Osprey Farpoint 40 kokemuksia paras reppu

Paras reppu: Osprey Farpoint 40

Puolisollani ja minulla oli keväällä 2020 aikomuksena laittaa asunto vuokralle, ottaa reput selkään ja lähteä elämään ympäri Aasiaa.

Juuri kun aioimme startata matkaan, tuli maiden rajoja sulkenut korona, valtavasti matkustusrajoituksia ja sen myötä suunnitelmamme menivät jäähylle.

Sen jälkeen elämään on ehtinyt tulla opiskelupaikkaa, vastustamattomia työtarjouksia ja yleisen maailmantilanteen aikaansaamia esteitä, kunnes nyt vihdoin 2,5 vuotta myöhemmin olemme siinä pisteessä, että meidän on mahdollista lähteä maailmalle yhdessä.

Yksi tärkeimpiä matkaamiseen liittyviä valmistelujamme pari vuotta sitten oli oikeiden reppujen valinta.

Meillä oli niitä kohtaan tarkkoja kriteerejä ja teimme niin hyviä ostoksia, että vaikka emme päässeetkään tuolloin sille nimenomaiselle reissulle, ovat sille aikoinaan valitsemamme reput olleet jatkuvassa käytössä.

Ajattelinkin, että nyt olisi mitä parhain hetki esitellä mielestämme maailman paras reppu, josta meillä on jo 2,5 vuoden aktiivisia, lähes päivittäisiä käyttökokemuksia ja jota voimme niiden perusteella suositella jokaiselle, joka etsii hyvää, monipuolista ja moneen tarkoitukseen sopivaa, keskikokoista reppua.

Lue myös: Uudet juonenkäänteet: pari peruttua lentoa, asunnon laitto myyntiin…

Osprey Farpoint 40 kokemuksia paras reppu

Kun 2019 aloimme valmistautua matkaan ja miettiä, millaisilla kantamuksilla reissuun lähtisimme, oli selvää, että valitsisimme laukkujen sijaan reput.

Reppua olisi helppoa kantaa kaikkialla, sen saisi heitettyä selkään ja se jättäisi kädet vapaiksi.

Meille oli myös tärkeää valita reput, jotka olisi niiden koon puolesta yleensä ainakin mahdollista ottaa lentokoneeseen käsimatkatavaroihin.

Tämä tarkoitti, ettemme halunneet suuria rinkkoja, vaan kätevät reput ja tulimme siihen tulokseen, että maksimissaan 40 litran reput riittäisivät varsin hyvin mukana kulkeville kantamuksillemme.

Googlettelin aiheesta paljon ja lopulta päädyimme hankkimaan meille erityisesti diginomadien keskuudessa paljon kehuja saaneen Osprey Farpoint 40 -repun, joka on ollut kaikin puolin aivan täydellinen reppu sekä reissaamiseen että arkeen.

Lue myös: Lakkasin käyttämästä suihkussa saippuaa ja ei, en silti haise

Osprey Farpoint 40 kokemuksia paras reppu

Reppu itsessään painaa 1,44 kg ja se on suunniteltu niin, että sitä voi käyttää sekä matkustaessa että myös ihan tavallisena arjen reppuna.

Meillä tämä nimenomainen reppu on ollut puolisoni käytössä ja olen itse lainaillut sitä aina välillä kauppareissuille.

40 litran reppu on ollut mitä täydellisimmän kokoinen arkireppu puolisolleni, joka on kuljettanut siinä esimerkiksi pienempiä instrumenttejaan ja keikkamatkoilla tarvitsemiaan vaatteita.

Repun koko on myös loistava kauppareissuille, joita teemme aina polkupyörällä ja ostoksia repussa kantaessa.

Repussa on tukeva lantiovyö, jonka tärkeyttä en ollut itse koskaan ennen tajunnut ennen kuin sain kokea, kuinka paljon se keventää repun kantamista.

Nyt en enää missään tapauksessa suosittelisi kenellekään ikinä tämäntyyppistä reppua ilman hyvää lantiovyötä.

Kun lähden Santiago de Compostelan vaellukselle 4-5 kilon kantamuksilla, en tekisi edes sitä vaellusta ilman reppua, jossa on hyvä lantiovyö, sillä niin paljon se keventää kantamista.

Lue myös: Tämän vuoksi haluan puhua minimalismista

Osprey Farpoint 40 kokemuksia paras reppu

Erityistä tässä repussa on myös se, että sen olkahihnat ja lantiovyön saa taitettua piiloon erillisen vetoketjullisen läpän alle ja laukun kylkeen saa kiinnitettyä mukana tulevan kantohihnan.

Tämän tempun avulla reppu muuttuu diksreetiksi, olalla kulkevaksi lentolaukuksi, jossa tavaroitaan voi kantaa silloin, kun reppu ei tunnu tyyliin ja tilanteeseen täysin sopivalta.

Lue myös: Kuinka kumppanin saa vähentämään tavaroita?

Osprey Farpoint 40 kokemuksia paras reppu

Tykkään Osprey Farpoint 40 -repussa erityisen paljon sen sisäosista, jotka ovat todella kätevät.

Ensinnäkin repun etuosassa on pieni vetoketjullinen ulkotasku, johon saa sellaiset pienet tavavar, joiden haluaa olevan helposti käden ulottuvilla.

Lue myös: 4 huonoa syytä pitää kiinni tavaroista

Osprey Farpoint 40 kokemuksia paras reppu

Repun ulompi sisätasku on sekin kätevä, sillä siinä on oma paikkansa kannettavalle tietokoneelle.

Repun vetoketjut on myös tehty niin, että niihin saa halutessaan iskettyä kiinni pienen lukon, joka vaikeuttaa varkaiden pääsyä käsiksi repun sisältöön.

Lue myös: Minimalistinen muuttokuorma

Osprey Farpoint 40 kokemuksia paras reppu

Se aivan ylivoimaisesti paras juttu repussa on kuitenkin sen isompi sisätasku, joka aukeaa kokonaan kuin matkalaukku tai perinteinen olalla kannettava reissukassi.

Tämä ominaisuus tekee repusta minun silmissäni aivan älyttömän kätevän matkakumppanin, sillä sen ansiosta täyteen pakatusta repusta on helppoa löytää etsimänsä eikä esimerkiksi koko reppua tarvitse purkaa päästäkseen käsiksi sen pohjalla oleviin tavaroihin.

Tässä sisätaskussa on myös remmit, joiden avulla taskun sisällön saa halutessaan köytettyä tiiviimmin paikoilleen.

Lue myös: Minimalismissa opetellaan tarpeen ja halun erottamista

Osprey Farpoint 40 kokemuksia paras reppu

Nämä postauksen kuvat repusta on otettu 2,5 vuotta sitten, minkä jälkeen reppu on tosiaan ollut meillä jatkuvassa käytössä lukuisissa erilaisissa tilanteissa arjen kauppa- ja kirjastoreissuista työ- ja lomamatkoihin.

Reppu on edelleen aivan loistavassa kunnossa eikä sen toiminnallisuudessa ole tullut mieleen mitään vikoja.

En siis yhtään ihmettele, että reppu on diginomadien ja muiden matkustelijoiden niin kovassa suosiossa ja nimeäisin sen itsekin kenties maailman parhaaksi repuksi.

Meillä tämä nimenomainen reppu on parin päivän kuluttua lähdössä tietysti mukaan myös Santiago de Compostelan vaellukselle mieheni selässä.

Repusta on tarjolla myös isompia versioita, joista esimeriksi Farpoint 55 -repussa on mahdollista irrottaa erillinen päiväreppu.

Harkitsimme aikoinaan myös tätä isompaa versiota, mutta totesimme, ettemme tarvitse matkustaessa niin paljon tilaa tavaroillemme, minkä lisäksi reppu olisi liian iso, jotta voisimme olla varmoja, että saisimme aina ottaa sen käsimatkavarana lentokoneeseen.

Lue myös: Mitä kosmetiikkaa lennolle saa ottaa?

Osprey Farpoint 40 kokemuksia paras reppu

Vaikka rakastan tätä reppua ja sen älyttömän käytännöllisiä ominaisuuksia, on toistaiseksi ainakin Osprey Farpoint 40 -reppu  ollut kuiyenkin vain puolisoni matkareppuna ja hankin itselleni repuksi hieman pienemmän, Osprey Skareb 30 -repun.

Oma reppuni on palvellut minua loistavasti ja olen reissannut sen kanssa esimerkiksi viettäessäni yksin kuukauden Pariisissa sekä puoli vuotta Espanjassa.

(Viimeistään tuo puolen vuoden Espanjan reissu todisti, etten tosiaan tarvitse matkustaessa isompaa reppua.)

Oma reppuni ei ole ominaisuuksiltaan yhtä kätevä kuin Farpoint 40 -reppu on, mutta syy siihen, miksi päädyin lopulta olemaan valitsematta myös itselleni Osprey Farpoint 40 -reppua (tai sen erityisesti naisille suunniteltua, mittasuhteiltaan aavistuksen erilaista Osprey Fairview 40 -reppua) oli repun koko.

Olen 155 senttisenä melko pieni nainen ja koska etsin arkeenkin sopivaa reppua enkä mitään varsinaista rinkkaa, oli 40 litran reppu mielestäni hieman liian ison näköinen selässäni.

Se ei näyttänyt sellaiselta ”kannan tässä nyt vähän arkeni tavaroita siirtyessäni paikasta toiseen” -repulta, vaan tosiaankin siltä, että ”meikäläinen on tässä nyt todellakin lähdössä reissuun” eikä se siksi oikein sopinut tarpeisiini.

Kaipasin reppua, joka sopisi sekä matkustamiseen että arkeen, joten pitkällisen pohdinnan jälkeen 40 litran reppu tuntui minulle liian suurelta.

Koska tarkoituksena oli myös, että reppu sopisi käsimatkatavaroihin, tuntui 40 litran reppu siksikin hieman liian suurelta, sillä sen sisällön olisi kuitenkin oltava maksimissaan kahdeksan kiloa, jotta saisin ottaa sen tiukempienkin rajoitusten halpalentöyhtiöiden lennoille.

Tavarani mahtuisivat hyvin pienempäänkin reppuun.

Tämän vuoksi olen ollut todella tyytyväinen minun torsolleni täydellisesti sopivaan, juuri sopivan kokoiselta tuntuvaan Osprey Skareb 30 -reppuun.

Käytän tätä jatkuvasti arjessa kauppa- ja kirjastoreissuilla, mutta välillä saatan kyllä napata kauppareissulle tämän sijaan mieheni tilavamman repun jos tiedän, että kannettavaa tulee olemaan paljon.

Lue myös: Tämän vuoksi käytän jatkuvasti samoja vaatteita

Osprey Skareb 30

Vaikka olen ollut reppuvalintaani tyytyväinen, olen kuitenkin katsellut hieman kateellisena puolisoni olkalaukuksikin muuttuvaa reppua, jonka toisin kuin omani, saattaa avata kuin matkalaukun ja löytää sen sisältä tarvitsemansa sen myötä helpommin.

Oma unelmieni reppu olisikin siis varmasti tämän Osprey Skarab 30 -repun kokoinen, mutta muuten ominaisuuksiltaan kuten Osprey Farpoint 40 -reppu.

Molemmat näistä repuista ovat kuitenkin olleet aivan täydellisiä päivärepun ja rinkan välimuotoja.

Lue myös: Minimalismi lapsiperheessä – voiko sellainen onnistua?

Osprey Farpoint 40 kokemuksia paras reppu

Onko teillä vinkkejä muista hyvistä reppumalleista, jotka sopisivat niin arkeen kuin matkustamiseen?