Uusi meikkivoidesuosikki: Oriflame Giordani Gold Liquid Silk Foundation SPF 12

Jokainen voi varmasti allekirjoittaa väitteen, ettei sen täydellisen meikkivoiteen löytäminen todellakaan ole helppoa. Ihan kivoja meikkivoiteita löytyy kyllä vaivatta, mutta siitä paremmat ovat jo kiven alla – varsinkin, jos on vaalea iho, joka saattaa kyllä kuivua pinnalta hieman, mutta joka kaipaa silti pitkäkestoista ja mattaisen tuntuista, mutta heleältä näyttävää meikkivoidetta.

Oriflame Giordani Gold Liquid Silk Foundation

Viimeisin suosikkini on ollut Oriflamen The ONE Everlasting Foundation, joka on ollut niin kovasti mieleeni, että ihan oikeasti pumppailen siitä nyt ulos viimeisiä pisaroita. Näin ei ole käynyt kovin monen meikkivoiteen kanssa, sillä yleensä innostun uudesta tuotteesta vain hetkeksi, mutta hylkään sen sitten viimeistään parissa kuukaudessa löydettyäni jotain parempaa.

Olin jo ehtinyt panikoida pienen hetken uuden luottomeikkivoiteen löytämisestä, sillä periaatteeni mukaisesti en kosmetiikkaseikkailijana vain missään tapauksessa voinut ostaa samaa tuotetta uudelleen. Sehän olisi ollut tylsää ja minulta olisi siinä jumittaessa voinut jäädä joku toinen loistava löytö tekemättä.

Oriflame Giordani Gold Liquid Silk Foundation

Sähköpostiini kilahti kuitenkin sopivasti tiedote Oriflamen Giordani Gold -meikkilinjan uudesta Liquid Silk Foundation SPF 12 -meikkivoiteesta. Olin aiemmin ehtinyt ihastua palavasti paitsi Oriflame The ONE  Everlasting Foundation -meikkivoiteeseen myös The ONE IlluSkin -meikkivoiteeseen ja Giordani Gold -linjan Age Defying SPF 8 -meikkivoiteeseen, joten minua voisikin kutsua Oriflamen meikkivoidefaniksi. Ilmoitinkin saman tien, että kokeilisin uuden meikkivoiteen jälleen enemmän kuin mielelläni.

Oriflame Giordani Gold Liquid Silk Foundation

Uusi Giordani Gold Liquid Silk Foundation SPF 12 -meikkivoide on trendikkään vesimäinen tuote, jollaisista en ole vähän aikaa sitten kokeilemaani Lumene Invisible Illumination Instant Glow Sävyseerumia lukuunottamatta ole oikeastaan pitänyt. Monet niistä ovat toki olleet koostumukseltaan hyvin kevyitä, mutta ne ovat jääneet helposti kuivuvan ihoni pinnalle usein jopa liian kuivan ja puuterimaisen näköisinä. Olikin jännittävää kokeilla, tykästyisinkö tuotteeseen.

Oriflame Giordani Gold Liquid Silk Foundation

Aina yhtä jännittävää on myös se, löytyykö meikkivoiteesta omalle vaalealle hipiälleni sopivaa sävyä. Sain blogikokeiluun meikkivoiteen vaaleimmat sävyt Vanilla ja Porcelain, joista toinen on keltapohjainen ja toinen punapohjainen.

Oriflame Giordani Gold Liquid Silk Foundation

Kuvassa ylempänä näkyvä Porcelain oli omalle iholleni liian tumma ja punakka, mutta alempi sävy Vanilla näytti heti lupaavan keltapohjaiselta ja houkuttelevan vaalealta.

Oriflame Giordani Gold Liquid Silk Foundation

Ihoni kaipaa sävyn tasoitusta, sillä pisamat ja näppylöiden jättämät punoitukset tuovat sille kirjavuutta. Tahdon melko peittävän lopputuloksen, mutta silti mielellään kevyen tuntuisena. Meikkivoiteen pitäisi myös kestää hyvin, mutta se ei saa olla liian kuiva.

Oriflame Giordani Gold Liquid Silk Foundation
Kasvojen iholla vain meikkivoidetta ja silmänalusille lisätty peiteainetta.

Liquid Silk Foundation osoittautui välittömästi aivan loistavaksi tuotteeksi. Pipettipulloon pakattu nestemäinen meikkivoide on aivan äärimmäisen riittoisa ja opin heti, että sitä kannattaa annostella kasvoille pisara kerrallaan. Omille kasvoilleni meikkivoidetta kuluu yleensä kolme pisaraa, joista kahdella luon luonnollisen peittävyyden koko kasvoille ja kolmannella vielä lisään peittävyyttä haluamilleni ihoalueille.

Oriflame Giordani Gold Liquid Silk Foundation SPF 12 - 1 (9)

Käytän meikkivoiteen levitykseen ovaalisivellintä, jolla se levitty aivan täydellisesti. Koin ovaalisiveltimen tämän meikkivoiteen kanssa jopa Beautyblenderiä paremmaksi, sillä ovaalisiveltimellä riittoisan meikkivoiteen saa tosiaan levittymään kasvoille kunnolla. Sormet eivät tuntuneet yhtä hyvältä levitysvaihtoehdolta, sillä lopputuloksesta ei tullut niillä yhtä tasainen.

Oriflame Giordani Gold Liquid Silk Foundation SPF 12 - 1 (8)

Ihastuin meikkivoiteeseen aivan suunnattomasti, sillä se tasoitti ihoni sävyä hyvin, mutta tuntui ja näytti silti todella luonnolliselta. Se ei ollut yhtä kuivan  ja puuterisen pinnan jättävä kuin useimmat vastaavantyyppiset meikkivoiteet, minkä vuoksi pidin siitä erityisesti. Jos iholla on kuitenkin paljon pintakuivuutta, saattaa meikkivoide korostaa sitä, eli näkyvästi kovin kuivalla iholla tämä ei toimi yhtä hyvin.

Meikkivoide teki iholle loistavan your skin but better -vaikutelman ja täydensin meikkipohjaa vielä käyttämällä silmänalusille erillistä peiteainetta sekä puuteroimalla kasvot ja sipaisemalla niille tavalliset korostus- ja varjostustuotteeni.

Oriflame Giordani Gold Liquid Silk Foundation SPF 12 - 1 (10)

Tämä meikkivoide on ollut nyt jo muutamia viikkoja luottotuotteeni ja tulee varmasti olemaan sitä vielä pitkään – sen verran hyvin tämä toimii ja niin riittoisa tuote on.

Jos minulta siis kysytään, että mikä tuotemerkki valmistaa parhaat meikkivoiteet, niin olen näköjään ihan huomaamattani antanut ääneni Oriflamelle jo niin moneen kertaan, että on jo parasta varmaan myöntää, että Oriflame on oma suosikkimerkkini mitä meikkivoiteisiin tulee.

Oriflame Giordani Gold Liquid Silk Foundation SPF 12 -meikkivoiteella on hintaa 31 euroa.

Oriflame Giordani Gold Liquid Silk Foundation

Onko joku muu kokeillut Oriflame Giordani Gold Liquid Silk Foundation SPF 12 -meikkivoidetta?

20 kommenttia artikkeliin ”Uusi meikkivoidesuosikki: Oriflame Giordani Gold Liquid Silk Foundation SPF 12”

  1. Hitsi nämä sun tuotearvostelut on kyllä kullanarvoisia, monesti käyn blogistasi katsomassa jos olen ostamassa jotakin tuotetta, mitä olet suositellut! Sinun tekemät arvostelut koen jotenkin kaikista luotettavimmiksi vaikka ne onkin vain yhden ihmisen mielipide, koska tutkit tuotteet niin huolellisesti ja käyt niiden kaikki ominaisuudet läpi rehellisesti. Kiitos siis niistä! Nyt minua jäi kuitenkin suunnattomasti vaivaamaan, kumpaa meikkivoidetta suosittelet enemmän tai kumpi saa ykkössijan: The One Everlasting, vai tämä tuoreempi tapaus? Seuraavaksi ostoslistalla on nimittäin juurikin meikkivoide ja Oriflame on saanut niin hyvät arvostelut tästä blogista että pakko kokeilla itsekin!

    • Kiitos, ihana kuulla, että blogista on hyötyä! Tuli erityisen hyvä mieli kuulla, että koet arvostelut luotettavina. Se on todella tärkeää minulle. 🙂

      Näiden kahden välillä on oikeasti jopa hieman hankalaa valita suosikki, sillä molemmat ovat todella hyviä. Everlasting Foundation on perinteisemmän meikkivoiteen tyylinen ja ehkä vielä parempi jos iholla on pintakuivuutta ja tämä taas sellainen vesimäisen ohut ja hieman puuterisemman pinnan jättävä – voisikin siis sanoa, että hieman makuasia. Everlasting on ehkä hieman kestävämpi tähän verrattuna, vaikka tämäkin on kestoltaan minusta hyvä. En osaa sanoa, kumpi on parempi, sillä tykkään molemmista, mutta näin kesää kohti pidän itse ehkäpä enemmän tämän ohuesta koostumuksesta, joten tuntuu sopivalta siirtyä tähän. Toivottavasti tästä pohdinnasta oli hieman apua. 🙂

      • Oli kyllä 🙂 Luulen että Everlasting Foundation lähtee kotimatkalle. Kiitos!

  2. Olen noin kuukausi sitten pyytänyt näytteen entisestä suosikki meikkivoiteestasi, koska sait minutkin vakuutettua miten loistava se on. Eipä ole mitään sieltä kuulunut. Tämän takia tykkään postauksista mitä saa ostettua normaali kaupasta, että ne on kaikkien saatavilla. Tietysti voisi varmaan tilata meikkivoiteen suoraan kokeilematta, mutta tuskin kukaan niin tekee.

    • Joo, meikkivoiteista voi tosiaan olla vähän hankalaa saada näytteitä, harva firma lähettelee. :/ Itse tosin tilaan monesti netistä varsinkin Aasian suunnalta minulle uusia meikkivoiteita kokeilematta niitä etukäteen kun netissä on usein niin hyviä swatcheja, joista saa hyvin suuntaa. 🙂

    • Oriflamella on monessa kaupungissa toimitiloja/ kauneuspisteitä mihin pääsee kokeilemaan tuotteita. Ja sieltä saa myös näytteitä. Tuotteilla on myös 14 päivän palautus- ja vaihto-oikeus. Mitä kaupoilla ei ole.

  3. Tää postaus tuli kyllä hyvään saumaan, sillä itsellä on tilauksessa sävy porcelain. Ihoni on punapohjainen ja vaalea, joten eiköhän se mene juuri sopivasti ”kesämeikkivoiteena”, niin kuin toiveissa olikin. Meikkivoiteiden tilaaminen on aina hieman arpapeliä, mutta tämä postaus poisti kyllä hyvin pelon siitä että vikaan olisi mennyt 🙂

    • No sehän sattui hyvin! Toivottavasti tykkäät meikkivoiteesta ja sävy osuu nappiin. 🙂

  4. Hei

    Etkö kyllästy itsekin näihin vuodesta toisiin samoihin juttuihin vain eri merkeiltä no saahan jokaisesta klikkauksesta rahaa . Ja tätähän ei varmaan hyväksytä kommenteissa kun on hieman ei toivottu.

    • Kyllä täällä kaikki asiaan liittyvät kommentit hyväksytään. Tutustu ihmeessä blogiini enemmänkin niin huomaat, että täällä on paljon uutta ja sellaista, mitä ei ole aiemmin keksitty. Viimeisin innostukseni on aasialainen kosmetiikka, jossa on paljon jänniä juttuja. Ja jos löydät jonkun tahon, joka on valmis maksamaan minulle jokaisesta klikkauksesta niin vinkkaa ihmeessä, kuulisin mielelläni! 😉

  5. Toi pipetti (ei pumppu) on minusta isomiinus…
    Jää siksi multa kokeilematta, vaikka muuten nää Oriflamen meikkivoidesuosituksesi ovat olleet kymppejä.

    Onnekseni mulla on vieläsen verran kamaapulloissani, että mennään vanhoilla seuraavaan suositukseen 🙂

    • Näitä moderneja ”vesimeikkivoiteita” on tällä hetkellä vaikeaa pakata toimivampiin pakkauksiin, mutta toivotaan, että pipettien sijaan keksitään vielä joskus jotain muuta! 🙂

      Muutama muu meikkivoide on kokeilussa kuitenkin myös, joten toivottavasti niistä löytyisi jotain, mistä voisit kiinnostua. 🙂

      • Pumppupulloja voi nykyään ostaa tyhjinä ja pullottaa niihin mitä vaan juoksevahkoa tavaraa. Pullot on helposti täytettäviä ja pestäviä, joten kannattaa hankkia, jos haluaa esim. tuunata oman meikkivoidekombon sopivaksi sävyltään ja koostumukseltaan. Tai niinkuin itse tein, leikkiäkseni sillä 😀

  6. Todella hyvän nököinen voide, innostuin! Kysyisin, että mitä peitevoidetta käytät tällä hetkellä silmien alle? Näyttää peittävän hyvin.

  7. Olipa hyvä arvio! Sattumalta eksyin ekaa kertaa blogiisi Täytyykin jäädä seuraamaan. Onko sulla jotain lempparia, jonka valitsisit vaativiin olosuhteisiin? Olen testaillut eri meikkivoiteita omia häitäni varten. Pitäisi kestää hyvin kuumalla ja näyttää hyvältä kuvissa. Oriflame on kokonaan unohtunut!

  8. Hei,
    Millainen tämä on iholla verrattuna siihen Lumenen sävyseerumiin? Onko esim puuterisempi ja onko peittävyyseroa?
    Lumenen sävyseerumi on ollut itselleni ihan hyvä, pienellä määrällä byTerryn irtopuuteria, mutta se on hieman liian tumma vielä ennen kesää. 🙂

    • Lumene on minusta ohuemman ja seerumimaisemman tuntuinen ja jättää ihon oikeastaan kuin meikittömän näköiseksi. Tämä peittää enemmän ja on hieman puuterimaisemman pinnan jättävä plus että minullekin löytyi tästä tosiaan parempi sävy (onneksi Lumenen sävyseerumiin on kuulemma tulossa vaaleampikin sävy pian). 🙂

  9. Minulla tämä ei toiminut oikein toivotulla tavalla. 🙁 ihoni on hieman pintakuiva ja tämä jäi tosi ikävästi kuiviin kohtiin. Myös kuoriutui iholta osittain kun levitän kämmenillä (mitä ei ole ikinä tapahtunut minkään meikkivoiteen kanssa!) Odotankin kesää kun iho kosteampi, toimisiko yhtään paremmin. Sillä välin käytän everlastingia joka on toiminut hyvin. Tykkään kyllä tän gg:n koostumuksesta muuten, aivan ihanan silkkinen tosiaan ja ne kohdat joille levittyy hyvin näyttää tosi hyvältä. Pitää siis toivoa et kesällä tää alkais toimia! Kuivaihoisille siis en voi suositella.

Kommentointi on suljettu.