Pankissa… osa HV

Joku teistä ehkä muistaa, kuinka aloitin puoli vuotta sitten rumban saadakseni Englannissa toimivan pankkitilin ja pankkikortin? (Jos ette muista, löytyvät linkit asiaa käsitteleviin postauksiin tämän postauksen lopusta.)
Jotta homma sujui, oli minulla oltava mukanani ensimmäinen sähkölaskuni, jonka vihdoin joulukuussa sain postilaatikkooni ja voin sanoa, etten ole koskaan eläissäni ollut ollut yhtä onnissani omalle nimelleni osoitetun parinsadan euron sähkölaskun näkemisestä kuin mitä silloin olin. Paras joululahja hetkeen!
Tuhannen mutkan kautta (muistaakseni kuudennella yrityksellä) minulla oli vihdoin pankissa mukanani kaikki tarvittavat dokumentit ja sain buukattua itselleni ajan kohtaamaan pankkivirkailijan ja avaamaan tilin.
Itse tilinavausprosessi oli ihan yhtä naurettava kuin tieni siihen pisteeseen astikin oli ollut. Ensinnäkin jo kysymykset olivat naurettavia enkä ole koskaan eläissäni valehdellut puolen tunnin aikana yhtä paljon kuin silloin valehtelin!
Minun oli ensinnäkin pakko esittää työtöntä. Olin kertomaisillani, että minulla on Suomessa työpaikka, mutta koska minun olisi täytynyt esittää siitä virallinen, HSBC-pankille osoitettu todistus, oli helpointa väittää itseäni työttömäksi. Pelkkä työnantajan kirjoittama todistus ei aiempien kokemuksieni mukaan riittäisi, sillä sitä ei ollut osoitettu juuri tälle nimenomaiselle pankille.
Valehtelin siis kirkkain silmin, että etsin Lontoosta töitä. Ai koska aloittaisin ne? No, kuukauden tai parin sisään? Ai missä? No, olin kahden firman välillä enkä ollut tehnyt valintaani vielä…
Minun oli pakko tehdä pankkivirkailijan kanssa tietokoneella suunnitelmia ja piirakkadiagrammeja elämästäni. Mitkä olivat kiinnostukseni kohteet? Oliko ykkösprioriteettini sijoittaa, säästää, ostaa asunto vai mitä minä tahdoin tehdä? TAHDON SAAKELI VIEKÖÖN SAADA PREPAID-LIITTYMÄÄNI LADATTUA JA SHOPPAILLA BRITTILÄISISSÄ NETTIKAUPOISSA! Eikö se riitä? Ai ei, täytyy valehdella. No laita sitten, että haluan hitto vieköön säästää rahaa asuntoon. Ja joo, eläkesäästäminenkin kiinnostaa.
Aina välillä putosin täysin. Virkailija luuli minua todella typeräksi ja kieltä ymmärtämättömäksi, sillä jouduin aina välillä pyytämään häntä toistamaan kysymyksen, sillä en mahdollisesti ollut ymmärtänyt sitä oikein. Niinkuin esimerkiksi siinä vaiheessa, kun hän kysyi minulta, maksettiinko palkkani viimeksi Suomessa shekeissä vai käteisenä.
Ööh…käytämme tilisiirtoja. Rahat siis ilmestyvät suoraan tililleni.”
Ai okei… Teillä on sellainen systeemi…
Niin. Kysyitkö tuota ihan oikeasti?
Vietettyäni valheellisen puolituntisen pankissa piti homman olla selvä ja jäin odottamaan postitse tulevaa pankkikorttiani ja PIN-koodiani. Ja toivomaan, että saisin myös nettipankkitunnukset. Opin nimittäin jälkikäteen, ettei niiden tuleminen ollut ollenkaan itsestäänselvää.
Kun sitten eräänä päivänä tammikuussa töistätultuani löysin postilaatikostani kolme kirjettä HSBC:ltä olin onnesta soikeana. Ihan vaan tajutakseni, että kirjeitä tosiaan oli kolme. Mikä kumma se kolmas oli?
Ensimmäisessä oli PIN-koodi. Toisessakin oli PIN-koodi. Ja kolmannessa kirjeessä kaksi pankkikorttia, toinen kuin ylimääräisenä liimattuna keskellä kirjettä. Täh?
Soitin pankkiin selvittääkseni asian. Aikani jonotettuani minulle vastattiin ja kysyttyäni kysymyksen, alkoi hirveä salasanojenkeksimisrumba.
Minun piti keksiä minulle tärkeä kaupunki. Minun piti keksiä sana, jonka muistan aina. Minun piti keksiä kuudesta kymmeneen numeroinen numerosarja, jonka muistan aina. Ja se ei saa olla syntymäpäiväni.
Kun aloin luettelemaan lukujonoa puhelimessa, huudettiin minulle, etten saa kertoa sitä. Onko tämä joku leikki, vai? Yrittäisikö hän arvata sen? Leikimme leikin loppuun tunnistautumismasiinan avulla minun muistellessani, mikä hemmetin nappi olikaan se hash-key, jota minun oli lopuksi painettava.
Kun saimme prosessi varttia myöhemmin loppuun, kysyttiin minulta, oliko minulla vielä kysymyksiä. No olihan minulla se alkuperäinen: Miksi minulla on kaksi korttia ja kumpaa minun tulisi käyttää?
En koskaan saanut vastausta ”miksi” -osioon eikä minulla lopulta edes ollut kiinnostusta sen saamisenkaan. Halusiin vaan tietää, kumpaa korttia käyttäisin. Vastaus tuli nopeasti ja asiakaspalvelijan kysyessä, haluaisinko rekisteröidä kortin itse netissä vai tekisikö hän sen nyt, vastasin samantien, että PLIIS, tee se! Minulta alkoi todellakin jo palaa pinna. (Ja miksi hemmetissä näit edes tarvitsee erikseen rekisteröidä?)
Kuvittelin pääseväni käyttämään nettipankkiani vihdoin. Korttien lisäksi olin saanut tunnuslukuavaimen, jonka avulla pääsisin kirjautumaan sisään. Yllätykseni oli kuitenkin suuri, kun pahvisen kortin avatessani löysinkin sen sisältä pienen pienen laskimen. Tämä laskin oli kuulemma ”tunnuslukugeneraattori”, jolle minun olisi luotava PIN-koodi ja joka joka kerta kertoisi minulle uuden tunnusluvun aina nettipankkiin kirjautuessani.
VOI JEESUS! Missä on Nordean tunnuslukutaulukko? Missä on Sampo-pankin avainkortti? Onko pakko olla näin hankalaa??
Yritin noudattaa ohjeita ja selvisin hommasta kunnialla. Rekisteröin nettipankkiani toimintaan tietokoneella ja keksin vastauksia typeriin kysymyksiin. Etsin papereideni joukostasopivia koodeja ja numeroita. Ensimmäisten kysymysvaihtoehtojen vastausten asettaminen oli helppoa, sillä ne olivat faktoihin perustuvia: Oli helppoa muistaa ensimmäinen työnantaja, äidin tyttönimi tai ensimmäinen lemmikkieläin. Toinen osio taas oli naurettava. Miten ihmeessä voisin antaa vastauksen kysymyksiin koskien lempi väriäni, ruokaani tai urheilujoukkuettani, kun mielipiteeni saattaisi viiden vuoden kuluttua vastausta kysyttäessä olla aivan eri? Naurettavaa!
Selvittyäni rumbasta loppuun ja painettuani ”confirm”-nappulaa viimeisen kerran, oli vastassa tietysti järjestelmäerror. Yritä toiste uudelleen.
No en helvetti vieköön yritä, yritä yksinäsi!” puuskahdin ja heitin kortin ja kaikki mahdolliset paperini laatikkoon muhimaan yli kuukaudeksi. En todellakaan enää jaksa!
Helmikuun lopussa päätin, että asia on pakko hoitaa loppuun ja minun on vaan saatava pankkihommani Englannissa kuntoon. Kaivoin kaikki paperini ja korttini ja tunnuslukuni esiin ja olin neuvoton. En ymmärtänyt yhtään, mitä lukuja rekisteröitysmisjärjestelmä minulta halusi ja mitä minun täytyi tehdä. Kiukkusin ja laitoin Englantilaistuneen Herrasmieheni hoitamaan homman.
Pääsin vihdoin kirjautumaan nettipankkiini sisään. Tunsin itseni voittajaksi. Vihdoin elämäni voi alkaa!
Miten saan siirrettyä tililleni rahaa Suomen tililtäni?
Onko sinulla SWIFT-numeroa ja BIC-koodia ja muita vastaavia?
Ei… eikö niitä löydy sieltä nettipankistani? Minulla on vain brittiläinen tilinumeroni näissä papereissa. Ja tuhat muuta eri numerosarjaa.
Ei näköjään löydy. Sinun on soitettava HSBC:lle tai mentävä käymään siellä ja pyydettävä ne.”
IHAN TOSI, HAISTAKAA *#!@*^ siellä HSBC:llä, minä en enää jaksa leikkiä kanssanne!!
Aiemmat pankkiasiointiin liittyvät tarinani löydät tästä, tästä ja tästä postauksesta. Toivon, ettei jatko-osia enää tulisi.
29 kommenttia

Lue myös nämä