Ilman meikkiä Virve Fredman

Meikittömyys opetti olemaan sitomatta itsetuntoa omaan ulkonäköön

Siitä on nyt puoli vuotta, kun päätin, että meikkaaminen saa minun osaltani ainakin toistaisesi jäädä ja nostin minimalistiseksi kutistuneen meikkikokoelmani vaatehuoneen kaapin perukoille.

En missään vaiheessa päättänyt, etten saisi meikata, vaan aloin vain kuulostella itseäni tunnistaakseni syitä siihen, miksi meikkaan ja oppiakseni ensisijaisesti käsittelemään niitä tunteita, jotka saivat minut kokemaan, ettei meikitön minäni ole riittävä ja että se vaatii parantelua meikin avulla.

Kuten olen kertonut, ei meikkaamisessa ollut omalla kohdallani kyse siitä, että tykkäsin käyttää aikaani meikeillä taiteillen. Meikkasin siksi, että pidin enemmän siitä näystä, joka peilissä oli vastassa, kun olin meikannut. Itseasiassa toisinaan kyse oli jopa siitä, että en pitänyt siitä, miltä näytin ilman meikkiä.

Koska ajattelin, että meikitön minäni oli huonompi minä, tunsin pakottavaa tarvetta meikata erinäisiin tilanteisiin. En olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että olisin kosmetiikka-alalla työskentelevänä mennyt töihin ilman meikkiä ja vain harvat menot kauppareissuja ja lenkillä käyntiä lukuunottamatta olivat sellaisia, että koin ne mukaviksi ilman meikkiä.

Meikittömyyskokeilu laittoi minut kuitenkin toistuvasti uusiin tilanteisiin ilman meikkiä ja sai minut vähitellen näkemään, että jos en tekisi meikittömyydestä itse itselleni ongelmaa, ei sitä olisi.

Lue myös: Päätin lopettaa meikkaamisen

 Ilman meikkiä Virve Fredman

Kun lähdin elokuussa Suomeen opiskelemaan, en pakannut meikkejä mukaani. Minua jännitti, kaipaisinko koulun alkaessa niitä, mutta päätin, että lähden silti Suomeen ilman meikkipussiani.

Myönnän, että ensimmäisenä koulupäivänä tunsin kouluun mennessä meikittömyydestäni pientä epävarmuutta. Olo kuitenkin muuttui päivän myötä ja tuntui hyvältä, että tutustuin uusiin ihmisiin meikittä.

Samoja fiiliksiä kävin läpi myös silloin, kun menin ensimmäiseen Talk the Talk -valmennuksen tapaamiseen ja meistä otettiin yllättäen markkinointikuvat. Tunsin pientä epävarmuutta, mutta lopulta tuntui hyvältä, että olin alusta alkaen uusien ihmisten edessä ihan vain minä ja tulin hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olin.

Oikeastaan minua jännitti hieman myös se, että uusien ihmisten lisäksi tapasin Suomessa  kaikki vanhat tutut ja olin heidän seurassaan nyt ilman meikkiä. Jännitti, mitä he ajattelisivat, kun näyttäisin erilaiselta. Ihmissuhteet läheisten kanssa perustuvat kuitenkin muuhun kuin ulkonäköön, joten meikittömyydellä ei jälleen ollut mitään väliä.

Yksi minulle isoimmista jutuista meikittömyyteen liittyen tapahtui, kun Trendi-lehden toimittaja halusi tehdä lehteen jutun, jossa käsiteltäisiin minimalismia ja kosmetiikkaa. Aiheiden yhdistäminen on minusta herkullinen lähtökohta ja koin tärkeäksi, että kosmetiikan vastuullisesta kuluttamisesta puhutaan, joten suostuin haastatteluun.

Sydämeni kuitenkin hypähti melko levottomasti kun kävi ilmi, että minut haluttaisiin kuvata lehtijuttua varten. Oli ollut aivan eri asia tutustua ihmisiin meikittä kuin mennä ilman meikkiä kameran eteen naistenlehteä varten – minähän sitäpaitsi vihaan olla kuvattavana.

Kuvaajana oli kuitenkin aivan ihana Jirina Alanko, joka ohjasi minua kameran takaa niin, että minulla oli lopulta ihan mukava olo kameran edessä. En ollut Suomeen ilman meikkejä lähtiessäni varautunut siihen, että tulisin meikittömänä päätymään koko sivun kuvaan naistenlehteen, mutta nyt olen tyytyväinen siitäkin kokemuksesta.

Ainakin se on jotain sellaista, mihin en olisi vielä viime keväänä ikinä voinut kuvitellakaan ryhtyväni.

Lue myös: Meikitön elämä – ensimmäisen viikon pohdintoja

 Ilman meikkiä Virve Fredman

Olin ollut tarkalleen ottaen 5,5 kuukautta ilman meikkiä, kun eteeni tuli tilanne, jossa koin meikkaamisen hyväksi ideaksi. Olin lähtenyt mukaan erään verkkovalmennuksen yhdeksi valmentajaksi ja olimme aikeissa kuvata sitä varten videomateriaalia, kun minulta kysyttiin, että sopisiko, jos minut meikataan.

Olin alunperin ajatellut olevani videoilla meikittä, mutta ehdotus meikatuksi tulemisesta tuntui siinä tilanteessa hyvältä. Valmennus ei ollut minun valmennukseni, vaan työkeikka toiselle yritykselle, jota videolla edustin ja pieni huolittelu ennen kameran eteen menoa voisi olla hyvä idea.

Sitäpaitsi olin utelias näkemään, miltä meikattu minä näyttäisi omaan silmääni pitkästä aikaa ja halusin kovasti saada kokea ne tunteet, jotka se mahdollisesti saisi aikaan. Kun oli päättänyt olla meikkaamatta, oli helppoa vain pysyä sillä kaistalla, mutta olisi mielenkiintoista haastaa itsensä kokeilemaan vanhaa totuttua juttua uudelleen.

Mitäs jos pitäisinkin meikatusta minästä niin paljon, että alkaisin taas kokea tyytymättömyyttä meikkaamatonta minää kohtaan? Oli helppoa vain olla meikkaamatta, mutta itsensä näkeminen meikattuna saisi varmasti aikaan uusia pohdintoja.

Olikin mukavaa jälleen kyseenalaistaa uusia tottumuksiaan ja testata, kuinka meikkaaminen vaikuttaisi ajatuksiini.

Kun heti meikkauksen aluksi sain huolitellummat kulmakarvat, katson itseäni peilistä uudella fiiliksellä. Kun meikki sitten tehtiin loppuun mietin, että ai niin, tältähän minä ennen näytin.

Minulla oli meikattuna mukava olo ja oli hauskaa nähdä itsensä jälleen meikattuna. Meikki teki erityisestä tilanteesta erityisen tuntuisen.

Kun illalla pesin kasvoni, en kuitenkaan jäänyt haikailemaan meikin perään. Meikattuna oli ollut hyvä olla, mutta en kokenut, että meikkaamaton minäni olisi ollut huonompi. Se oli vain erilainen.

Päivä sai minut kuitenkin miettimään, että meikillä voi tosiaan olla erityinen voima saada tuntemaan jokin hetki erityiseksi ja spesiaalimmaksi. Sellaisia tuntemuksia oli välillä mukavaa saada tavalliseen arkeen, mutta niitä ei tullut, jos meikkasin joka päivä.

Kannoin tätä ajatusta mukanani reilun viikon Talk the Talk -tapahtuman lähestyessä ja tulin sen myötä lopulta siihen tulokseen, että haluan mennä tapahtumassa lavalle muutamalla meikkituotteella ehostettuna.

Mietin kuitenkin pitkään, että aikoisinhan meikata oikeista syistä. En halunnut meikata vain koska minun oletettaisiin tekevän niin ja tuntisin siihen painetta. Halusin käyttää meikkiä siksi, että halusin itse meikata.

Koin kuitenkin, että syynä meikkaamiseen oli nimenomaan se, että tilaisuus tuntui erityiseltä ja halusin erityisen päivän kunniaksi myös näyttää ihan vähän erityiseltä. Meikkaamiseen oli siis syy, jonka hyväksyin.

Meikkasin itseni tapahtumapäivän aamuna käyttämällä kulmakynää, ripsiväriä ja hieman peiteainetta. Ennen en olisi mennyt niin vähäisessä meikissä edes töihin, mutta nyt se oli juhlameikkini.

Huvittavaa oli, että kun saavuin tässä ”meikissäni” tapahtumapaikalle, kommentoivat monet, että olenpa laittautunut kauniisti. Tunsin näyttäväni huolitellulta, sillä olihan kyseessä arjesta poikkeava erityistapahtuma, mutta näytin silti itseltäni.

Lue myös: Kuinka tuntea olonsa paremmaksi ilman meikkiä

 Ilman meikkiä Virve Fredman

Opin näistä kokemuksista, että meikki voi tosiaan edelleen olla hyvä tapa tehdä jostakin hetkestä erityisempi, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa, että meikattu minä olisi parempi versio minusta ja että minun pitäisi aina näyttää siltä.

Koska erityisesti eriparisten kulmakarvojen huolittelu kulmakynällä oli tuonut muutosta ilmeeseeni, päädyin kokeilemaan kulmakynän käyttöä muutamana muunakin päivänä. Aluksi se tuntui hyvältä, sillä ovathan huolitellut kulmakarvat mukava asia.

Reilun viikon epäsäännöllisen kulmakynän käytön jälkeen aloin kuitenkin jo kyseenalaistamaan tämän ajatuksen enkä osannut enää antaa yhtä paljon arvoa huolitelluille kulmakarvoille.

Se, miltä kulmakarvani näyttivät ei oikeastaan vaikuttanut elämääni rehellisesti sanottuna millään tavalla ja tuon ajatuksen myötä haluni laittaa niitä vähenivät.

Olin hetkellisesti ajatellut, että voisin jopa harkita microblading-kulmia, jotta kulmani olisivat aina huolitellut ja symmetrisemmät, mutta nyt tajusin, ettei minulle ole oikeastaan mitään väliä, ovatko kulmani huolitellut ja symmetriset. Se ei vaikuttaisi elämääni millään tavalla.

Se, millaiseksi oloni tuntisin, pitäisi lähteä jostakin paljon syvemmältä kuin kulmakarvoista enkä halunnut, että niillä olisi mitään valtaa määritellä oloani.

Lue myös: Kuinka hyväksyä itsensä täydellisyyteen pyrkivässä maailmassa

Tali-ihottuma kasvoilla Virve Fredman

Ilman meikkiä puolisen vuotta eläminen sekä meikin kokeilu muutamia kertoja sen jälkeen on saanut miettimään monia asioita ja kääntänyt ajatusmallejani jopa täysin uudenlaisiksi.

Ajattelin ennen, että kosmetiikka on tärkeää, sillä useat aknelääkekuurit elämäni varrella syöneenä tiesin, miltä tuntuu, kun oma iho aiheuttaa huonoa ja epävarmaa oloa. Oli helpottavaa, että ihon ongelmia saattoi kätkeä meikillä.

Nyt näen asian omalla kohdallani kuitenkin aivan toisin enkä voi ymmärtää, miksi ennen keskityin vain peittämään ongelmana kokemaani asiaa enkä pysähtynyt miettimään, miksi koin niin suureksi ongelmaksi sen, ettei ihoni ollut naistenlehden ihanteen mukainen.

Mitä väliä sillä on elämäni kannalta ihan oikeasti? Mihin se muka vaikuttaa?

En enää tuskaile aknen kanssa, mutta nykyään seuranani on suunympäryksillä säännöllisen epäsäännöllisesti riehaantuva tali-ihottuma, jolle maskin alla muhittelu näin korona-aikaan ei ainakaan ole ollut avuksi.

Tali-ihottuman kanssa joka päivä tuntuu uudelta seikkailulta, sillä iho saattaa yllättää koska tahansa punoittamalla, hilseilemällä ja puskemalla näppyjä, vaikka mikään rutiinissa ei olisikaan muuttunut.

Sen kanssa vain pitää elää enkä voi alkaa ripustaa fiilistäni tai itsetuntoani sen varaan, miltä suunympärykseni päättää sinä päivänä näyttää. Oli edessä mikä tahansa meno, ei suunympärysihollani voi olla valtaa määritellä, millaiseksi oloni tunnen muut kohdatessani.

Lue myös: Kasvojen tali-ihottuma, eli rasvaiseksi paljastunut kuiva iho

Tali-ihottuma kasvoilla Virve Fredman

Muistan, kun ajattelin aknen kanssa tuskaillessani, että haluan peittää iho-ongelmani, jotta muut eivät näkisi niitä ja kommentoisi – tai edes ajattelisi niitä, sillä tottakai kaikkia muita kiinnostavat sellaiset asiat hirveästi.

Kaikkialla oli vinkkejä siihen, kuinka luodaan täydellinen meikkipohja, joten oletin, että sellainenhan sen olla pitää. En pysähtynyt hetkeksikään miettimään, miksi ihoni pitäisi olla virheetön. Siksi, ettei joku muu voisi kommentoida tai ajatella siitä ikävästi..?

Nyt tästä ajatusmaailmasta tulee enemmän mieleen mentaliteetti, jossa koulukiusatulle sanottaisiin, että kyllä sun kuule kannattais vain pukeutua ja käyttytyä kuten muut, niin et tulisi kiusatuksi. Tietenkään noin ei sanota, vaan yleisesti ajatellaan, että hommaan tulee puuttua, sillä jokaisen tulisi saada olla juuri sellainen kuin on ilman pelkoa ikävistä kommenteista.

Samalla tavalla jokaisen kuuluisi saada tuntea, että voi olla rauhassa juuri sellaisella iholla kuin itsellään on.

Tarkoitukseni ei ole vähätellä kenenkään iho-ongelmia, sillä muistan itsekin erittäin vahvasti, kuinka ne vaikuttivat itsetuntooni. Se, mitä haluan sen sijaan sanoa on, että en käsitä, miksi annoin itseni ajatella, että ongelma on ihossani ja että ihoni pitää muuttua, jotta minulla voi olla parempi olo.

Kun ihoni aiheutti ongelmia, ripustin itsetuntoni todella vahvasti kiinni siihen, kuinka ihoni voi ja jos joku sattui kommentoimaan ihoani, sai se minut tuntemaan oloni huonommaksi.

Muiden iho tuntui oikeanlaiselta ja minun ihoni vääränlaiselta.

Lue myös: Meikkaamisen lopettaminen laittoi lopun myös peiliin tuijottelulle

Lopetin meikkaamisen Virve Fredman

Iho-ongelmissa ei tietenkään ole kyse vain esteettisistä ongelmista, vaan monet iho-ongelmat voivat aiheuttaa myös kipua, kutinaa, kuumotusta ja muita epämiellyttäviä tunteita, mutta itse koin iho-ongelmien ensisijaiseksi ongelmaksi yleensä sen, että ihoni näytti esteettisessä mielessä mielestäni vääränlaiselta.

Nyt kun olen ollut ilman meikkiä,  en enää osaa ajatella, että asiaa pitäisi ratkoa vain yrittämällä saada iho näyttämään paremmalta. Olennaisempaa on minusta miettiä, miksi minulle oli niin tärkeää, että iho näytti virheettömältä.

Siksikö, että se olisi sen myötä samanlainen kuin muilla, vaikka loppujen lopuksi suurimmalla osalla meistä ei ole virheetön iho ja valtava määrä ihmisiä vain feikkaa ihostaan paremman näköistä näyttääkseen siltä, miltä juuri kukaan muukaan ei oikeasti näytä, mutta esittää kuitenkin näyttävänsä, koska muutkin ovat mukana samassa näytelmässä?

Kun asiaa alkaa pohtia tarkemmin, voi usein havahtua tajuamaan, ettei koko hommalle ole mitään järkevää perustetta. Monilla on toki iho, jolla ei ole ongelmia, joten jostain syystä lähtökohdaksi ja ihanteeksi on otettu, että kaikilla pitäisi olla sellaiselta näyttävä iho, vaikka oikeasti ihon ulkonäöllä ei ole mitään väliä.

Sanotaan, että yhteiskunta luo paineita siihen, että iho pitää saada näyttämään hyvältä edes meikillä. On kuitenkin todella helppoa käyttää sanaa yhteiskunta kasvottomana pahan edustajana, jota voi syyttää kaikesta, vaikka oikeasti se yhteiskunta olemme minä, sinä ja me kaikki yhdessä.

Voimme itse päättää, kuinka alamme omaan ihoomme suhtautua. Voimme myös itse päättää, millaista maailmaa haluamme olla luomassa valitsemalla, millaisia kommentteja toisillemme ja ennen kaikkea myös itsellemme ihostamme annamme tai millaista verkon ja naistenlehtien sisältöä valitsemme lukea.

Lue myös: 4 kuukautta ilman meikkiä

Luonnonmukainen meikkivoide Korento voidemainen meikkipohja kokemuksia Virve Fredman

Rakastin ennen blogien ja naistenlehtien juttuja, joissa annettiin vinkkejä virheettömän meikkipohjan luomiseen, sillä olisihan se ihanaa, jos iho voisi näyttää virheettömältä. Näin jälkikäteen ajateltuna en tiedä, miksi se muka oli niin ihanaa ja tärkeää.

Näiden juttujen tarkoituksena sanotaan tietysti olevan, että huono iho (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan ja kuka sitten ikinä saakaan päättää, millainen on huono iho) voi vaikuttaa itsetuntoon ja vinkeillä halutaan saada olo paremmaksi, jotta koko elämä voi sen myötä tuntua paremmalta.

Uskoin itsekin todella pitkään, että hyväähän tällaisilla jutuilla tosiaan tehdään, sillä tiesin, millainen vaikutus hyvällä meikkipohjalla oli, kun oma iho tuntui huonolta iholta.

Nyt ajattelen, että tällaiset jutut lietsovat ongelmaa tilanteen helpottamisen sijaan. Tällaiset jutut saavat uskomaan, että virheetön iho olisi jonkin sortin itseisarvo ja että jos ihossa on virheitä, täytyy ne kätkeä, jotta voi olla kuten muut, sillä sehän on tärkeintä.

Ei ole olemassa huonoa ihoa eikä kenenkään tulisi tuntea huonommuutta siitä, ettei oma iho näytä samalta kuin jonkun toisen.

Nyt koen, että naistenlehtien ja blogien vinkit iho-ongelmien kätkemiseen eivät ole niinkään palvelus apua kaipaaville, vaan ne vain lietsovat ongelmaa saaden meidät uskomaan, että juuri virheetön iho olisi tavoittelemisen arvoinen asia.

Oma hyvä olo, joka ei ole sidonnainen omaan ulkonäköön on paljon tärkeämpi asia tavoitella.

Lue myös: Mitä iholle tapahtuu, kun lopettaa meikkaamisen?

Lopetin meikkaamisen Virve Fredman

Yritysmaailmassa on ymmärretty, että paras tulos tulee uskaltamalla olla erilainen ja erottumalla sen kautta joukosta, mutta yksilöiden keskuuteen tämä ajatus ei ole vielä jalkautunut samalla tavalla ja se on sääli.

Itse nimittäin ainakin kaipaisin sellaista ilmapiiriä sen sijaan, että joka tuutista viestitään, kuinka paljon parempi virheetön iho on ja kuinka tärkeää siksi on, että vietän säännöllisesti aikaa ihoni tilaa miettien ja voivotellen sekä herään aamuisin ajoissa ehtiäkseni meikata ihoni näyttämään paremmalta.

Ihohuokosten koon, näppylöiden määrän ja ihon punoituksen ajatellaan olevan jollakin tavalla kelvollinen mittari hyvän olon saavuttamiseen ja fake it till you make it -mentaliteetti näkyy meikkimyynnissä, kun ihosta pyritään tekemään meikillä sen näköinen, että se täyttää ideaalit standardit.

Oikeasti uskon, että oma elämäni olisi varmasti tuntunut paljon paremmalta, jos minun ei olisi koskaan tarvinnut ajatella, että ihoni ulkonäön tulisi täyttää jotkut tietyt kriteerit.

En lähde väittämään, että osaisin nykyäänkään olla täysin ajattelematta ihoni ongelmia. Meikittömyyskokeilun myötä olen kuitenkin havahtunut tajuamaan, ettei ratkaisu ole iho-ongelmista eroon hankkiutumisessa tai niiden kätkemisessä.

Sen sijaan koen tärkeämmäksi opetella käsittelemään niitä tunteita, joita iho-ongelmat minussa saavat aikaan, sillä niin kauan kun annan ulkonäköni määritellä, miltä minusta tuntuu, tiedän olevani tuhoon tuomittu.

Lopetin meikkaamisen Virve Fredman

Millaisia ajatuksia aihe herättää teissä?