Minusta on aina mielenkiintoista kuulla tarinoita siitä, kuinka pariskunnat ovat tavanneet. Ajattelinkin ystävänpäivän kunniaksi jakaa oman tapaamistarinani Ruotsalaisen kanssa toivoen, että saisin vastavuoroisesti kuulla sitten myös niitä teidän tarinoitanne.
Minun ja Ruotsalaisen tapaamiseen ei liity mitään suurta ja romanttista (tai ainakaan en muista liittyneen…), mutta ensikohtaamisemme oli sen verran alkoholinhuuruinen, että voisi pitää suoranaisena ihmeenä, että parisen vuotta myöhemmin asumme sen pohjalta yhdessä Tukholmassa ja suunnittelemme kesähäitä ja yhteistä loppuelämää.
Olin lähtenyt tyttöjen kanssa tuona iltana hyvin spontaanisti ulos ja päättänyt visusti, ettei siihen iltaan kuuluisi miehiä ja etten tutustuisi yhteenkään herraan. Ilta oli hauska ja varsin kostea ja jossakin vaiheessa sitä kellon kääntyessä jo aamuyön puolelle olin sitten kuitenkin alkanut jutella ruotsalaisen miehen kanssa. Muistikuvani asiasta olivat kuitenkin varsin hatarat ja lähinnä pienistä välähdyksistä koostuvat, joten tuon illan ja kohtaamisemme tarkat yksityiskohdat eivät olleet jääneet mieleeni kovin terävinä.
Tapasimme miehen kanssa myöhemmin uudelleen ilman alkoholin aivotoimintaa turruttavaa vaikutusta ja ihmettelin, miksi hän tervehti minua kutsuen minua apinaksi eli Monkey-nimellä. Ei nyt ihan oikeasti ole kovin kohteliasta tai herrasmiesmäistä alkaa nimitellä toista apinaksi siinä vaiheessa, kun ei edes vielä liiemmin tunne toista. Tämäkö on sitä ruotsalaista kohteliaisuutta muka?
Jossain vaiheessa minun oli sitten jo pakko kysyä häneltä englanniksi keskustellessamme, miksi hän kutsuu minua apinaksi. Meinasin kyllä sitten vajota maan alle kun kuulin siihen syyn…
Olin päättänyt tapaamisiltanamme hyvin tiukasti, että tyttöjen ilta olisi tyttöjen ilta enkä tutustuisi silloin yhteenkään mieheen. Homma sujui hyvin pikkutunneille asti, kunnes kohtasin Ruotsalaisen. Siitä huolimatta, että meillä oli synkannut tavatessamme ilmeisesti hyvin, olin kuitenkin päättänyt, että en kerro hänelle nimeäni ja esitellyt itseni siksi jostain hemmetin syystä varsin rennosti APINANA!
Joo, siis ihan oikeasti kaikista maailman salanimistä ja sanoista, joita olisin voinut käyttää ”en kerro” -ilmaisustakin lähtien olin humalatilassani päättänyt, että nimenomaan Monkey olisi se paras ja korrektein nimi tulla kutsutuksi silloin, kun en tahtonut kertoa omaa nimeäni.
(Humalainen) logiikkani oli ilmeisesti ollut, että jos en kerro oikeaa nimeäni niin en varsinaisesti tutustu uuteen ihmiseen, eli pysyn illan pelisäännöissä kiinni edes jossain määrin En tiennyt enää asiasta kuullessani itkeäkö häpeästä vai nauraisinko sitä, että kaiken tuon jälkeen hän oli kuitenkin kiinnostunut yhä tutustumaan minuun…
Siitä se sitten kuitenkin lähti ja sillä tiellä ollaan edelleen – ilmeisesti ainakin yhtä huonon huumorintajun yhdistäminä. Nykyään niin monkey, apina kuin ruotsalainen apa-sana ovatkin sitten kaikki meillä hellittelynimiä, joita käytetään päivittäin runsaasti.
Muistaako joku vielä tarinan tästä kaulakorusta? Kyseessä on siis kaulakoru, johon voi kaiverruttaa haluamansa kuvan ja omaan kaulakoruuni on kaiverrettu mieheni käsialalla suhteemme aluksi minulle kirjoittama ”romanttinen viesti”, josta puuttuu tarkoituksella viimeinen sana ja jonka jätin silloin myös korua teille esitellessäni kertomatta.
Oikeastihan tuo lainaus menisi, että ”Take a lover who looks at you like maybe you are magic”, mutta Ruotsalainen kirjoitti minulle aivan suhteemme alussa leikkisän rakkausviestin, jossa luki, että ”Take a lover who looks at you like maybe you are a monkey.” Tiesin sillä hetkellä sydämeni sulaessa, että tuon tyypin kanssa minulla ei tulisi tylsää ja että saisin taatusti nauraa hänen kanssaan joka päivä. Hänestä pitäisin kiinni.
Kuinka te olette tavanneet nykyisen kumppaninne?
Ihan huippu tapaamistarina ja kuulosti itse asiassa hyvin samalta kuin minun ja poikaystäväni tutustuminen! Me tapasimme loppuvuodesta 2011 baarissa, ja minäkin olin silloin lähtenyt kahden kaverin kanssa ulos ja vannoin kiven kovaan tytöille aloitellessamme, etten varmasti ota enää yhtäkään itävaltalaista miestä ja suoritan vain kiltisti opintoni loppuun Itävallassa ja muutan sitten takaisin Suomeen etsimään mukavaa suomalaista miestä. Noh, pari tuntia ja muutamaa lisädrinkkiä myöhemmin tapasin itävaltalaisen miehen ja tässä sitä ollaan edelleen, reilut 5 vuotta myöhemmin ja edelleen Itävallassa 😀 Minä en sentään itseäni esitellyt apinana, mutta miehen kirjoittaessa tallentaessa mun numeroa puhelimeensa, ehdotti tekstinkorjaus mun nimeksi koko ajan ”Aids”… no joo, Aino, Aids, melkein 😀
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 14,5 vuotta. Tavattiin niinkin romanttisesti kuin koulussa, yläasteella. Katsoin ensimmäisenä koulupäivänä luokassa istuessani ympärilleni ja katseeni osui mieheeni. Ajatukseni oli ”Onpas jännän näköinen poika”. Seuraavalla viikolla hän näki minun puhaltelevan sylkikuplia suustani ja totesi ettei ole ikinä nähnyt kenenkään tytön tekevän jotain noin ällöttävää 😀 Aloimme jutustella, hän sai minut nauramaan ja muutamassa päivässä olin ihastunut häneen ihan head over heals. Muutama viikko tämän jälkeen aloimme seurustella. (Kaverini kysyi puolestani mieheltäni ”Arlene tykkää susta. Alaks oleen sen kanssa” ) 😀 Oltiin tosiaan 13 vuotiaita…
Tässä sitä kuitenkin ollaan edelleen onnellisina yhdessä.
Apua miten ihana tarina :D<3
APINA! Kaikkea sitä ihminen muutamssa promillessa keksii. 😀
Itse bongasin mieheni erään nettiyhteisön etusivulta, bongaus oli sekunneista kiinni, sillä kuvat vaihtuvat etusivulla sitä mukaan kun ihmisiä kirjautuu sisään. Ollaan oltu siitä päivästä lähtien kuin paita ja peppu. Sivusin aihetta blogissani: http://keyword-love.blogspot.fi/2014/03/miehista.html
Kaverin silloinen tyttöystävä toimi Amorina ja tyrkytti numeroni miehelleni. He puolestaan olivat käyneet muutaman kerran treffeillä, mutta päättäneet jatkaa kavereina. Kerran olin miekkonen aiemmin kaveripiknikillä nähnyt, eli ihan sokkotreffit ne eivät olleet. Menin vielä ekoilla treffeillä möläyttämään, etten pidä lapsista, en vielä tiennyt, että miehelläni on tytär. Nykyään kyllä tykkään ainakin sukulaislapsista.
Ihana tarina teillä ja muilla kommentoijilla myös :). Minä olen tavannut mieheni yliopiston alussa pitämissäni kotibileissä, myöskin kosteissa merkeissä :D. Olimme kyllä tavanneet koulun käytävillä ennen kyseistä iltaa, mutta tällöin vaan moikattu. Illan jälkeen aloimme tapailla ja aika äkkiä myös seurustella. Hän oli just sellainen tyyppi minkälaisesta olin aina haaveillut (tumma, urheilullinen, kiltti, tyylikäs ja vielä fiksu) :D. Nyt reilu kahden vuoden jälkeen me opiskellaan samassa yliopistossa, samaa pääainetta ja tietty myös asutaan yhdessä :).
-M
Ei vitsit, mä nauran täällä kyyneleet silmissä, miten mahtava tarina ja tuon Monkey..:D Teit aivan varmasti lähtemättömän vaikutuksen!
Mä tapasin mieheni koulussa, alkuun olimme kavereita kunnes huomasin eräiden bileiden jälkeen ihastuneeni häneen. Tapailin silloin yhtä toista miestä, mutta en saanut tuota kaveriani mielestä. Surinkin sitä, että tuskinpa vaan hän olisi minusta kiinnostunut..kuinka väärässä olinkaan. Olimme sen verran ujoja ( ja varmaan pelkäsimme kasvojen menettämistä ), että lopulta yhteiset ystävämme vähän kuin pakottivat meidät tutustumaan toisiimme romanttisessa mielessä, kahlitsemalla meidät käsiraudoilla toisiimme kiinni ja karaten paikalta :’D No, siitä hetkestä asti ollaan oltu kuin paita ja peppu <3!
Itse tapasin mieheni tosi tylsästi nettitreffeillä. Hän oli jotenkin tyly minua kohtaan ja tulkitsin, etten taida olla herran mieleen. yhtään eikä tästä todellakaan tule mitään. Kun lähdin kotiin, vannoin, että nyt nämä nettitreffit loppuvat: en jaksa enää käyttää aikaani kiusallisiin tai ikäviin tapaamisiin. Noh, mies sitten kysyi minua jo samana päivänä uusille treffeille, mikä oli outoa ja yllättävää! Päätin suostua, ja nyt ollaan kohta 6 vuotta oltu yhdessä. Sanotaan, että etenkin alkuvaiheessa eroavaisuutemme teki suhteestamme hankalan, mutta kaikki on ollut todellakin vaivan arvoista.
Exäni tapasin eräänä vappuna. Kadotin sinä iltana housuni. Seksin kanssa asialla ei ollut mitään tekemistä, vaan otin ne pois, koska minun oli kuuma ja unohdin ne, kun lähdimme bileistä pois. 😀 Minun ja exän suhde oli ”rakkautta ensisilmäyksellä” – tyyppinen tarina ja hänellä on aina oma paikkansa sydämessäni, mutta itsesuojeluvaistoni pakotti minut irroittautumaan hänestä. Ei siis väkivaltaa tai muutakaan, mutta joskus suhde ei vain toimi, vaikka kuinka sitä toivoisi ja yrittäisi.
Näitä tarinoita on kyllä tosiaan ihanaa kuulla! Kiva kuulla tai lukea vaihteen vuoksi tosin noitakin tarinoita et ollaan humalassa näiden kun ”kaupassa tartuttiin samaan maitopurkkiin ja katseet kohtasivat”-tarinoiden sijaan
Oman miehen kanssa tiet kohtasivat siis myös suht humalaisissa merkeissä ainakin allekirjoittaneen osalta.. Samantyylisen tyttöjen illan jälkimainingeissa tuli päädyttyä jatkoille ja muiden mennessä nukkumaan päädyin kattomaan tän nykysen miehen kanssa telkkarista NHL:ää. Hienona naisena olin sit nukahtanu ja alkanu kuorsata sekä olin tainnu potkiakin tota raukkaa what a catch siis! Ihmekös tuo et kiinnostu..
Minä ja mieheni tapasimme, kun olin 15-vuotias. Seurustelin silloin toisen pojan kanssa ja pidin miestäni vain kaverina, en koskaan ajatellut häntä romanttisessa mielessä. 5kk jälkeen hän jo sanoi rakastavansa mua ja olin melkeinpä vihainen. Ei saa pilata ystävyyttä tuollaisella!
Muutamia kuukausia myöhemmin aloin huomata, miten kiltti ja hyvä hän on minua kohtaan ja ihastuin varovaisesti. Melkein vuosi ensitapaamisesta myöhemmin päätin uskaltaa kokeilla, mitä meistä tulisi. Ajattelin, että muutaman viikon jälkeen voi erota, jos ei tunnu hyvältä tai vastaan tulee joku hotimpi.
Tässä sitä ollaan edelleen kokeilemassa, kesällä juhlitaan kymmentä yhteistä vuotta.❤
Olin juuri toipunut edellisestä suhteesta ja valmis viettämään sinkun biletyselämää yliopiston kuvioissa, kun sisko kutsuttiin kadettien fuksiaisten jatkoille, jonne sitten mentiin läpällä ”iskemään kadetteja” keskiviikko iltana. Tarkoitus oli vaan pitää hauskaa ja jutella ihmisille eikä todellakaan etsiä miestä. Olin avoin kyllä tutustumaan johonkin ja tuomaan vähän jännitystä elämään. Tanssittiin ja mua alkoi väsyttää ja menin istumaan hetkeksi yksin tai siis niin luulin. Pian juttelinkin yhden kadetin kanssa, jonka olin huomannut nojailevan niihin sohviin jo aiemmin ja juteltiin sitten loppuilta, tanssittiin vika hidas ja sekä sisko että minä poistuttiin miehen kainalossa taksijonoon. Siskon kanssa lähdettiin kotiin, mutta mies sai numeron vakuuttamalla, että käyttää sitä myös ja sovittiin jopa aika soitolle. Mies soitti sitten vartti ennen sitä aikaa, ettei voi silloin soittaa, kun meni pelaamaan jotain sählyä tai vastaavaa, mutta soittaa sitten sen jälkeen. Siinä vaiheessa oli selvää, että on ainakin kiinnostunut ja osaa pitää sanansa. Ei ole yllätys, että reilu 4v myöhemmin ollasn asuttu yhdessä 2,5v ja oltu naimisissa kohta vuosi. Hauskaa on, että mies myös kiinnitti muhun huomiota aiemmin silloin baarissa ja ajatteli, että oon nätti.
Minä ja mieheni tapasimme harrastuspaikassa, jossa itse kävin aktiivisesti ja johon hän tuli työharjoitteluun. Katsoin jo heti ensitapaamisella, että onpas kivannäköinen tyyppi. Ihastukseni kuitenkin laantui muutamassa viikossa, kun sain tietää erään tuttavani olevan kiinnostunut miehestä. En halunnut ruveta kolmiodraamailemaan, vaan ajattelin, että menkööt asia sitten omalla painollaan miten menee.
Pian aloimmekin miehen kanssa pyöriä yhä enemmän samassa kaveriporukassa ja pääsimme tutustumaan paremmin. Ajattelin kuitenkin koko ajan, että ihastuksen tunteeni on jo menneen talven lumia, hän ei takuulla ole minusta kiinnostunut eikä siis yksinkertaisesti oikea minulle. No, kuinkas sitten kävikään – ihan puskista hän myönsi vajaat puoli vuotta ensikohtaamisemme jälkeen ja muutama kuukausi samassa kaveriporukassa pyörittyämme, että on ollut ensitapaamisesta lähtien korviaan myöten ihastunut minuun! Voin sanoa, että tuli aikamoisena yllätyksenä: mies peitti tunteensa tosi hyvin ja käyttäytyi täysin kaverillisesti seurassani. Hän sanoi myöhemmin, ettei halunnut ja uskaltanut osoittaa kiinnostustaan heti, vaan halusi ensin tutustua minuun ns. neutraalisti.
Miehen tunnustuksen jälkeen aloimme seurustella melkein saman tien. Loppujen lopuksi olen ajatellut, että oli juuri hyvä, että suhteemme alkoi tällä tavalla. Minä olen ihastuneena tosi tietoinen itsestäni, mietin sanomisiani enkä osaa rentoutua. Jos olisin ollut itse koko ajan häneen ihastunut, emme taatusti olisi tutustuneet kaveriporukassa yhtä luontevasti, mutkattomasti ja aidosti.
Varasin Egyptin lomalla sukellukset eräästä toimistosta ja seuraavana aamuna sukellusoppaani haki minut hotellilta. Molemmat olimme varattuja tahoillamme mutta niin siinä vaan kävi että pian asuin hänen maassaan yhdessä vaikka siellä se olikin laitonta jos ei ole naimisissa ja sukelsin itsekin työkseni, eri firmassa tosin. Aikanaan mentiin naimisiin ja nyt asutaan Suomessa. Ja onnellisina 🙂
Me tavattiin niinkin ihanalla nettisivulla kuin Alastonsuomessa. Hahaa, voi kyllä vaan! 😀 Mies laittoi mun kuvaan kommenttia ja siitä se jutustelu lähti ensin siellä sivustolla ja sen jälkeen ruvettiin soittelemaan sellaisia 1-4 tunnin puheluita (ennätys taitaa olla 8,5 tuntia). Ekan kerran tavattiin noin pari kuukautta ekasta yhteydenotosta, menin junalla hänen luokseen ja voi jukra kun mua jännitti – tuollainen sokkotreffeily (saati Alastonsuomi) ei ole tähän saakka ollut yhtään mun juttuni. Ja kun sitten junasta ulos tullessani näin hänet silloin seisomassa autonsa vieressä niin se oli menoa silloin. Nyt suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta ja ollaan ihan lääpällämme toisiimme. Eipä se ihastuminen ja rakastuminen näköjään katso aikaa eikä varsinkaan paikkaa. 😉
Hahaa! Täällä toinen As:ssa mieheensä tutustunut! Mielettömän hienon miehen sieltä löysinkin. <3
Me tavattiin mun keskieurooppalaisen miehen kanssa Helsingissä kun mies oli turussa vaihdossa mutta vietti vkl helsingissä. Itse opiskelin tuolloin tampereella mutta päätin lähteä extemporena kavereiden kanssa viihteelle helsinkiin ja sattumalta samaan baariin tulevan mieheni kanssa. En myöskään ollut suunnitellut tutustuvani kehenkään kun en ollut saanut vielä erottua silloisesta poikaystävästäni mutta mies Ei antanut millään periksi ja ajauduttiin juttelemaan ja no sinä yönä juostiin romanttisesti syyssateessa helsingin kaduilla. Puoli vuotta myöhemmin olin muuttanut sveitsiin ja täällä ollaan edelleen. Viime kesänä mentiin naimisiin ja edelleen niin onnellisena. Mun mies muutti mut ikuisesta pessimististä positiiviseksi ihmiseksi ja uskon että jos kohtalo on olemassa niin tämä oli sen tekosia.
Voi, tuo edellisen kommentoijan tarina on hyvin lähellä meidänkin rakkaustarinaa! Tutustuin etelä-eurooppalaiseen mieheeni ollessani Kreikassa vapaaehtoistöissä. Myös tämä tuleva kumppani oli siellä vapaaehtoistöissä, mutta aivan eri organisaatiossa ja toisella puolella Kreikkaa. Omissa hommissani tutustuin kuitenkin toiseen suomalaiseen tyttöön, joka järjesti yhtenä viikonloppuna bileet joihin oli kutsunut tuntemiaan ihmisiä ympäri Kreikkaa… ja sieltähän tämä mies sitten ilmestyi. Tavattiin siis täysin sattumalta yhden viikonlopun aikana, molemmat oman kotimaansa ulkopuolella, mutta se klikkaus oli jotain niin suurta, että suomeen palattua mun oli pakko jättää silloinen poikaystäväni ja antaa tälle ihastukselle mahdollisuus.
Helppoja nämä vuodet ei todellakaan ole aina olleet, mutta nykyään, neljä vuotta myöhemmin tämä mies asuu Suomessa mun kanssa ja oon itse todellakin alkanut uskoa kohtalon olemassaoloon <3
Muutaman vuoden parisuhde oli tullut tiensä päähän ja olin varma, että se oli nyt tässä, minusta tulee ikisinkku. Ajauduin kuitenkin Suomi24:n deittisivustolle, muutaman kaverin tapasinkin sieltä ihan vain deittailumielessä, useampien kanssa laittelin viestiä ja muuta tällaista ei-niin-vakavaa. Ehdottomasti ja nimenomaan ei mitään vakavaa!
Sitten tuli se yksi profiili. Tekstiä ei ollut mitenkään erityisen paljon, mieleen on jäänyt vain se, että mies kertoi haluavansa tavata mahdollisimman nopeasti, ilman pitkiä viestien vaihtoja. Ja ne kuvat… Ei mikään adonis tai kiiltokuvapoika, mutta jokin niissä vain oli sellaista, että alkoi meikäläisellä pyöriä sukat jaloissa. Ei kun kiireellä laittamaan viestiä, vastoin kaikkia tapojani, tervettä järkeä ja yleisiä varovaisuussääntöjä laitoin ekaan viestiin heti suunnilleen kaiken: sähköpostiosoitteen, puhelinnumeron (Suomi24:n saitilla oli ongelmia tuolloin varsinkin privaviestien toimittamisen kanssa, joten siihen ei voinut luottaa, piti antaa heti kaikki yhteystiedot että voidaan siirtää yhteydenpito muille kanaville).
Jouduin pureskelemaan kynsiäni pari päivää ennen kuin tuli vastausta takaisin päin. Sovittiin treffit keskustaan, oli kivaa. Kotiin lähtiessä huomattiin, että asuttiin aika lähekkäin. Seuraavat treffit sovittiin vissiin kai jo heti seuraavaksi illaksi ja se olikin menoa sitten. Oli niin pahasti menoa, että siitä on nyt 10 vuotta ja tässä sitä ollaan edelleen. Jotkut on joskus kyselleet, mistä mieheni löysin. Vastaus kuuluu luonnollisesti: ”Imuroin sen netistä”.
Tapasimme internetin ihmemaailmassa pelatessamme molemmat samaa peliä. Hän ”omisti” tai siis piti yllä sellaista kiltaa, johon löysin tieni eräänä päivänä, ja olimme useasti isossa porukassa tekemässä samaan aikaan juttuja, mutta en tiennyt hänestä mitään ja hän vaikutti äänen ja sanomisiensa perusteella minua paljon vanhemmalta (olen siis reilu parikymppinen ja kuvittelin hänen olevan ehkä 35). Emme oikeastaan jutelleet, mitä nyt peliin mennessä heipat tai muuta jokapäväistä juttua.
Eräänä päivänä sitten voice chatissa monen muun kanssa teimme pelijuttuja, ja hitaasti sieltä rupesi porukkaa valumaan nukkumaan, mutta juttu jatkui muutamien ihmisten kesken, kunnes lopulta meitä oli enää kolme, joista minä ja tuo komas tyyppi juttelimme ja tämä mies oli taustalla aika paljolti hiljaa. Kun kolmas henkilö sitten sanoi menevänsä nukkumaan, totesin että niin varmaan mekin, ei meillä ole paljon mitään puhuttavaa…
Noh, olin väärässä. Menin nukkumaan aamukahdeksalta, koska me vain puhuimme siihen asti. 😛 Tämä sattui myös olemaan hänen syntymäpäivänsä, joten koska emme koskaan sopineet varsinaisesti olevamme nyt yhdessä, tuo on helppoa muistaa tapaamispäivänä so to speak sen ollessa myös hänen syntymäpäivänsä.
Joten näin sitten tapasin Hollantilaisen mieheni 😛 joka muuten osoittautui paljon nuoremmaksi kuin ”business-äänen” perusteella olisi voinut kuvitella!
Minä ja mieheni opiskeltiin samaa alaa yliopistossa ja molemmat vietettiin aikaa samoissa opiskelijapiireissä. Asuttiin myös viereisissä rapuissa opiskelija-asunnossa. Kerran tuli puheeksi, että mies osaa leipoa ja jotenkin puhuin itseni syömään jotain hänen leipomuksiaan. Ensimmäisella kerralla miehen kaveri oli mukana. Sen jälkeen kävin kyläilemässä ihan itsekseni. Juuri vietettiin kahdeksatta hääpäivää. Suklaakakulla ja hillapiirakalla siis minut on hurmattu.
Eli myös tie naisen sydämeen voi viedä vatsan kautta todistetusti! 🙂
Kliseisesti baarissa. Olin ystävieni kanssa siellä ja ystäväni exä tuli jutteleen meille serkkunsa kanssa. Tää serkku teki vaikutuksen minuun kohteliaisuudellaan ja huomaavaisuudellaan. Kaivelin facebookista hänet ja laitoin kaveripyynnön ensin mietittyäni, etten menetä mitään tässä. Viikon päästä alettiin jutteleen, ku hän viimein kävi taas facessa ja mun odoteltua hermona kaveripyynnön hyväksymistä. Sovittiin treffit. Aamun tunteina juteltiin pakkasessa ja hän halusi suudella minua. Varovaisesti myönnyin. Vaan hänpä suuteli mua otalle! Mun sydämessä muljahti. Sovittiin tapaavamme seuraavana päivänä. Ajelin kotiin sydän väpättäen ja varovaisen tunteen kanssa, että tää tyyppi on mulle se oikea. Niin me nähtiin taas. Lähdin pienelle matkalle ja tekstiviestit lenteli. Reissusta tultuani ollaan käytännössä asuttu yhdessä. Ollaan oltu kohta 4v yhdessä ja pari viikkoa sitten mentiin kihloihin, kun kosin miestäni. Varmuus siitä, että tää ihminen on mulle se oikea, on vain vahvistunut ajan kanssa.
Olin juuri eronnut silloisestta avopuolisosta mutta asuin edelleen viikonloput samassa asunnossa mutta viikot toisella paikkakunnalla. Eräänä iltana menimme juhlistamaan miespuolisen ystävän synttäreitä. Oli viikonloppu kun kellot käännettiin talviaikaan ja eräässä baarissa kotimatkalla otettiin vielä ihmisiä sisään tämän extra tunnin turvin. Jonotimme sisään ja siirryimme istumaan tanssilattian reunalle. Vähän ajan päästä katseeni kohdistui komeaan mieheen, joka heilutteli edessämme istuville miehille ja yritti saada heidän huomion. Hetken päästä hän kääntyi ja alkoi tanssimaan. Ajattelin että ei tuota miestä voi jättää yksin tanssimaan ja menin kysymään, voinko tanssia hänen kanssaan. ”Mä yritin saada sun huomion ja vinkata tanssilattialle, mutta et sä mitään huomannut”, mies sanoi. Siitä se lähti, varovaisesti mutta varmasti. Päädyimme toistemme seuraan lähes joka viikonloppu vaikka asuimme eri paikkakunnilla puoli vuotta. Jotenkin juuri eronneena en halunnut sitoutua kehenkään, mutta niin vain kävi, vaikka ”vain tapailimme” yli puoli vuotta. Kolme vuotta myöhemmin, tässä ollaan edelleen.
Mä olen tavannut mieheni Thaimaassa. Minulla oli hyvin vaikea ero takana vajaata vuotta aiemmin, ja lähdin yksin rentoutumaan ja ”etsimään itseäni” Thaimaahan. Tämä nykyinen mieheni oli myös yksin reppureissaamassa. Miehen entinen tyttöystävä oli opiskelukaverini, ja hän laittoi minulle yhtenä päivänä viestiä että hänen eksänsä on samassa paikassa, että haluttaisiinko nähdä et olis jotain suomalaista seuraa. No, mentiin sitten kahtena iltana yhdessä syömään. Meidän tiet erosi sen jälkeen, kun molempien reissu jatkui eri suuntiin, mutta tää mies vielä lopulta lähti mun perään Bangkokiin vuorokautta ennen kun mun lento oli lähdössä Suomeen.
Sitten Suomen päässä tapailtiin ensin harvakseltaan, sitten alettiin seurustella ja 2015 vuoden lopulla muutin hänen kanssa samaan kaupunkiin, ja nyt on yhteinen koti ja elämä. Ja superonnellisia ollaan, että ikuisesti olen kiitollinen opiskelukaverilleni, joka meidät tuuppasi yhteen 🙂