Ei tyypillisintä minua

Elämässäni on tapahtunut viimeisen vajaan puolen vuoden aikana yksi suunnattoman suuri muutos. Muutos on ollut niin iso ja jopa minuakin hämmentävä, etten voi vieläkään uskoa sitä todeksi. Jännää, kuinka elämä välillä vaan menee eteenpäin ja asiat muuttuvat!
Jos joku luuli, että alan jälleen jauhaa Lontoosta Suomeen muutosta tai opiskelemaan lähtemisestä tai muusta pienestä tapahtuneesta niin no worries. Nyt puhutaan kuitenkin jostain paaaaljon merkittävämmästä. Tai ainakin kosmetiikkabloggaajan mittakaavassa todella merkittävästä.
Muistatteko nimittäin, kun kerroin kesällä, etten ole ollenkaan aurinkopuuteri-ihminen enkä ymmärtänyt, kuinka joku voi koskaan saada aurinkopuuteriaan kulumaan loppuun? Tai edes saada siinä näkymään pannun pohjaa?
Älkää nyt seotko ja menetäkö kontrollianne täysin, mutta katsokaapas tätä:

Kyllä, minä olen käyttänyt viimeiset puoli vuotta Diorin aurinkopuuteriani lähes päivittäin ja niin ahkerasti, että sen pannunpohja paistaa jo hyvin selkeästi. Voitteko uskoa tätä? Minä en ainakaan!

Olen siis todistetusti löytänyt aurinkopuuterin, johon olen ollut todella rakastunut. 
Diorin Nude Healthy Glow Enhancing Powder sävyssä 001 Aurora on ollut kaikessa luonollisuudessaan, heleydessään ja tarpeeksi kevyessä sävyssään oikea rakkaustuote ja halusinkin tällä postauksellani vahvistaa viestiäni siitä, että olen virallisesti rakastunut ja rakkaus on saanut minut muuttumaan. Ja aitoa rakkauttahan on juuri se, jossa rakkauden kohde saa ihmisestä esiin ne hänen parhaat puolensa ja hänet säteilemään ja näin minä ainakin koen tämän aurinkopuuterin tekevän, joten kyllä tässä ihan aidosta rakkaudesta on oltava kyse!
Oletteko te lisänneet viimeaikoina kosmetiikkarepertuaariinne ja aktiivikäytössä oleviin tuotteisiinne jotain, jonka sinne päätymisestä olisitte olleet yllättyneitä? 
Onko joku huulikiiltovihaaja huomannut lisäävänsä nykyään huulikiiltoa huuliinsa harva se hetki? Tai joku ennen kynsiään laiminlyönyt pitänyt kyntensä jo pitkään siisteinä ja lakattuina? Tai silmien rajauksen liian hankalaksi jutuksi kokenut tajunnut rajanneensa ne joka aamu jo viimeisen kuukauden ajan ennen töihinlähtöä?