muutokselta aiempaan.

Tällä hetkellä minulla on siis toiveikas olo sen suhteen, että oloni voi pikkuhiljaa korjautua rautalisän avulla ferritiiniä nostamalla ja että alan taas tunnistaa itseäni.

En kuitenkaan tiedä, mihin energiani tällä hetkellä riittää ja mitä tulen tulevaisuudessa tekemään.

Nyt alkaa kuitenkin jo viimein tuntua, että minulla voisi taas alkaa pian olla voimia alkaa vähitellen ottaa siitä selvää askel kerrallaan.

Lue myös: Vaatii rohkeutta uskaltaa olla huono

Matala ferritiini kokemuksia Virve Fredman

Onko teillä kokemuksia matalasta ferritiinistä?