Testissä ghd V Gold -suoristusrauta (muotoilurauta)

*Sis. mainoslinkin

Olin katsellut töissä jo pitkään sillä silmällä ghd:n uusia muotoilurautoja, mutta minun ei ollut silti tehnyt vielä mieli ostaa itselleni sellaista.

Kerroin jo lähes pari vuotta sitten, että oma vanha, minua jo vuosia palvellut ghd:n muotoilurauta sai väistyä Remingtonin Sleek & Curl -raudan tieltä enkä ollut sen koommin ikävöinyt vanhaa rautaani.

ghd V Arctic Gold Professional Styler

Kun kuitenkin bongasin toimiston kaapista testikappaleen ghd V Arctic Gold Professional Styler -muotoiluraudasta, en voinut vastustaa kiusausta ja lainasin raudan kotiin testailuja varten.

Oma rautanihan oli ollut vuosia sitten valmistettu edellisen sukupolven ghd IV, mutta tämä oli jo nyt V sekä vieläpä upeassa erikoiskuosissa!

ghd V Arctic Gold Professional Styler

Kun työkaverini näki raudan laukussani, totesi hän heti, että kokeiluni tulisi minulle kalliiksi. En kuulemma voisi olla rakastumatta rautaan. Totesin naurahten, että kunhan nyt vaan vähän kokeilen.

Minulla kun on jo kotona yksi rauta, joka on jo voittanut vanhan ghd:n rautani, eli muotoilurauta-asiani olivat kyllä mallillaan. ”No joo, mutta IV ei ole mitään verrattuna V:hen. Usko pois…

ghd V Arctic Gold Professional Styler

Voitte siis uskoa, että kokeilin rautaa jännityksellä. Voisiko se nyt muka olla niin paljon parempi kuin oma Remingtonini?

Toisin kuin Remingtonissani, ei ghd:n raudassa voi säätää lämpötilaa. Rauta lämpenee itsestään nopeasti optimaaliseen muotoilulämpötilaansa, joka tekee kuulemma parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Täytyy myöntää, etten itse ole ihan samaa mieltä siitä, onko tuo ”optimaalinen lämpötila” paras sekä ohuille ja hennoille että paksuille ja karheille hiuksille, mutta ainakin se ratkaisee sen, ettei itse tarvitse arpoa lämpötilojen kanssa.

ghd V Arctic Gold Professional Styler

Oma tukkani on melko suora, mutta latvat sojoittavat vähän minne sattuu ja ovat tällä hetkellä huonon kuntonsa vuoksi jopa hieman hankalia saada pysymään ojennuksessa.

ghd V Arctic Gold Professional Styler

Välillä jopa tuntuu, että ne ovat julistautuneet omaksi autonomiseksi alueekseen, jolla on oma päätäntävalta ja jopa ihan omat fysiikankin lait, joiden mukaan ne elävät.

ghd V Arctic Gold Professional Styler

Suureksi hämmästyksekseni niiden kuriinlaittamiseen ei tarvittu kuin yksi vaivatta liukuva raudanveto hiusosiota kohden kun lopputulos jo näytti ja tuntu sileältä. Nice!

ghd V Arctic Gold Professional Styler

Koska raudat kerran liukuivat hiuksissani näin vaivatta, kiinnosti minua heti tietää, kuinka hyvin hiusten kihartelu ja taivuttelu niillä sujuisi.

Levyjen reunoissa oli sopiva pyöristys ja ne näyttivät muutenkin mukavan kokoisilta hiusten kihartelua ajatellen, joten lopputuloksen laatu riippuisi lähinnä enää siitä, kuinka ne hiuksissani liukuisivat.

ghd V Arctic Gold Professional Styler

Kuten moni tietää, ei hiusten kihartaminen muotoiluraudalla ole välttämättä kovin helppoa. Vaikka oikean tekniikan olisikin oppinut tuntuu joskus, ettei rauta millään liu’u hiuksissa kauniisti ja on joskus jopa suorastaan vaihtanut kitkarenkaat alleen.

Tällöin rauta kinnaa hiuksissa kiinni kokoajan ja kihariin tulee ikäviä kulmia jos hiukset nyt edes suotuvat kunnolla kihartumaankaan.

ghd V Arctic Gold Professional Styler

Kokeilin yhden satunnaisen suortuvan verran. Heti syntyi täydellinen kihara. Kokeilin toisen. Rauta liukui yhä täydellisesti. Kauniita kiharia syntyi hetkessä yksi toisensa jälkeen!

ghd V Arctic Gold Professional Styler

Hiuksiin oli helppo saada kiharaa, lainetta ja juuri haluamaansa taivutusta. Rauta liukui niissä todella vaivatta ja jokainen suortuva oli yhdellä vedolla täydellinen.

ghd V Arctic Gold Professional Styler

Olin hullaantunut. Rauta teki todella nopeasti todella hyvää jälkeä ja sillä sai aikaan todella monipuolisia kampauksia. Lopputulos kesti hiuksissa loistavasti ja hiukset tuntuivat sileiltä.

Koska kuivia latvojani ei tällä hetkellä pelasta mikään muu kuin sakset, tuntuvat ne suoristusrautojen käytön jälkeen helposti karheilta ja kuivilta. Nyt ne vaan tuntuivat suorilta.

ghd V Arctic Gold Professional Styler

Pirulainen, että harmitti suorastaan. Pitikö tämän olla näin loistava? Tämä nimittäin taisi piestä kyllä Remingtoninikin kitkattomassa liukuvuudessaan. Kokeilin tätä muutamia kertoja ja lopputulos oli, että en enää tiedä, haluanko elää elämääni ilman tätä.

Pankkitilini kyllä tahtoisi, mutta en tiedä, onko sillä tässä roihuavassa rakkauden tunnemyrskyssä paljoa sanottavaa. Lohdullista on silti se, että tämä ainakin on hintansa arvoinen ja kestää varmasti vuosien käyttöä.

*Osta Ghd Gold Professional -suoristusrauta (alkuperäisessä kuosissaan) Elevenin verkkokaupasta täältä.

Lue myös: Kumpi on parempi, Cloud Nine vai ghd?

ghd V Arctic Gold Professional Styler

Millaisia kokemuksia teillä on ghd V Gold Professional Styler -suoristusraudasta?

9 kommenttia artikkeliin ”Testissä ghd V Gold -suoristusrauta (muotoilurauta)”

  1. Tämä meni heti tilaukseen ja vanha ghd myyntiin Varsinkin, kun huomasin, että Bangerheadin verkkokaupassa on nyt kaikki -20%

  2. Tämä postaus oli erinomainen! Sait minutkin juuri tilaamaan itselleni (tulevan syntymäpäivän verukkeella:D) eleven.fi:stä Ghd platinum azores serene pearl raudan! Kääk, hinta kirpaisi mutta muotoiluvideo ohessa oli niin vakuuttava! Ja olen itse muutaman vuoden jo suoristanut pitkiä hiuksiani parinkympin Remingtonilla, joka saa kyllä nyt luvan väistyä.. En ole ikinä kokeillut siis ns. parempaa rautaa, muuta kun kampaajalla ollessa kun minulta on kiharrettu jollain luultavasti paremmalla raudalla hiuksia. Luulenpa kuitenkin että tämä tilaamani rauta tulee ällistyttämään minut lopputuloksellaan. :))

    Ps. Ihana blogi muutenkin, olen pitkäaikainen lukija, ikinä en vaan ole erehtynyt kommentoimaan!

  3. Onko eleven.fi ghd raudat varmasti aitoja? Onko tilaaminen sieltä turvallista? Tuo käyttämäsi kultainen ghd himottaisi sillä olen aikeissa hankkia ghd:n 🙂

    • Tottakai ovat ja en ole ainakaan koskaan kokenut oloani työpaikassani turvattomaksi. 😉

      Eli joo, jokainen tuote tulee meille luotettavalta, auktorisoidulta maahantuojalta. 🙂

  4. Tilaukseen meni Eleveniltä, hintaa jäi juurikin tälle esittelemällesi raudalle 134 euroa alennuksen jälkeen, joten ei todellakaan mikään mahdoton hinta! Kiitos arvostelusta, hiukan nimittäin emmin tilaanko raudan, mutta tämä postauksesi ratkaisi asian puolestani 😉

    • Ihana kuulla, että oli apua. Tämä on nimittäin kyllä ihan mahtava rauta! Toivottavasti tykkäät. 🙂

  5. Hei!
    Mahtaakohan tuo kyseinen rauta toimia myös luonnonkiharalle (mutta melko ohuelle) keskipitkälle hiukselle? Mietin raudan ostamista, mutta se ettei lämpötilaa saa säädettyä vähän arveluttaa, koska jos rauta ei olekaan riittävän kuuma ja hiukset eivät sitten suoristukkaan.

    • Uskoisin kyllä, että toimii ongelmitta – ainakin YouTuben videoiden perusteella. 🙂

Kommentointi on suljettu.