Kuinka vähän on vähän?

 

Mietin aina välillä, mitä sitten tapahtuu, kun saan kaikki ylimääräiset
kosmetiikkatuotteeni loppumaan. 
Tuleeko minusta sitten jotenkin erilainen
ihminen? Olenko sitten jotenkin parempi tai hienompi ihminen kuin mitä olen nyt
purkkeineni? Koenko jonkun erityisen vapautumisen tunteen?
Mitä minä sitten mietin? Mihin minä sitten keskityn? Mistä tulee
projektini sitten? 
Mietin myös, olenko vähemmän tuotteita omistavana jotenkin onnellisempi.
Tekeekö minut onnelliseksi se tunne, että omistan mahdollisimman vähän vai se,
että tiedän voivani ostaa jotain jos vain haluan, vaikka en sitä varsinaisesti
silloin enää haluaisikaan? Ja haluanko minä yhä vielä silloin ostaa
varastoihini lisää tuotteita vai nautinko vain siitä, että kosmetiikkani määrä
on kerrankin minimissään?
Mietin myös, onko minun teoriassa edes mahdollista saada kaikkia
ylimääräisiä tuotteitani koskaan loppumaan. Niitähän tulee kokoajan lisää. 
Annan toki jatkuvasti pois minulle sopimattomia tai minua muuten vaan
kiinnostamattomia tai ehkä kerran pari kokeilemiani tuotteita, mutta voinkohan
oikeasti koskaan päästä siihen pisteeseen, että voisin sanoa, etten omista
ylimääräistä kosmetiikkaa? (Kynsilakat minun on luettava tämän haasteen
ulkopuolelle täysin.)
Oli se sitten mahdollista tai ei, aion ainakin kovasti pyrkiä siihen.
Haaveilen yhä täydellisistä meikkivarastoista, jotka mahtuisivat
meikkipussiini ja kulkisivat helposti mukanani kodin ja työpaikkani välillä.
Toisin kuin ennen, en välttämättä välittäisi enää hankkia asioita tuplana.
Siinä missä ennen koin helpoimmaksi omistaa asiat tuplana ja pitää toista
kappaletta tuotteista kotona ja toista töissä, koen nyt olevan helpointa
omistaa vain vähän meikkejä ja kaikkea yksi kappale, jolloin koko pieni
meikkipussi olisi helppo pitää mukana aina niin kotona kuin töissäkin.
Haaveilen myös siitä, ettei minulla olisi varakappaleen varakappaletta hiusten
hoitotuotteista tai -muotoilutuotteista. Tai että kun suihkugeelini olisi
lopuillaan, saisin oikeasti ostaa uuden. Tai etten joutuisi miettimään, ehdinkö
käyttämään kaikki kasvovoiteeni ennen kuin ne menevät vanhoiksi tai eivät ole
enää ajankohtaisia.
Olen yrittänyt siirtyä minimalistiseen elämään paitsi kosmetiikassa myös
muussakin tavaran omistamiseen liittyvässä. Nyt mietinkin, tuleeko kosmetiikan
vähentämisen jälkeen kenties muun vähentämisestä Se Suuri Projektini?
Olenhan minä vähentänyt tavaroideni määrää muutenkin ihan huimasti enkä
omista paljoa. Vaatteiden ja asusteiden (sekä kosmetiikan) lisäksi omistan
hyvin vähän muuta. Vain vanhempieni luona oleva kosmetiikkakirjakokoelmani on
minulle erityisen tärkeä. Tämän lisäksi heidän luonaan on pahvilaatikko, joka
on täynnä vanhoja päiväkirjoja ja minulle muita tärkeitä muistoja.  Säilytän heidän luonaan myös pahvilaatikossa
tyhjien hajuvesipullojen kokoelmaa. Se ei ole minulle mitenkään ihan erityisen
rakas, mutta tiedän, että kymmenen vuoden päästä nuo menneiden aikojen
hajuvesipullot ovat mukava kosmetiikkamuisto. Toisaalta en kuitenkaan itkisi,
mikäli laatikko häviäisi.
Muut omistamani tavarat ovat melko perusjuttuja keittiötarvikkeista
kodinhoidon tarvikkeisiin eikä niistä yksikään ole minulle erityisen
tärkeä.  Jos ne tuhoutuisivat tulipalossa
en surisi niitä hetkeäkään ja ne olisi helppo korvata.
Purkkimeren tyhentyesä olenkin alkanut miettiä sadan tavaran haastetta.
Niille, joiden sen konsepti ei ole tuttu tässä pieni tiivistelmä: Sadan
tavaran haasteessa omistamien henkilökohtaisten tavaroiden määrä pyritään
rajaamaan sataan kappaleeseen. Siinä missä oma tietokone ja kamera ovat
molemmat yhtä tavaraa vastaavia lasketaan esimerkiksi sukat yleisesti yhdeksi
samoin kuin vaikkapa kaikki alushousut. Niiden määrää ei siis tarvitse
rajoittaa. Mikäli taloudessa asuu muitakin ihmisiä, ei näiden kanssa
yhteiskäytössä olevia tavaroita kuten esimerkiksi keittiövälineitä lasketa
omiksi henkilökohtaisiksi tavaroiksi.
Sadan tavaran haaste voisi olla mielenkiintoinen projekti. Toki riippuu,
millaiset säännöt itselleen sen suhteen asettaa (mitkä tavarat laskee yhdeksi
”kokoelmaksi” ja mitkä erikseen, esimerkiksi ovatko kaikki käsilaukut yksi
kokoelma alushousujen tapaan vai lasketaanko jokainen erikseen mukaan sataan
tavaraan), mutta toisaalta projekti kuulostaa melkeinpä jopa helpolta. Voikin
olla, että saatan innostua jopa tavoittelemaan sitä tästä
kosmetiikkaprojektista päästyäni…
Tiedän, että monia teistä kiinnostaisi nähdä kosmetiikkavarastojeni koko
tällä hetkellä, mutta aion pitää teidät jännityksessä blogini  4-vuotispäivään asti, eli tammikuun lopulle
saakka. Siinä vaiheessa olen virallisesti yrittänyt neljän vuoden ajan kutistaa
kosmetiikkahuoneesta lähteneen projektini mahdollisimman pieneksi ja vaikka edistyminen on huimaa, en ole vielä ollenkaan tyytyväinen.
Loppukirille onkin enää vain vähän aikaa, mikä toisaalta huolestuttaa
minua paljon…
Mutta miten on, kuinka minimalisteiksi te voisitte ryhtyä? Miltä sadan
tavaran haasteen toteuttaminen teidän korviinne kuulostaa? Pystyisittekö siihen
itse?