Miksi pelkäämme kyllästymistä ja tylsistymistä niin paljon?

Kun olen vähentänyt tavaroitani ja kertonut siitä muille, törmään eri asiayhteyksissä jatkuvasti samana toistuvaan kysymykseen.

Kun kerron, että olen karsinut vaatekaappini minimiin ja että käytän lähes päivittäin samaa mekkoa, kysytään minulta, enkö kyllästy siihen. Moni uskoo, että itse kyllä varmasti kyllästyisi.

Kun kerron, että meillä on vain yhdet lakanat, jotka aamulla pestessä ehtivät taas illaksi kuivua kysytään minulta taas, enkö kyllästy niihin. Moni sanoo, että petivaatteiden vaihtelu tuo ihanaa vaihtelua elämään.

Kun olen kertonut, että meillä kummallakin on vain yksi pyyhe, on minulta jälleen kysytty, enkö kyllästy siihen, että kylpyhuone näyttää aina samalta, kun edes tekstiilejä ei voi vaihdella.

Kun kerron, että olen lopettanut Netflixin tilaamisen eikä meillä ole televisiotakaan, kysytään minulta jälleen, että mitä ihmettä minä sitten teen ja eikö ilman niitä tylsisty.

Hamam-pyyhkeet kokemuksia Ostolakossa Virve Fredman

Lopputuloksena on, että kun kerron vähentäneeni mahdolliset vaihtoehdot minkä tahansa suhteen minimiin, haluaa aina joku tietää, enkö kyllästy tai tylsisty. Heille kuulemma kävisi juuri niin.

Tämä kysymys on saanut minut miettimään paljon. Mitä siitä sitten on seurannut, kun vaihtoehtoja on ollut vähemmän? Olenko kyllästynyt tai tylsistynyt?

Käytännössä olen tietysti saanut todeta, että ei, en tylsisty raivattuani minulle merkityksettömät asiat pois elämästäni, sillä on ihanaa voida keskittää oma aika ja energia asioihin, joista oikeasti eniten nautin. On mahtavaa, ettei sitä mene hukkaan minulle yhdentekeviin asioihin. On myös ihanaa, että käytössäni on joka päivä vain lempparijuttujani.

En koe, että minun tarvitsee vaihdella vaatteita, meikkejä, koruja tai kodin tekstiilejä vain vaihtelemisen ilosta voidakseni varmistaa, etten vain ehkä kyllästyisi niihin joskus.

Minimalisti miksi pelkäämme kyllästymistä ja tylsistymistä Virve Fredman

Ajattelin ennen, että olisipa tylsää, jos käyttäisin joka päivä samoja korvakoruja. Kyllästyisin varmasti! Nyt taas ajattelen, että miksi ihmeessä olen joskus ennen edes viitsinyt käyttää aikaani miettimällä korvakoruja, kun elämässäni on niin paljon tärkeämpiäkin juttuja, joihin käytän aikaani paljon mielummin.

Yksien korvakorujen pohtiminen ei itsessään ehkä kuulosta paljon aikaa ja energiaa vievältä jutulta, mutta se on vain pieni esimerkki siitä, mihin kaikkeen käytämme sieltä täältä minuutteja ja tuhlaamme ajatuksiamme.

Hoemme, kuinka kiireisiä kokoajan olemme ja tyypillisin vastaus mitä kuuluu -kysymykseen on nykyään, että kiirettä pitää. Silti käytämme aikaamme ja energiaamme miettien, ettei meitä vain nähtäisi toistuvasti samoissa vaatteissa ja että meillä olisi varmasti jatkuvasti tarpeeksi paljon erilaisia vaihtoehtoja, joiden välillä valitsemiseen voimme vähäisen aikaamme ja energiaamme käyttää.

Postasin aiemmin siitä, kuinka minimalismi on tuonut minulle helpotusta arkea kuluttavaan päätösväsymykseen ja mitä enemmän tavarani vähenevät, sitä vahvemmin koen saavani siihen aina vain lisää helpostusta.

Mitä sitten tapahtuu, jos kyllästyn? Todennäköisesti vain keksin jotain muuta, johon ajatukseni käytän. Moni valittaa, ettei ole aikaa, mutta jos sitä aikaa sitten on, haluamme parhaamme mukaan varmistua, että meillä on jotain tekemistä tai ajateltavaa, ettemme vain kyllästy. Joskus jopa syömme ihan vain koska meillä on tylsää tai ainakin pidämme ajatuksemme kiireisinä miettien, mitä voisimme syödä.

Minimalisti miksi pelkäämme kyllästymistä ja tylsistymistä Virve Fredman

Näitäkin ajatuksia enemmän minua on kuitenkin mietityttänyt se, miksi me pelkäämme kyllästymistä ja tylsistymistä niin paljon, että täytämme kotimme ja elämämme jo etukäteen kaikella mahdollisella ihan vain varmuuden vuoksi välttääksemme koko kyllästymisen ja tylsistymisen mahdollisuuden?

Olen itse ennen kuulunut ehdottomasti tylsistymisen ja kyllästymisen välttelijöihin – ihan vain varmuuden vuoksi. Olen tehnyt sitä paitsi hamstraamalla itselleni erilaisia tavaroita vaatteista meikkeihin ja kynsilakkoihin sekä kodin käyttöesineisiin, mutta myös kerryttämällä elämään muita asioita työ mukaanlukien. Olen kasannut ympärilleni mahdollisimman paljon kaikkea, jotta en vain pääsisi koskaan tylsistymään ja jotta minulla olisi vaihtoehtoja, etten vain koskaan voisi kyllästyä.

Kun itselleen on kuitenkin välillä sitten antanut aikaa ilman häiriötekijöitä, nousee silloin mieleen kokoajan kivoja juttuja, joihin voisi tarttua ja joiden parissa voisi alkaa pakertamaan. Vähäisillä tavaroilla ja esimerkiksi vähäisillä vaatteilla eläminen on tarkoittanut myös sitä, että osaa olla paremmin luova ja monien asioiden kohdalla vaihtoehtojen vähentäminen on vain tarkoittanut, ettei koko asiaa ylipäätään tarvitse enää edes pohtia ja aikaa on jäänyt ihan muille, paljon tärkeämmille jutuille.

Virve Fredman mikä tuo iloa elämään

Kokeilin Pariisissa ensimmäistä kertaa vuosiin mennä koko päiväksi ulos niin, että vain olin ja tarkkailin ympäristöäni. Reissuni alussa kuuntelin kaupungilla ollessani kuulokkeilla usein musiikkia tai äänikirjoja, mutta jossakin vaiheessa keksin tehdä tuollaisia kokeiluja ihan vain omien ajatuksien kanssa ollen. Jostain syystä en ollut tehnyt sitä kovin paljon kotona ollessani ja korkeintaan harrastanut sitä pienillä kävelyillä tai työmatkoilla bussissa, kun olin vahingossa unohtanut kuulokkeeni kotiin – silloinkin tosin mielelläni harhautin mieltäni selaamalla puhelimella jotain, sillä muutenhan olisin voinut tylsistyä.

Ensimmäinen itseni kanssa vietetty päivä Pariisissa oli todella mielenkiintoinen kokemus, sillä vaikka toki uusi ja kävellessäni vaihtuva ympäristö toi mielelleni kokoajan virikkeitä, olin silti pitkästä aikaa rauhassa omien ajatuksieni kanssa. Se ei saanut minua kyllästymään, vaan päin vastoin mieleni liikkui tavoilla, joilla en ollut edes muistanut sen kulkevan.

Lopulta minun piti pitää kännykkää kokoajan kädessä, jotta ehdin kirjata mieleeni nousevia ideoita ja ajatuksia muistiin – niitä nimittäin tuntui tulevan kokoajan nyt, kun ajatuksillani oli tilaa laukata eikä niitä tukahdutettu peittämällä niitä jatkuvasti jonkin alle tai yrittämällä kohdistaa ne johonkin tiettyyn asiaan.

Facebook saa aikaan pahaa mieltä Virve Fredman Ostolakossa

Kotiin Tukholmaan palattuani muistin nuo päivät ja aloin tehdä vastaavanlaisia kokeiluja. Mitäs jos en kokoajan olisikaan tekemässä jotain ja yrittäsin olla vain rauhassa itseni kanssa edes pieniä hetkiä? Ei äänikirjoja, musiikkia, tietokonetta, kännykkää tai mitään häiriötekijöitä. Vain minä ja mieleni.

Sittemmin opin, että monet suuret yritysjohtajat pyhittävät kuulemma oikein kalenteristaan aikaa tuolle omien ajatustensa kanssa ilman häiriötekijöitä olemiselle. Toiset pieniä hetkiä, jotkut jopa useamman tunnin rupeamia säännöllisesti. Päätin, että yritän harjoittaa sitä enemmän.

Olen jopa asettanut itselleni haasteen, jota olen jo useamman viikon ajan yrittänyt toteuttaa, mutta jostain käsittämättömästä syystä en silti ole saanut sitä tehtyä. Mieheni on lauantaisin aamusta iltaan asti töissä ja olen suunnitellut, että yhtenä lauantaina olen koko päivän ihan omassa rauhassa täysin ilman mitään virikkeitä, eli ihan vain omien ajatuksieni kanssa.

Keskittymiskyvyn elvytysopas itseaiheutettu keskittymishäiriö Virve Fredman Ostolakossa

En ole saanut aikaiseksi tehdä tuota, sillä joka viikko keksin, miksi minulla ei ole siihen aikaa. On niin paljon kiirettä. Minulla, joka on jo useamman kuukauden ollut käytännössä työtön ja voinut itse valita, mihin aikani käytän. Naurettavaa!

Yritän siis vain selkeästi jostain syystä vältellä sitä, etten tekisi mitään. Tuntuu niin turvalliselta altistaa mieli jatkuvasti jollekin ulkoiselle tekijälle, johon voin kohdistaa huomioni ja yrittää sen avulla lamauttaa päässäni poukkoilevat ajatukset tai vähintään johdatella niitä haluamaani suuntaan.

Jälleen kerran mietin, että en voi tänäänkään pitää päivää vain omien ajatuksieni kanssa, sillä minun täytyy ehtiä tehdä yksi tärkeä juttu. 

Todellisuudessa tuollainen totaalinen joutilaisuus ehkä jopa vähän pelottaa minua. Kerroin aiemmin, että tunnistin itseni tyypiksi, joka stressaantuu joutilaisuudesta, mutta tiedostan silti samalla, että meille kaikille tekee hyvää joskus vain olla. Miksi siis välttelen sitä? Tiedänhän myös aiempien kokemuksieni perusteella, että juuri nuo joutilaat hetket saavat itseasiassa mieleeni nousemaan aina valtavan määrän ideoita, joihin voin sitten joutilaan hetken jälkeen tarttua.

Katsotaan siis, koska saan vihdoin pidettyä tuollaisen päivän tai edes sen puolikkaan. Minua nimittäin kiehtoo kovasti ajatus siitä, että voisin ainakin yrittää antaa mielelleni teoreettisen tilanteen kyllästymiseen ja huomata, ettei se olekaan niin paha juttu. Kaikki parhaat ideani ja ajatukseni ovat nimittäin tulleet ollessani suihkussa tai illalla sängyssä, eli juuri niillä hetkillä, kun mieleni on saanut vain olla.

Koska siis tiedän jo tavaroiden kautta saamistani kokemuksista, etten kyllästy ja olen kokemuksien kautta oppinut, etten myöskään tylsisty, eikö minun vain kannattaisi testata mieltäni enemmän? Ehkä pelkään, että tuollainen joutilaisuus olisi laiskuutta ja enhän minä nyt laiska halua olla!

Uupumus työssä Virve Fredman Ostolakossa

Luin jostakin, että tylsistymisen ja kyllästymisen välttelyssä on itseasiassa kyse pelosta kohdata itsensä ja ajatuksensa. Meistä ei ole mukavaa olla itsemme kanssa ja kun puhumme hauskasta, tarkoittaa se meille, että teemme jotain ja usein vieläpä jonkun muun kanssa. Yksin omien ajatusten kanssa oleminen ei todellakaan ole meistä yleensä hauskaa.

Jonkin tai jonkun pitää pelastaa meidät omilta ajatuksiltamme, sillä pelkäämme niitä emmekä halua tutkia niitä ja tutustua paremmin itseemme. On paljon helpompaa harhauttaa mieltä tekemällä jatkuvasti jotakin, kuten kuuntelemalla musiikkia ja katsomalla televisiota  – tai valitsemalla mielessä erilaisia vaatteita, koruja, kynsilakkoja ja sohvatyynyjä.

Todellisuudessa tylsistyminen ja kyllästyminen on paitsi meille hyvästä, mutta jopa välttämätöntä. Ne saavat mielen hyppäämään pois vilkkaasta oravanpyörästä ja meidät keskittymään asioihin, joilla ihan oikeasti on meille merkitystä. Samalla ne ovat mahdollisuus siihen, että mielemme saa vihdoin rauhassa käsitellä ajatuksiamme.

Tylsistyminen lisää myös luovuutta, sillä silloin mieli on kekseliäimmillään. Kun jotain ei ole, mieli kehittää sen. Kun minulla ei pienenä ollut Barbielle kaveriksi Ken-nukkea, sai pehmoleluni ajaa sen virkaa. Se kelpasi siihen tehtävään ongelmitta enkä ajatellut, että jäisin jostakin paitsi, kun minulla ei ollut juuri siihen tarkoitukseen tehtyä lelua.

Juuri näin minulle on käynyt usein aikuistenkin elämässä ja olen selvinnyt monista tilanteista hyvin, vaikka minulla ei ole ollut juuri siihen vartavasten tehtyä esinettä. Leikkivän lapsen puuhien seuraaminen on tästä loistava esimerkki, sillä lapsen luovuudella sohvastakin tulee hetkessä kuuraketti ja muovipussista supersankarin viitta.

Moni melko tuore vanhempi myös huomaa lapsen ensimmäisinä jouluina, etteivät itse lahjat useinkaan kiinnosta lasta yhtään, vaan niitä paljon mielenkiintoisempia ovat muiden lahjapaperit ja lahjanarut.

Miksi me annamme tämän luovuuden kadota aikuisina ja keksimme, että jokaiseen asiaan on oltava oma esineensä, tai muuten emme ole täysin tyytyväisiä?

Se, että itselleen antaa mahdollisuuden tylsistyä on myös täydellinen tilaisuus hetkessä elämiseen. Ympäristöään tulee tarkkailleeksi eri tavalla ja ympärillään olevia ihmisiäkin tulee havainnoineeksi paremmin – samalla tulee ehkä mietittyä myös omaa elämää ja havainnoineeksi sitäkin paremmin.

Jos kerran olin jo oppinut, ettei minun tarvinnut täyttää kaikkia kotini tyhjiä kohtia tavaroilla ja muutenkin huomannut, etten kyllästy, jos minulla on vähemmän tavaroita ympärilläni enkö voisi oppia saman myös mieleni kanssa? Voisinko osata olla tarttumatta kännykkääni kun tuntuu, että meinaan alkaa tylsistyä ja tietoisesti katoa, mitä oikeastaan tapahtuu, jos niin käy?

Tylsistyminen ja kyllästyminen ovat itseasiassa arvokkaita työkaluja, joiden avulla itseensä voi tutustua paremmin, joten niitä ei kannata vältellä. Itseasiassa niin paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin, antamalla itsensä olla tylsistynyt voi jopa jatkossa välttää tylsistymistä.

Onko Pariisissa pakko käydä museoissa Ostolakossa Virve Fredman

Kun ajattelee kyllästyvänsä käyttämään samaa vaatetta päivittäin voi pysähtyä tutkimaan ajatuksiaan ja kysymään itseltään miksi ajattelee näin.

Pienen pohdinnan jälkeen voikin tajuta, ettei todellisuudessa kyse ole siitä, että itse kyllästyisi vaatteeseen, vaikka niin olikin luullut. Kyse voikin pohjimmiltaan olla siitä, että alkaa miettiä, mitä joku muu ajattelee, jos menemme töihin päivästä toiseen samoissa vaatteissa. Miksi sillä on itselleen väliä? Sen miettiminen on jo aivan eri juttu ja ehkä tärkeämpää miettiä, kun vain laastaroida asiaa ostamalla uusia vaatteita.

Kyllästymisessä samojen kodin tekstiilien tuijotteluun päivästä toiseen ei siinäkään ehkä varsinaisesti ole pohjimmiltaan kyse siitä, että itse tekstiilit kyllästyttävät.

Kyse voi ehkä olla siitä, että meiltä puuttuu sillä hetkellä elämästämme jotain merkityksellisempää, minkä vuoksi ehdimme käyttää aikamme ja ajatuksemme kodin tekstiilien analysointiin – tai ehkä mielessämme nimenomaan päin vastoin onkin niin paljon, että ajatuksemme yrittävät paeta niiden käsittelyä keskittymällä johonkin aivan muuhun ja huomattavasti kepeämpään?

Tylsistyminen ja kyllästyminen auttavat siis houkuttelemaan mielen nykyhetkeen ja tajuamaan monia, pinnan alla piilotelleita asioita, joita ei ole tajunnut aiemmin pysähtyä kuuntelemaan. Annetaan itsellemme siis enemmän mahdollisuuksia kyllästyä ja tylsistyä nähdäksemme, ettei siinä itseasiassa ole mitään pelottavaa ja että se tekee meille jopa hyvää – ja annetaan lastenkin välillä tylsistyä ja käyttää sen kautta luovuuttaan!

Uupumus työssä Virve Fredman Ostolakossa

Tunnistatteko te itsenne kyllätymisen ja tylsistymisen välttelijöinä?